Juri Nummelin (toim.): Verenhimo
Teos 2011, 385 sivua.
Kauhu on ollut blogissani tyystin tuntematon kirjallisuuden laji. Oikeastaan minulle tuli yllätyksenä se, että vakikirjastossani Malmilla oli oikein oma hyllynsäkin sitä varten, niin vähän se on minua kiinnostanut. 80-luvun lopulla luin innokkaasti Yöjuttu-lehtiä, joiden tarinat seurasivat ainakin yhdessä vaiheessa jonkinlaista jatkumoa. Tuolloin varhaisteininä ne maistuivat oikein hyvin, mutta fanitus ei kestänyt kovin kauaa. Sen rupeaman jälkeen olen lukenut jonkun yksittäisen Stephen Kingin, enkä muuta. Edellä mainitusta huolimatta olin myyty saman tien, kun Marjis Verenhimosta bloggasi.
Nykyaikaiset siloposkiset teinivampyyrit eivät ole jaksaneet herättää kiinnostustani edes sen vertaa, että tietäisin tuota edellistä lausetta enemmän, mistä niissä on kyse. Verenhimo on kokoelma suomalaisia vampyyrinovelleja, joissa kaikilla on eri kirjoittaja. Suurin osa nimistä oli minulle outoja, mutta mukana on myös tuttuja kuten Johanna Sinisalo, Miina Supinen, Tiina Raevaara ja Kristian Korppi. Korppi on salanimi, jonka takaa paljastuu sellainen kirjailija kuin Mika Waltari.
Verenhimon tarjoama vampyyrikuva on virkistävän vaihteleva. Eroja on jopa niin paljon, että kaikki eivät edes ime verta, vaan jollain onkin kohteena seksuaalinen energia! Osa tarinoista on kirjoitettu perinteiseen tapaan ihmisten näkökulmasta, mutta toisissa kertoja on vampyyri itse. Jossain ihmiset ovat uhreja, toisissa vampyyrit. Yhdestäkään tarinasta ei tule mieleen mitään sellaista mitä kuvittelisin teinivampyyreissä olevan, ja se lienee hyvä, sillä niiden ystäville on lukemistoa tarjolla muutenkin.
Jos hyvä kirja on sellainen, joka vetää puoleensa lukemaan jatkuvasti ja josta haluaisi lukea yhä uudelleen vielä sen yhden luvun, niin millaiseksi tulisi luonnehtia sitä kirjaa, josta tulee jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla huoli, että mistä tätä saa lisää?
Haluan vielä mainita yhden yksityiskohdan, kun satuin lukemaan kirjaa viikonloppulomalla Oslossa. Jussi Katajalan novellissa Korpin silmät kaiken näkevät oli tärkeässä osassa luuranko, joka oli lainattu Kansallismuseoon Oslon Kulttuurihistoriallisesta museosta. Koska hotellini sattui olemaan aivan ko. museon vieressä, niin piti käydä paikan päällä tarkistamassa, olisiko siellä mainittua luurankoa. Ei ollut, joten kannattaa olla varuillaan, etenkin pimeän aikaan ;)
Jos antaisin tähtiä, niin tässä olisi viitosen kirja. Osui ja upposi!
Verenhimon tarjoama vampyyrikuva on virkistävän vaihteleva. Eroja on jopa niin paljon, että kaikki eivät edes ime verta, vaan jollain onkin kohteena seksuaalinen energia! Osa tarinoista on kirjoitettu perinteiseen tapaan ihmisten näkökulmasta, mutta toisissa kertoja on vampyyri itse. Jossain ihmiset ovat uhreja, toisissa vampyyrit. Yhdestäkään tarinasta ei tule mieleen mitään sellaista mitä kuvittelisin teinivampyyreissä olevan, ja se lienee hyvä, sillä niiden ystäville on lukemistoa tarjolla muutenkin.
Jos hyvä kirja on sellainen, joka vetää puoleensa lukemaan jatkuvasti ja josta haluaisi lukea yhä uudelleen vielä sen yhden luvun, niin millaiseksi tulisi luonnehtia sitä kirjaa, josta tulee jo ensimmäisen kolmanneksen kohdalla huoli, että mistä tätä saa lisää?
Haluan vielä mainita yhden yksityiskohdan, kun satuin lukemaan kirjaa viikonloppulomalla Oslossa. Jussi Katajalan novellissa Korpin silmät kaiken näkevät oli tärkeässä osassa luuranko, joka oli lainattu Kansallismuseoon Oslon Kulttuurihistoriallisesta museosta. Koska hotellini sattui olemaan aivan ko. museon vieressä, niin piti käydä paikan päällä tarkistamassa, olisiko siellä mainittua luurankoa. Ei ollut, joten kannattaa olla varuillaan, etenkin pimeän aikaan ;)
Jos antaisin tähtiä, niin tässä olisi viitosen kirja. Osui ja upposi!
Mahtavaa, että tykkäsit! Ja huolestuttavaa, että luuranko oli karannut Oslon museosta! :D Itse asiassa juuri tuo novelli muistutti mun mielestä eniten näitä ns. teinivampyyrikirjoja. :D
VastaaPoistaEn olisi varmaan lukenut tätä, ellet sinä olisi nostanut tätä BF-listallesi; ajattelin että tämän on pakko olla hyvä jos sinäkin, joka yleensä olet taipuvainen realistisempaan kirjallisuuteen, rankkeerasit tämän korkealle....
VastaaPoistaJoten tattista vaan - oli ehdottomasti lukemisen arvoinen! Olen iloinen että asun kaukana tuollaisista museoista. :)
BF-listalla tämä oli musta hevonen, eikä olisi päässyt mukaan ellei tilaa olisi ollut vielä yhdelle kirjalle. Lukukokemus oli paljon tavallista mieleenpainuvampi, ja juuri sellaisiahan sitä kaipaisi lisää.
VastaaPoista