lauantai 10. joulukuuta 2016

Federico Axat: Viimeinen mahdollisuus

Federico Axat: Viimeinen mahdollisuus
Suomennos: Taina Helkamo
Aula & Co 2016
Sivuja: 503

Ted on päättänyt tappaa itsensä. Juuri kun hän on toteuttamassa aikeensa, soi ovikello. Seistessään miettimässä miten pääsee oven takana odottavasta tulijasta eroon, hän huomaa omalla käsialallaan kirjoitetun lapun, jossa lukee: "Avaa ovi, se on viimeinen mahdollisuutesi."

Viimeinen mahdollisuus on psykologinen trilleri, eikä juonesta voi spoilerivaaran vuoksi kauheasti kertoa. Yllätyksiä on luvassa moneen kertaan, mutta sehän nyt kuuluu asiaan.

Lähtökohta, jossa henkilö on vakaasti päättänyt tehdä itsemurhan, on minusta kiinnostava. Tilanne on silloin sellainen, jossa tavallisina pidetyt lainalaisuudet eivät enää pädekään. Siinä on jotain samankaltaista kuin kirjassa Viimeisellä rannalla, jossa koko ihmiskunta on tuomittu kuolemaan lyhyen ajan kuluessa, mutta tietysti sillä suurella erolla, että tekijällä on edelleen valinnan mahdollisuus, ja päätös koskee pelkästään häntä itseään. Yksilön näkökulmasta tilanne voi kuitenkin olla hyvin samanlainen, jos päätös on vakaa. Tässä kirjassa tuota tilannetta käytetään jonkin verran hyväksi, mutta paljon vähemmän kuin minusta olisi kiinnostavaa.

Joskus kirjoissa ja elokuvissa käy niin, että kaikkein kiinnostavin henkilö onkin jäänyt sivuosaan ja siksi liian pienelle huomiolle. Tässä onneksi on toisin: kaikkien tapahtumien keskellä juuri Ted on se kiinnostavin, ja tottahan koko tarinan kulku rakentuu hänen varaansa.

Trillerin pitäisi olla jännittävä, mutta minä en päässyt tässä tunnelmaan aivan parhaalla tavalla. Luultavasti siihen vaikutti juuri tuo yllä mainittu: koska Ted on jo tavallaan luopunut elämästään, niin hänellä ei ole jäljellä mitään mitä hävitä. Toki hän voisi voittaa elämänsä takaisin, mutta siitä ei synny yhtä vahvaa tunnelmaa kuin menetyksen mahdollisuudesta.

Kiinnostava kirja tämä joka tapauksessa oli ja virkistävän erilainen kuin ne, joihin olen tottunut. Yllätykset olivat siis onnistuneita ainakin tämän lukijan kohdalla.

maanantai 28. marraskuuta 2016

Micael Dahlén: Ihmispedot

Micael Dahlén: Ihmispedot
Suomennos: Tuija Tuomaala
Atena 2012, alkup. 2011
Sivuja: 242

Murhaajissa on jotain ihmeellisen kiinnostavaa. Minäkin valitsin tämän kirjan luettavaksi siihen kunnolla edes tutustumatta, kun aihe kuulosti kiinnostavalta. Lopulta kirja ei käsitellytkään murhaajia ja heidän tekosiaan, vaan juuri sitä ihmeellistä mielenkiintoa, joka heihin liittyy.

Kirjoittaja on henkilökohtaisesti tavannut viisi kuuluisaa murhaajaa, ja toki esittelee heidän tapauksensa lyhyesti, samoin kuin nämä tapaamiset. Toisessa osassa hän alkaa pohdiskella ja suorastaan tutkia sitä, miten murha murha ja murhaaminen ihmisiä oikein kiinnostaakaan. Mitään sen kummempia vastauksia ei ole tarjolla, vain perinpohjin käsitelty toteamus siitä, että näin todella näyttää olevan.

Tästä kirjasta on siis turha etsiä eläväisiä kuvauksia näiden murhaajien teoista tai ymmärrystä ja selitystä niille, vaan keskiössä on se, miten heistä on tullut superjulkkiksia, jotka lyövät laudalta kaikenlaiset näyttelijät ja rokkitähdet. Onhan sekin ihan kiinnostavaa joo, mutta kyllä minua olisivat ne murhat enemmän kiehtoneet :) Vähän laimeaksi tämä jäi siihen nähden, miten raflaavalta nimi oli kuulostanut.

Oikeastaan kiinnostavinta tässä kirjassa on se, miten se itsekin toteuttaa omaa sanomaansa: päällepäin ei ole suinkaan painotettu sitä, että keskiössä on murhaajiin liittyvä mielenkiinto, vaan heti kannessa on verinen kädenjälki ja nimikin viittaa myyvästi niihin murhaajiin. Siispä kirjan tekijä tai kustantaja on itse käyttänyt hyväkseen täsmälleen sitä samaa ilmiötä. Eikä turhaan, voisi lisätä. Tokko minäkään tätä olisin ilman noita elementtejä tullut lukeneeksi.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla

Susanne Dahlgren (toim.): Teheranin kodeissa, Kairon kaduilla - nuorten elämää islamin maissa
Otava 2016
Sivuja: 263

Tämän kirjan on määrä kuvailla, millaista on elää nuorena muslimina nykypäivän maailmassa. Uutisointi yleisesti - ei pelkästään islamin maihin liittyen - keskittyy vain uutiskynnyksen ylittäviin tapahtumiin, eikä siten kerro juuri mitään siitä, millaista ihmisen arki eri puolilla maailmaa on. Toivoin tämän kirjan keskittyvän siihen.

Aina kun kirjassa on monen kirjoittajan tekstejä, ovat ne keskenään enemmän tai vähemmän erilaisia, mutta aihe on kuitenkin sellainen seikka, johon voi hyvin vaikuttaa jo kirjan tekovaiheessa. Minua lukijana häiritsee, jos jotkut kirjoitukset eivät kunnolla osu kirjan aihealueeseen, ja valitettavasti tälläkin kertaa on käynyt niin. Kahdeksasta tekstistä kolme olisi minusta kuulunut johonkin toiseen kirjaan. Niin kamerunilaiset avioliittorituaalit, Tunisian Jasmiinivallankumous kuin Marokon köyhien kaupunkilaismiesten huumorikin kyllä sivuavat aihetta, jos niin haluaa nähdä, mutta eivät tarkkaan ottaen vastaa niihin odotuksiin, jotka minä onnistuin kirjan kuvauksen perusteella luomaan. Osittain on ongelmana liika tutkimuksenomaisuus; sellainen ei tavislukijaa oikein jaksa kiinnostaa.

Onneksi suurimmalta osaltaan kirja oli sitä mitä pitikin, ja onnistui valaisemaan aivan tavallista arkista elämää käsitellyissä maissa. Lukukokemuksena tämä ei ollut sieltä mielenkiintoisimmasta päästä, joten suosittelen lähinnä niille, jotka tuntevat erityistä kiinnostuksen paloa aihepiiriä kohtaan.