keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää
Suomennos: Arto Schroderus
Otava 2016
Sivuja: 318

Kuten edellisessä bloggauksessani mainitsin, tässä tulee nyt toinen psykologinen trilleri heti perään.

Kirjan päähenkilö lukee jostain saamaansa kirjaa, ja huomaa kesken kaiken, että se kertookin hänestä itsestään: 20 vuoden takaisista tapahtumista, joista ainoastaan yhden ihmisen piti tietää, ja hänkin on kuollut. Valitettavasti en uskalla kertoa juonesta yhtään tämän enempää, jotten menisi pilaamaan kenenkään lukunautintoa. Tällaisten kirjojen kohdalla se olisi sekä hyvin helppoa että tuhoisaa samaan aikaan.

Kirjan vetovoiman kanssa oli aivan kuten odotin ja toivoinkin: alku oli löysänlainen, mutta sitten ote alkoi kiristyä ja sai pidettyä minut tiukasti kiinni aivan loppuun saakka. Yllätin itseni myös kovin yksioikoisesta ajattelutavasta, sillä vaikka jonkinlainen käänne oli odotettavissa, en osannut yhtään ennakoida sitä, vaikka se loppujen lopuksi onkin varsin luonteva.

Mielestäni kirjassa mainitusta kirjasta olevat katkelmat olivat erityisen onnistuneita. Niiden tarkoituksena oli kuvailla menneiden tapahtumien tunnelmaa, ja se välittyi hienosti. Tämä seikka on ilman muuta laskettava suomentajan ansioksi, sillä tehtävä ei liene aivan helppo.

Yllätyin siitä, miten vetäviä nämä kirjat ovat olleetkaan. Edelleenkin mielikuvani psykologisista trillereistä on, että ne on kirjoitettu ensisijaisesti naislukijoita silmälläpitäen. Siitä huolimatta ne ovat toimineet minulle erinomaisesti. Tämä puolustaa omalta osaltaan sitä ajatusta, että kannattaa lukea avoimin mielin muiltakin alueilta kuin vain siltä omalta suosikiltaan, vaikka se tarkoittaisikin mukavuusalueelta poistumista.

torstai 7. heinäkuuta 2016

S.K.Tremayne: Jääkaksoset

S.K.Tremayne: Jääkaksoset
Suomennos: Oona Nyström
Otava 2016
Sivuja: 349

Perheessä on identtiset kaksostytöt, joista toinen on kuollut tapaturmaisesti vuosi sitten. Päästäkseen tapahtuneesta kunnolla yli he päättävät muuttaa Lontoosta Skotlannin rannikolle, ikiomalle majakkasaarelleen, jolla ei asu ketään muuta.

Toipuminen ei etenekään aivan toivotulla tavalla, kun henkiin jäänyt tytär alkaa väittää olevansa se, jonka piti olla kuollut. Eivätkö vanhemmat tunnistakaan lapsiaan, ja mitä sinä kohtalokkaana yönä todella tapahtui?

Kirja on psykologinen trilleri, enkä oikein tiennyt, mitä sellaiselta pitäisi odottaa. Alku tuntui hitaanlaiselta, ja mieleen ehti jo tulla, että onko koko kirjan idea jonkinlaisessa ensimmäisen maailman ongelmien valittamisessa. Hiljalleen tarina alkoi kuitenkin vetää vahvemmin puoleensa, ja voimisti otettaan aivan viimeisille sivuille saakka, jotka täytyi jo suorastaan ahmia. Tämä ilmiö arvatenkin pätee muihinkin lajityypin kirjoihin, koska jännitteen rakentaminen vie väkisinkin oman aikansa. Yllätyin joka tapauksessa iloisesti siitä, miten tiukasti tämä saikin minut lopulta otteeseensa.

Tämä oli tosiaan minulle uusi aluevaltaus, mutta sen verran positiivinen, että valitsin pinosta saman tien toisen vastaavan. Sen tehtävänä on osoittaa, ettei tämän kirjan hyvyys ollut pelkkää sattumaa.

Kiitoksia Otavalle arvostelukappaleesta.