Tuomas Vimma: Helsinki 12

Tuomas Vimma: Helsinki 12

Otava 2004, 314 sivua.

ISBN: 951-1-19642-1

Pitkin kevättä olen omassa kirjastossa käydessäni vilkuillut, olisiko Helsinki 12 hyllyssä, mutta aina vain se on ollut lainassa. Ei se nytkään ollut paikalla, mutta kun hain Oikeusjutun toisesta kirjastosta, niin hoksasin samalla tarkistaa tämänkin.

Tapahtumat sijoittuvat viime vuosituhannen lopulle. Päähenkilö on parikymppinen mainostoimiston AD, jolla on erittäin kallis maku. Hän saa työstään hyvää palkkaa, mutta se ei riitä lähimainkaan ylläpitämään hänen elintasoaan. Kylpyvesi lienee ainoa asia hänen elämässään, jota ei ole erikseen mainittu jonkinlaiseksi merkkituotteeksi. Tästä voikin jo arvata, että hänen arvomaailmassaan arvostuksen perusteena eivät ole asioiden ominaisuudet sinällään, vaan niiden kadehdittavuus. Aivan mikä tahansa on hyvää, jos se on kallista. Ja vielä kalliimpi on vielä parempaa. Hän on aivan kuin muurahainen, jolla ei ole omaa tahtoa lainkaan, vaan mielipiteet muodostuvat hintalapun perusteella.

Muutaman minuutin miettimisen jälkeen en keksinyt kirjasta ainuttakaan hahmoa, jota kohtaan voisi tuntea sympatiaa. Lähimmäksi pääsi päähenkilön työkaverin 8-vuotias tytär, mutta edes hän ei selvinnyt puhtain paperein, siksi nopeasti hänetkin sotkettiin samaan typerään arvomaailmaan.

Minäkertoja on siis mitä ärsyttävin hahmo etupäässä siksi, että hänellä menee niin hyvin. Töitä ei tarvitse juuri tehdä, sillä jos jotain täytyy saada aikaiseksi, sen voi "lainata" joltain muulta webbisaitilta pikkuisen muutettuna, jolloin viikon työt onkin kuitattu varttitunnissa. Hänen arvonsa ovat halveksittavia eikä hän oikeastaan vaikuta onnelliselta, mutta hänellä on käynyt erinomainen tuuri, jota käy tietenkin kateeksi. Kaikkihan nyt liian helppoa elämää kadehtivat. Toisaalta sellainen ihminen, joka pitää tappeluna nippusitein kahlittujen vastustajien pahoinpitelyä (s.168), on yksinkertaisesti raukkamainen.

Jos päähenkilö itse on ärsyttävä, niin hänen 18-vuotias pikkusiskonsa on jo epäuskottava. Hän on nimittäin ehtinyt vähäisistä ikävuosistaan olla mukana NIIN monessa ja NIIN hyvällä menestyksellä, ettei moinen ole tiettävästi ollut mahdollista muille kuin eräälle edesmenneelle henkilölle Pohjois-Korean suunnalla.

Helsinki 12 on Vimman esikoisromaani, joka ilmeisesti nautti suuresta suosiosta aikanaan. Minä olen lukenut hänen kirjansa aivan väärässä järjestyksessä, ja se on vaikuttanut myös niistä saamaani vaikutelmaan. Helsinki 12 pitäisi selvästi lukea ensimmäisenä. Vimman tyyli on enemmän tai vähemmän yliampuvaa, mutta siinä juuri piilee sen viehätys. Henkilöt ovat niin ärsyttäviä, että lukija odottaa vain sitä sivua, jolla he saisivat näpeilleen ja oikeus voittaisi. Kirjojen lukujärjestys on tärkeä siksi, että myöhemmissä kirjoissa Vimma on voinut jo ottaa huomioon sen, mitä aiemmin on oletettu luetun. "Väärin päin" luettuna tyyli alkaa tässä kirjassa jo väsähtää, mitä luultavasti ei tapahtuisi toisin päin.

Vimman tyyliin kuuluu yksityiskohdilla briljeeraus. Hänellä on ilmeisen hyvä yleissivistys, minkä hän haluaa myös tuoda julki. Huomautan kuitenkin, että jos aikoo leijua triviatiedoillaan, niin niiden tietojen pitäisi myös olla oikeita. Esimerkiksi Aku Ankan naapuri ei ole Teuvo Tulppu sen enempää kuin Tuomas Vimma oikealta nimeltään Kosti Miettinen. Pieni juttu ehkä, mutta latistaa koko kirjoitustyylin harmillisen tehokkaasti.

Vimman kirjoja on ollut hauska lukea. Niitä tekisi mieli inhota, mutta samaan aikaan jokin niissä vain vetää puoleensa. Lukisin lisääkin, mutta yliampuvuuden haluaisin pois. Liioittelu kuuluu asiaan, mutta sitäkään ei ole tarpeen alleviivata aivan näin paljon. Lukijoita ei pidä aliarvioida, kyllä he ymmärtävät. Raksa on tässä mielessä mennyt oikeaan suuntaan, ja niinpä odotankin mielenkiinnolla mitä jatko tuo hänen kirjailijanurallaan.