torstai 3. toukokuuta 2012

Johanna Hurtig & Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina

Johanna Hurtig & Mari Leppänen (toim.): Maijan tarina - Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana
Kirjapaja 2012, 168 sivua.
ISBN: 978-952-247-249-6

Maija syntyi vanhoillislestadiolaisen perheen lapsikatraan nuorempaan päähän. Hänet raiskattiin ensimmäisen kerran yhdeksänvuotiaana. Sen jälkeen tuli lisää sekä raiskaajia että "lievempiä" hyväksikäyttäjiä, ja monet tiesivät tapahtuneesta. Erityisen karulta kuulostaa se, miten hänen isosiskonsa mies raiskasi Maijan kymmeniä kertoja tämän omassa kodissa ja vieläpä muun perheen ollessa samaan aikaan kotona! Eräänkin kerran avunpyynnöt saivat ainoastaan isän kiipeämään yläkertaan ja kehottamaan tytärtään käyttäytymään kunnolla. Se toki on huomattava, että isä ei tiennyt - eikä myöskään viitsinyt ottaa selvää - mikä tyttären sai huutamaan.

Hyväksikäytöt jatkuivat noin viiden vuoden ajan. Sinä aikana hän ei ollut saanut perheeltään tai läheisiltään apua tai tukea asiassa. Vasta monta vuotta myöhemmin hän oppii itse kunnolla käsittämään, mistä onkaan ollut kyse, ja siinä vaiheessa kääntyy sekä viranomaisten että rauhanyhdistyksen puoleen saattaakseen tekijät edesvastuuseen. Poliisin kädet ovat sidotut: asianomistajan olisi pitänyt hakea oikeutta vuoden sisällä tapahtuneesta (!), myöhemmin vain vanhemmilla on siihen oikeus, mutta eiväthän Maijan vanhemmat nyt siihen halua ryhtyä. Kuinkas sitä nyt, kun se Saaran mies on niin mukavakin. Lestadiolaisyhteisökään ei suhtaudu asiaan juuri sen paremmin, sillä voittava kanta tuppaa olemaan se, että Maija on se, jonka pitäisi pyytää anteeksi! Asiallisestikin suhtautuvia ääniä on, mutta heidät painostetaan hiljaisiksi.

Kaikki tuo on pöyristyttävää luettavaa, mutta valitettavasti se ei minua hämmästytä. Uskon Maijalla olevan mittava joukko kohtalontovereita, yhteiskuntaluokista ja elämänkatsomuksellisista seikoista riippumatta. Onkin huomattava, että vaikka rauhanyhdistys olikin hävyttömän kyvytön käsittelemään asiaa kunnolla, ei tapausta voi pitää leimallisena juuri lestadiolaisille. Olisi silkkaa itsepetosta kuvitella, että "se nyt johtui vain siitä hihhuloinnista", sillä ihan samaa tapahtuu juuri sinunkin kylässäsi.

Fyysiset teot ovat yksi luku, mutta pahemmalta tuntuu se kylmyys ja jopa vihamielisyys, jota lapsi apua hakiessaan joutui kohtaamaan. Kyse on vaikeasta asiasta, ja vaikeus johtuu pitkälti muiden ihmisten tarpeesta kääntää katseensa pois ja toivoa, että epämiellyttävä näky katoaisi itsestään. On merkillepantavaa, että Maijan tapauksesta tiesi hänen perheensä, sukulaisensa, läheisensä, yhteisö, koko kylä ja lopulta jopa hänen omat lapsensakin lähipiireineen. Siitä huolimatta hän esiintyy tässä kirjassa anonyymisti, vaikka omalla nimellä julkitulokaan ei voisi johtaa mihinkään leimautumiseen tai vastaavaan, sillä se on hänelle tapahtunut jo. Tämä on omiaan korostamaan aiheen arkuutta.

Kirjassa mainitaan myös siitä, miten lestadiolaisyhteisöissä paljastui taannoin julkisuudessakin hyväksikäyttötapauksia. Tämä julkisuus pakotti heidät suhtautumaan asiaan toisenlaisella vakavuudella, eikä tapauksia voida vain sovitella omissa piireissä sisäisinä asioina. On huomattava, että muutos tuli vasta pakon edessä: sisältä päin ei tahtotilaa näköjään löytynyt.

Itse tarinan lisäksi kirjassa on viiden eri alan asiantuntijan katsaus tapauksen piirteisiin. Mielestäni nämä katsaukset olivat erinomainen lisä, sillä ne ovat punnittuja puheenvuoroja ja opastavat lukijan katsomaan asiassa ensimmäisten, voimakkaiden reaktioiden taaksekin.

Maijan tarinaan ovat tutustuneet myös Unni ja Anni.M.

20 kommenttia:

  1. Me oltiinkin sitten samaan aikaan liikkeellä. Mä ajattelen et se suuttumus on hyvä sanoa ääneen, koska helposti jotenkin "aletasn ymmärtää" kaikkia osapuolia ja kirjassahan kukaan ei oikein reagoi niin kuin kuuluisi mun mielestä reagoida - siis suuttua, haluta kostaa, vaatia oikeutta jne. (esim. Maijan perhe kun kuulevat) osaanko nyt selittää? Linkitön sut kanssa kohta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä :) Samaten käsitän, miksi Maijan hätään ei reagoitu asiallisesti, muttä ymmärrystä sille ei liikene.

      Poista
  2. Otetaanpa uusiksi korjatuilla kirjoitusvirheillä :)

    Itse nimenomaan yritin ymmärtää sitä, miksi yhteisö toimi niinkuin toimi. Mutta ymmärryksen etsiminen ei ole asian hyväksymimistä, vaan pikemminkin selitysten hakemista sille mikä tuon yhteisön sai toimimaan niinkuin se toimi. Sillä käsittämätöntä tuo lähiyhteisön toimiminen oli.

    Minä ymmärrän tuon Maijan nimettömyyden. Vaikka paikallisesti tapaus tunnetaan, suuri yleisö ei sitä tunne. Nimettömyyden takana on varmasti uhrin häpeää (Vaikka syyllisten kai sitä häpää tulisi tuntea!) Nämä hyväksikäyttötapaukset ovat medialle niin herkullinen aihe, että itseään sillä suojaa, jos jättää oman henkilöllisyytensä pimentoon. Tapahtumat ovat kuitenkiin niin arkaluonteisia. Toisaalta tarvitseeko esimerkiksi tekijöiden lasten kärsiä isänsä teoista? Julkisuuden myötä näin varmasti kävisi.

    Jotain kaunista on siinä, miten Maija löytää lopulta isän kuolinvuoteellaan yhteyden isäänsä. Tai toisaalta Maijan äiti toteaa lopulta jotenkin niin, että Maijan kipu on myös hänen kipunsa. Jossain sisimmässään kai hekin ovat kärsineet, vaikka eivät ole osanneet Maijaa tukea. Nuo tapahtumat leimanneevat ja traumatisoivat koko sukua vielä usean sukupolven ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitankin sitä, että Maijaa on jo riepoteltu asialla niin pahasti ja "kaikki" häneen kosketuksissa olevat tahot sen jo tuntevat, ettei juuri hänen kohdallaan tilanne ehkä muuttuisi paljonkaan. Mutta jos silti siinäkin tilanteessa katsotaan tarpeelliseksi suojautua julkisuudelta, niin miten sitten joku vähemmän riepoteltu uhri uskaltaisi ikinä tulla esiin?

      Tekijöiden lasten suojeluhan tuli jo kirjassakin esiin; jos sitä käytettäisiin perusteena, niin ketään ei voitaisi ikinä tuomita mistään, jokaisella kun on omaisia ja läheisiä.

      Poista
    2. Logiikkani ei taida olla ihan kestävää :)

      Poista
  3. En pystyisi lukemaan tätä. Tiedän: Huono aloitus minulta. Mutta.

    Olen nyt sattuman kautta seurannut tällaista esille tullutta tapausta likeltä ja kaikki tässä on liikaa. Lähin ystäväni tekee työtä hyväksikäytettyjen lasten kanssa ja moni muu. Kaikki oli jatkunut kauan. Nyt on ilmeistä, että lisää tapauksia ilmenee. Ja todellakin: Sosiaaliluokka ei tässä meinaa mitään, mutta yhteistä kaikissa oli lestadiolaisuus.

    Hyvä, että jotkut jaksavat näitä lukea ja kertoa muillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli jos saa pidettyä lapsensa erossa lestadiolaisuudesta, niin he ovat turvassa hyväksikäyttäjiltä? Ja jos lapseni tuleekin minulta hakemaan apua, niin voin sanoa hänen höpöttävän omiaan, sillä emme ole olleet lestadiolaisten lähelläkään? Kuulostaa aika vaaralliselta ajattelutavalta, eikö?

      Poista
    2. Leena, lainaan kirjan toimittanutta Mari Leppästä:

      "Uskonnollinen konteksti on olennainen, mutta tarkoitus ei ole osoittaa sormella yhtä herätysliikettä. Maijan kertomus kuvaa vanhoillislestadiolaista yhteisöä, mutta kyseessä ei ole erityisesti vanhoillislestadiolaisuuteen liittyvä tai rajautuva ongelma. Samankaltaisia piirteitä on löydettävissä erilaisista yhteisöistä, myös niistä, joiden jäseniä yhdistää jokin muu tekijä kuin uskonnollisuus."

      Toivottavasti ystäväsi ei puhu sinulle työssään kohtaamistaan tapauksista.

      Poista
    3. Jori, täysin väärinymmärretty ja aika ikävästi. Tässä nyt vain oli kyseessä nimenomaan erään suuntauksen sisällä tapahtuneet lapsiin kohdistuneet väärinkäytökset.

      Unni, salassaolovelvollisuus pitää lasten kanssa työskentelevien osalta. Sille ei sitten voi mitään, mitä lapset itse ovat muille kertoneet.

      Poista
  4. Kiitos tästä postauksesta. Tärkeän kuuloinen kirja ja hienoa, että 'Maija' on rohjennut jakaa sen julkaisemalla kirjan. Toivottavasti kirjan kautta samankaltaisen kohtalon kokeneet saavat tukea ja rohkeutta hakea oikeutta (vai saiko Maija kirjan lopussa oikeutta, eli joutuivatko rikolliset oikeuden eteen?). Luulisi, että kirja toivottavasti myös herkistäisi aikuisia kuuntelemaan lapsia ja pitämään silmät auki.
    Menee luettavien listalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tietokirja, joten sekä takaa-ajokohtaus että onnellinen loppu puuttuvat :)

      Poista
    2. Surkeus! Mutta tulen silti lukemaan.

      Poista
  5. Mahdanko uskaltaa lukea, vaikka mieli toisaalta tekisi...kun tarina osuu joiltakin osin omaakin elämää läheltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omakohtaisuus varmasti lisää kirjan tehoa roimasti, en voi kuin yrittää kuvitella.

      Poista
  6. Hirvittävän kiinnostava aihe, mutta jotenkin kyllä pelottaa tämän rankkuus. Vaikka juuri poikaystävälleni sanoinkin, että "mitäpä se jos elämänkerran lukeminen tuntuu minusta rankalta, kun se on joku oikeasti kokenut".

    Ja ihan tottako raiskauskesta pitäisi nostaa syyte vuoden sisällä?! :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta syystä juuri tätä pitäisikin lukea. Vaikka aihe on rankka, niin katseen kääntäminen toisaalle ainoastaan vaikeuttaa uhrien asemaa. Raiskausten kohdalla on samoin: siitä ei pystytä edes keskustelemaan asiallisesti.

      Poista
  7. Pitää lukea. Onneksi näistä asioista puhutaan, pikku hiljaa alkaa tuntua, että yhteiskunnan ensijärkytyksen jälkeen voidaan keskustella näinkin järkyttävistä asioista ilman hysteriaa. Kuitenkin sinänsä uusi asia julkisena aiheena Suomessa. Seksuaalista väkivaltaa on varmasti ollut yhtä kauan kuin on ollut ihmisiä, mutta esim. suurten ikäluokkien lapsuudessa näille asioille ei vielä ollut varsinaisesti sanoja. Kouluihinkin kunnollinen valistus on tullut vasta oman peruskouluaikani jälkeen, joka kuitenkin sijoittuu pääosin 80-luvulle. Silloin oli Jammu-setä, mutta se oli vielä hyväksikäytön ulkoistamista puskissa piileville pahoille sen sijaan, että olisi hiiskuttukaan siitä, että tekijät ovat usein tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maijankin ensimmäiset kertomisyritykset tahtoivat kilpistyä siihen, ettei hänellä ollut sanoja kertoa, mitä oli tapahtunut. Siinä hyvä esimerkki, miten lasten suojelu epäsiveelliseltä materiaalilta koituukin hyväksikäyttäjän hyödyksi.

      Poista
  8. Kiitos.
    Näitä kirjoja pitää lukea, ja onneksi näitä kirjoitetaan. On oikein tärkeää huomata, ettei lapsia kiusata, raiskata ja kiduteta (ps.+fyys.) ainoastaan jossain kaukana ulkomailla tms., vaan todellakin meillä Suomessa ja ihan vaikkapa naapurissa.

    Nimien kertominen ei minusta ole edes olennaista.
    Pidin erityisen paljon kirjaan liitetyistä asiantuntijateksteistä, vaikken yleensä niistä niin tykkääkään. Tällä kertaa ne todella toimivat ja tekivät asialle oikeutta.

    Kirjan myötä itselläni aukenivat silmät erityisesti sen asian suhteen, ettei raiskaus ole "vain" seksuaalinen kajoaminen, vaan esim. Maijallehan aiheutui vakavia fyysisiä vammoja synnytyselimistöön ja muutenkin. Niistä, jos mistä pitäisi puhua vieläkin enemmän.

    Vammat pahenivat sittemmin toistuvista synnytyksistä johtuen, mutta se onkin sitten jo toinen asia..

    / melkein paasausvaihteelle innostuen, lukijasi Helenabee

    VastaaPoista
  9. Ei voi muuta sanoa kuin että VOI SAATANA!!!

    Tätä ihmisyys on. Niin kauan on ollut seksuaalisia haluja, himoa ja myös väärinkäytöksiä kun ihmisiä on ollut olemassa.

    Nämä kaikki "SAIRAATKIN" piirteet löytyvät TEISTÄ KAIKISTA, jos vain uskallatte sen myöntää ja kohdata sen itsessänne. Useimmiten ihminen kuitenkin moraalisista ja yhteisöllisestä sekä yleisestä paheksunnasta johtuen kieltäytyy tekemästä mitään tällaista, vaikka mieli tekisi.

    En onneksi tunne seksuaalista vetoa lapsia kohtaan, vaikka äitini puolella suvussa on vakavia ihmisoikeusrikkomuksia ja insestiä ollut perheen sisällä. Olen myös nähnyt äitini aikanaan nuoruudessani suukottelevan sekä hoitolastemme että nuorempien sisarusteni pikkupippeleitä ja pissapyllyjä. Nämä olen tajunnut vasta jälkeenpäin, vuosien tai jopa kymmenien vuosien päästä. EI OLE NORMAALIA, kuten pitkään luulin.

    Niinhän se on, että hyväksikäyttöä itse kokenut laittaa sen - HOITAMATTOMANA, ASIAA KÄSITTELEMÄTTÖMÄNÄ - hyvin herkästi kiertoon. Nämä ovat vaikeita ja arkoja aiheita.

    Kyllä minussa sellainen piirre, mielle, on hyvin vahvassa, että kyllä minä voisin rakastella, paneskella, harrastaa seksiä nuoren tytön kanssa, jolle on jo kehittynyt selvästi naisen muodot; rinnat, vyötärö, lantio ja takapuoli. Ikää en välttämättä edes kyselisi, jos minulla olisi tilaisuus nauttia tällaisesta seksistä. En kyllä ketään pakottaisi ikinä mihinkään.

    VastaaPoista