Kari Nenonen: Se ken tulee viimeiseksi on kuolema

Kari Nenonen: Se ken tulee viimeiseksi on kuolema 

Book Studio 1988 

Sivuja 171 

ISBN: 951-20-6057-4 

Noin vuosi sitten luin Nenosen kauhukirjan Ken kuolleita kutsuu, ja kommenteissa mainittiin tästä toisestakin kirjasta.  Kun se tuli kirjaston poistomyynnissä vastaan, niin ajattelin kirjan saatavuuden putoavan jyrkästi ja päätin pelastaa sen hyllyyni. Kotimaisen kauhukirjallisuuden tarjonta on sentään melkoisen vähäistä, ja toisaalta, miten voisinkaan ohittaa kirjaa, jonka takakannessa on sitaatti "Kari Nenonen on Suomen mr. Kauhu."

Asetelma on tässä samankaltainen kuin toisessakin: päähenkilöinä on kaksi teinipoikaa, parhaat kaverukset, joista toinen on nörtti ja toinen ei. Nörttiä kiusataan koulussa ja pahoinpidellään kotona. Tässä vaiheessa lukija voisi jo tehdä villin arvauksen ja veikata, että kiusaajat ja kuolema liittyvät jotenkin yhteen, eikä olisikaan väärässä. Samassa tuleekin esiin kirjan eittämätön heikkous, eli ennalta arvattavuus. Ei ole erityisen hohdokasta lukea kirjaa vain nähdäkseen milloin tapahtuu se, minkä kaikki jo tiesivät olevan tulossa.

Myöskään kliseet eivät tilannetta paranna: nörtti soittaa puhelinnumeroon 999 666, mistä hänelle tarjotaan vuokralle asuntoa osoitteessa Puistokatu 6 A 66, ja vuokrakin olisi edullinen 666 markkaa kuussa. Aivan noin kovasti ei olisi tarvinnut alleviivata. Osan tästä voinee antaa anteeksi sillä, että kirja on sentään kirjoitettu 25 vuotta sitten, mutta eivät nuo kuutoset silloinkaan mikään tuore keksintö ole ollut.

Kerronnan osalta kirjoittaja on päätynyt hyppelehtimään sinne tänne eri aikatasojen välillä. Siitä ei kuitenkaan voi liiemmin moittia, sillä on hämmästyttävän helppoa pysyä kärryillä siitä, missä ajankohdassa milloinkin ollaan, vaikka niissä tosiaan poukkoillaan innokkaasti. Kronologisessa järjestyksessä kirjoitettuna tämä olisikin ollut tylsää, joten rakennetta voi pitää perusteltuna.

En oikein jaksanut innostua tästä, Ken kuolleita kutsuu oli parempi. Lisäpisteitä olisi ollut mahdollista saada reilustikin nostalgisesta ajankuvasta, mutta tätä ei liitä menneeseen aikaan oikeastaan mikään muu kuin lankapuhelimet ja markat. No, tuskinpa kirjoittaja osasi ajatellakaan, että kirjansa saisi vielä jonain päivänä tällaisenkin kommentin :)

Vilkaise myös Morren mietteet.

Kari Nenonen: Ken kuolleita kutsuu

Kari Nenonen: Ken kuolleita kutsuu

Book Studio 1991, 200 sivua.

Kotimainen kauhukirjallisuus kuulostaa lajilta, jonka edustus ei ole kovin laajaa tai sitten se on vain pysytellyt hyvin piilossa. Hämmästyin löytäessäni kantakirjastostani Malmilta hyllyn päädystä sanan "kauhu", mutta edestä päin katsoen paljastui karu totuus: kirjoja ei ollut edes yhtä hyllyllistä. Niinpä Morren kirjoittaessa tästä kirjasta piti minunkin siihen tarttua oitis, tai siis niin pian kun se Helmetin ainoa lainattava kappale ehti vapautua ja saapua minun noudettavakseni.

Kirjan päähenkilö Jokke kirjoittaa itse tietokoneohjelman, joka laatijansa yllätykseksi näyttää osoittavan paljon enemmän älyä kuin oli suunniteltukaan. Siinä vaiheessa, kun ohjelman ennustukset alkavat toistuvasti käydä toteen ja ihmisiä kuoleskella ympärillä, alkaa myös yllätys muuttua peloksi.

Softainsinöörinä tykkäsin kovasti siitä nostalgisesta tunteesta, minkä 80-luvun lopun tietokoneiden kuvaus nostatti. Samaisesta syystä joudun myös suhtautumaan hieman kriittisesti kirjan ohjelmistokehityspuoleen, sillä tosiasia on, että jos ohjelma alkaa käyttäytyä tavalla joka kirjassa kuvataan, ei sen kirjoittaja suinkaan epäile ensimmäisenä yliluonnollista ilmiötä, vaan varmistuu ohjelmansa toiminnasta mm. kitkemällä satunnaisuuden pois käytöstä. Toinen moka kirjoittajalle on sattunut, kun yksi päähenkilöistä menee heti juhannuksen jälkeen metsään keräämään suippumadonlakkeja, joiden kasvukausi alkaa elokuun lopussa eikä se silloinkaan tapahdu metsässä.

Nenonen on kirjoittanut mm. Finnwest-länkkäreitä, joita minäkin luin teininä. Seikka on helppo uskoa tämänkin kirjan pohjalta, sillä jotain yhteistä kirjoitustyylissä on. Kirjan perusidea on hyvä ja omaperäinen, ja minusta "pelkän" tietokoneohjelman käyttö kauhun lähteenä olisi riittänyt pidemmällekin. Se olisi kylläkin vaatinut enemmän rohkeutta kustantajalta, sillä lopputulos olisi siirtynyt kauemmas perinteisestä kauhusta. Kauhuksi tämän voi hyvällä syyllä lukea, sillä selvästi pelottavammalta tarina paikoitellen tuntui kuin viime aikoina katsomani elokuvat, joihin kuuluu mm. Saw-sarja, Hellraiser, Omen ja Manaaja. Puutteistaan huolimatta ihan hyvä kirja. Kourallinen lisäpisteitä siitä, että takaa-ajoa ei ole missään kohdassa eikä lopusta muutenkaan ole tehty hollywoodmaista.