Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Esko Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa

Ursa 2001, 315 sivua.

Edellisestä arvostelustani tuntuu olevan jo ikuisuus. Meillä on ollut Wii-pelikonsoli jo pari vuotta, mutta se on päätynyt toden teolla käyttöön vasta tänä keväänä. Viime viikolla avasimme pakkauksesta Super Mario Galaxy -pelin, ja joudun totuuden nimissä tunnustamaan sen rokottaneen oman osansa lukuajastani. Tämänkertainen kirjani on myös liidellyt samoilla seuduilla, eli etsiskelemässä elämää eri puolilta avaruutta.

Kotona maailmankaikkeudessa päätyi lukulistalleni jo viime syksynä lukiessani Valtaojan ja Juha Pihkalan keskustelukirjoja Nurkkaan ajettu Jumala? sekä Tiedän uskovani, uskon tietäväni. Silloin vastakkain olivat uskonto ja tiede, ja yksi kiinnostavimmista aiheista oli elämän synty. Valtaoja osoittautui aiheesta mainioksi keskustelijaksi, eikä ihme, sillä Kotona maailmankaikkeudessa käsittelee nimenomaan sitä, ja teki niin vieläpä Tieto-Finlandian arvoisesti. 

Keitä me olemme? Mistä olemme peräisin? Siinä kaksi kysymystä, joita kirjassa tarkastellaan eri kanteilta. Pääasiassa lähestymistapa on tieteellinen, ja on hauska nähdä mm. miten tieteen kehityksen myötä tila jumalalliselle asioihin puuttumiselle on käynyt yhä ahtaammaksi. Tähtitieteilijät tietävät, miten taivas ja maa ovat syntyneet, ja mistä yö ja päivä sekä meret ja maat ovat peräisin. Astrobiologit puolestaan lähestyvät vähä vähältä elämän syntymekanismeja ja näkevät siinä aina vain vähemmän tarvetta "hengen puhaltamiselle materiaan". Elämää on löydetty maapallolta niin monenlaisista ympäristöistä; kilometrien syvyydestä kallion sisältä ja tulikuumasta vedestä valtamerten pohjasta, että ylipäätään elämän olemassaolo ei paljoa vaadi. Jos nestemäistä vettä sekä energiaa vain on tarjolla, niin elämän ylläpidolle on edellytykset olemassa.

Uskonnollinen näkökulma aiheeseen on yksi mahdollisuus, ja sillekin suodaan tarkastelussa oma osuutensa. Itseäni viehätti sen ajatuksen korostaminen, ettei ole mitään syytä olettaa ihmisen edustavan millään tapaa kehityksen huippua universaalisti. Omalla planeetallamme niin voi hyvin ajatella ja ajatus on jopa oikeutettu, mutta se katsantokanta estää samalla tehokkaasti tarkastelemasta asioita laajemmin. Mikäli oletus siitä, ettemme ole edes Linnunradan - saati sitten maailmankaikkeuden - ainoita älyllisiä olentoja pitää paikkansa, niin on hyvin todennäköistä, että ihminen näyttäisi niiden muiden silmissä kovin alkeelliselta lajilta.

Elämän ja erityisesti älyn etsiminen muualta avaruudesta on aivan oma osuutensa kirjassa. Sen tarkastelussa on mukana myös luku ufoista ja maailmanlaajuisista salaliitoista, joten käsittely on hoidettu monipuolisesti. Vakavammat luvut antavat minun mielestäni hyvän vastauksen Enrico Fermin aikanaan esittämälle kysymykselle "No missä he sitten ovat?", mutta en aio ryhtyä selittämään sitä tässä :)

Valtaoja on hyvä kirjoittaja. Fyysikko voisi kertoa monet näistä asioista hyvin tiiviisti mutta samalla niin rutikuivasti, että karhukaistenkin hengissä pysyminen olisi jo uhattuna. Valtaojan teksti vaatii hieman enemmän pituutta, mutta sitä lukee ilokseen. Hänellä on taito selittää ilmiöitä ja asioita hienosti valituin esimerkein, jolloin mitään esitietoja fysiikasta ei tarvita. Olen aikojen saatossa lukenut jonkin verran kansantajuista fysiikkaa, ja Valtaojan valitsemat esimerkit ja vertaukset ovat mielestäni huippuluokkaa.

Ainoa miinus koko kirjalle tulee siitä, että ajan hammas on ehtinyt jo aloittaa nakerruksensa. Sellaiset osuudet, joissa viitataan teknologian kehitykseen, eivät voi olla kärsimättä siitä että julkaisun jälkeen on ehtinyt kulua kymmenen vuotta. Nyt tiedämme jo onko jotain tapahtunut vuonna 2004 tai 2007 ja pidättelemmekö jo hengitystämme sen vuoksi, mitä 2010-luvulla olikaan määrä saavuttaa.

Suosittelen tätä(kin) kirjaa lämpimästi. Samalla uskallan esittää arvauksen, että jos tähtitieteen alalta haluaa lukea kansantajuista tietokirjallisuutta, niin Valtaojan muutkin teokset ovat erinomainen lähtökohta.