Jonathan Glover: Ihmisyys

Jonathan Glover: Ihmisyys - 1900-luvun moraalihistoria

Suomennos: Petri Stenman

Like 2003, (alkup. 1999), 535 sivua.

Pimeyden sydän kuvasi ihmismielessä piilevää pahuutta ja hyvään uskovan, idealistisen ihmisen turmeltumista ja luisumista pahuuteen. Kirjan julkaisemisen jälkeen on ehtinyt kulua kokonainen vuosisata. Se ei ollut rauhaisa vuosisata, vaan historiankirjoihin jää sellaisia tapahtumia kuin kaksi maailmansotaa ja saman verran atomipommeja, kansanmurha Ruandassa, Stalinin, Maon ja Pol Potin hirmuhallinnot ja sokerina pohjalla natsismi.

Jonathan Glover valmisteli kirjaansa kymmenen vuoden ajan. Hän tarkastelee edellä mainittuja tapahtumia ja muutamia muitakin yrittäen kunkin kohdalla pohtia syitä, jotka niihin ovat johtaneet sillä taka-ajatuksella, että historiasta olisi mahdollista ottaa opiksi ja estää sitä toistamasta itseään.

Kirja on jaettu kuuteen osaan. Ensimmäinen osa tarkastelee moraalia filosofiselta ja psykologiselta pohjalta, luoden teoreettista pohjaa todellisten tapahtumien puinnille. Tähän kuuluu mm. hyvin kiinnostavia psykologisia kokeita, joissa tavalliset ihmiset ovat yllättäneet tutkijat sillä julmuudella, johon he ovat kokeen kestäessä yltyneet. Myöhemmin kirjassa annetaan esimerkkejä tapahtumista, joihin ihmisten tavallinen reaktio on lähinnä ihmetellä, miten sairas täytyy mielen olla kyetäkseen moiseen. Olennainen havainto onkin se, ettei tarvita mitään erityistä. Ehdoton enemmistö ihmisistä on sopivissa olosuhteissa johdateltavissa samaan, eikä siihen edes tarvita mitään uhkailun tai kiristyksen kaltaisia pakkokeinoja, vaan pelkkä vääryyden vastustamisen puute. Katseen kääntäminen muualle.

Toisen osan aiheena on sodankäynnin moraalipsykologia. Sotaa pidetään moraalin osalta erikoistapauksena, mutta ei kaikki siinäkään ole sallittua. Tarkastelun kohteena ovat mm. My Lain verilöyly sekä atomipommit, molemmat erinomaisia esimerkkejä. Sodan kohdalla on merkillepantavaa mm. se, miten sotilaskoulutus hyvin tarkoituksenmukaisesti pyrkii pyyhkimään pois kaiken sen, mitä kasvatus yleensä pyrkii opettamaan hyvyydestä ja kanssaihmisten kohtelusta.

Kolmas osa on nimeltään Tribalismi, ja siihen kuuluvat mm. Ruandan ja entisen Jugoslavian tapahtumat. Neljäntenä tarkastellaan ensimmäisen maailmansodan syttymistä sekä Kuuban ohjuskriisiä. Molemmissa oli samoja elementtejä, mutta onneksi jälkimmäisessä kaikkein kriittisimmässä päätöksenteossa oli mukana myös hieman viisautta edellisestä.

Viidentenä tulee kolmikko Stalin, Mao ja Pol Pot. Kaikki olivat ideologisesti sukua keskenään, ja minulle kaksi jälkimmäistä olivat tuttuja etupäässä vain nimien tasolla. Tuntuu todella hurjalta, miten yksinkertaistetun ihmiskäsityksen varaan kaikki kolme ovat tahollaan ryhtyneet muokkaamaan yhteiskuntaa. Viimeisenä sitten vielä natsismi, joka toivottavasti ei esittelyjä kaipaa.

Glover on tehnyt perinpohjaista työtä. Minä ryhdyin lukemaan tätä kirjaa lähinnä moraalin kannalta, mutta nimensä mukaisesti se tarjoaa myös katsauksen historiaan. Mikäli tässä luetellut aiheet eivät ole koulusta tai muuten jääneet kunnolla mieleen, niin kertaus tarjotaan sopivassa laajuudessa. Historiansa tunteva lukija voi hyppiä turvallisin mielin tiettyjen osien yli, sillä suuri sivumäärä on pilkottu kolmeen eri tasoon alaotsikoita, jotka kertovat hyvin mistä kulloinkin on puhe.

Tämä on rankkaa luettavaa, mutta kyse on suorastaan pelottavan läheisestä historiasta. Toinen pelottava asia on se, että historian esimerkki on ainoa seikka, jonka keksin estämään kunkin tapahtuman uusiutumisen tulevaisuudessa, ja se on melko ohut oljenkorsi. Pieni kirja pahuudesta nosti esiin pahuuden torjumisessa yhden keinon: se on meidän kaikkien vastuulla. Glover nostaa esiin täsmälleen saman: kääntämällä katse muualle luodaan edellytykset natsien kaltaisten hirvitysten valtaanpääsylle. On meidän kaikkien velvollisuus nousta aktiivisesti vastustamaan pahuutta ja julmuutta, se ei riitä, että tilkitsee ikkunansa samoin kuin se mies Mauthausenin kuolemanleirin lähellä, joka valitti krematorioista nousevan savun haisevan pahalta öisin. Pastori Niemöllerin sanoissa on totuus:

Ensin ne tulivat hakemaan juutalaiset
enkä minä sanonut mitään -
enhän ollut juutalainen.
Sitten ne tulivat hakemaan kommunistit
enkä sanonut mitään -
enhän ollut kommunisti.
Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset
enkä sanonut siihenkään mitään -
enhän ollut ammattiyhdistysihminen.
Sitten ne tulivat hakemaan minut -
eikä ollut jäljellä ketään,
joka olisi puhunut minun puolestani.

Lopuksi täytyy vielä mainita, miten hyvä mieli tulikaan niistä muutamista maininnoista, joissa kerrotaan ihmisten toimineen hyvin ja kohdelleen ihmisiä ihmisinä. Ensimmäisessä maailmansodassa rintamalla olleet britti- ja saksalaissotilaat tekivät jouluna 1914 tulitauon keskinäisellä käytännöllisellä sopimuksella, jolla ei ollut johtoportaiden lupaa tai tukea. Eräs brittisotilas kertoi tulitauosta seuraavaa:

"Mutta tietenkin sota oli muuttumassa farssiksi, ja yläporras päätti, että tulitauko saa luvan päättyä. Prikaatiimme ja sitten omaan patteriini toimitettiin määräys, että tuli on avattava seuraavana aamuna kohti tiettyä saksalaisten linjojen takana olevaa maalaistaloa. Joku meistä lähetettiin kertomaan asia sakuille, ja seuraavana aamuna kello yksitoista ammuin maalaistaloon kaksitoista sarjaa, eikä siellä tietenkään ketään ollut. Mutta näin rikottiin tulitauko."

Sodankin keskellä on siis mahdollista pitää kiinni ihmisyydestään. Seuraavaksi olisikin virkistävää lukea pieni kirja hyvyydestä, jos sellainen olisi olemassa.