torstai 10. toukokuuta 2012

Isaac Bashevis Singer: Orja

Isaac Bashevis Singer: Orja
Koko Kansan kirjakerho 1983 (alkup. 1962), 272 sivua.
ISBN: 951-864-006-8

Orja päätyi kirjahyllyyni kirjablogistien pikkujouluista (terveisiä Anni.M!), jonne jokaisen oli määrä tuoda lahjaksi jokin yllätyskirja. Saamani lahja oli mieluinen, mutta vasta lukiessa paljastui, kuinka osuva se olikaan!

Tapahtumapaikkana on Puola 1600 luvulla Chmielnickin verilöylyjen jälkeen. Juutalaisen Jaakobin perhe on saanut verilöytyissä surmansa ja hän itse on joutunut kristityn talonpojan orjaksi. Isännän tytär Wanda iskee silmänsä Jaakobiin, mutta isäntä-renki -suhteen lisäksi tilannetta mutkistaa myös osapuolten eriuskoisuus. Menemättä sen tarkempiin yksityiskohtiin totean juonen jatkosta vain sen, että kohtalo heittelee Jaakobia tilanteeseen jos toiseenkin ilman, että hänellä itsellään olisi siihen juurikaan vaikutusvaltaa.

Kirjan miljöö on historiallinen, mutta saman tarinan olisi voinut sijoittaa aivan toisenlaiseen ympäristöönkin. Alkuasetelmassa suurin osa juutalaisista on vastikään julmasti tapettu, ja jäljelle jääneet yrittävät löytää paikkansa, eli holokaustiviittaus on enemmän kuin selvä. Historiallinen ajankuvaus on mielenkiintoista, mutta se ei ole kirjan tärkein teema. Läpi koko tarinan Jaakob pohtii eteen tulevia moninaisia moraalisia ongelmia ja varsinkin uskonnon ja yksilön moraalin välistä suhdetta. Uskonto asettaa lukemattomia mielivaltaisilta kuulostavia sääntöjään ja kieltojaan, mutta jättää tilaa toiminnalle, jota ei millään mittapuulla voi pitää hyvänä. Jos pyrkii olemaan samaan aikaan hyvä ihminen ja hyvä uskovainen, niin jättääkö se lainkaan tilaa olla ihminen?

Ihmiskuva on pelkistetyn yksinkertainen, mutta se sopii hyvin mielikuvaan tuosta ajasta. Kirjassa eräskin puuseppä pitää itseään sentään melko oppineena, koska tuntee pienet kirjaimet. Rikkaat ovat lähes järjestäen pahoja (rikkaaksi on tultu muiden kustannuksella), ja vain köyhien joukossa on hyviä. Erikseen täytyy mainita tilanhoitaja Gerson; vastenmielisin hahmo joka on vähään aikaan vastaan tullut. Yritän olla toivomatta kenellekään pahaa, mutta hänen kohdallaan se ei onnistunut.

Minua tällaiset moraaliset pohdinnat kiehtovat, oli niissä sitten mukana uskonto tai ei. Wikipedia-artikkeli kertoo Singerin kirjoittaneen 60-luvulla useita teoksia yksilön moraalista, ja tämä on eittämättä yksi niistä. Pidin Orjasta niin paljon, että aion ilman muuta lukea kirjailijalta jotain muutakin. Saa ehdottaa :)

Seijakin on kirjoittanut Orjasta.

16 kommenttia:

  1. Tämä on monikerroksinen ja hieno kirja! Luin itsekin tämän todella kiinnostuneena, mutta lukemisesta on jo useampi vuosi. sen muistan, että kirjan raamatulliset viitteet olivat kiinnostavaa luettavaa. On oikeastaan mielenkiintoista, miten uskonnollinen maailma on ollut ja on (?) niin keskeinen osa kirjallisuutta. Kiinnostava, hieno kirja! Mukava, kun postasit tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se uskonnollisuus oli suorastaan ylitsepursuavaa, samoin kuin ihmisten usko kaikenlaisiin henkiolentoihin ja taikoihin. Tässä tapauksessa sillä oli paikkansa.

      Poista
  2. Jos Singeriä luet lisää, on "Lublinin taikuri" hyvää jatkoa Orjalle. Itse olen lukenut molemmat jo useampia vuosia sitten, hyvää kerrontaa mutta jokin kumma piirre myös, joka vähän tökkii: tyylin "itsevarmuus" - voisiko sitä niin sanoa. Kirjoitin itse muutaman rivin näistä alkuvuodesta blogissani. Kannattaa vilkaista, mitä Singerin kääntäjä on kirjailijasta kirjoittanut (linkki blogissani), mutta toki antoisaa on myös ihan vain silkka kertomukseen uppoaminen, ilman sen kummempia analysointeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia vinkistä! Vilkaisin myös sinun ja kääntäjän blogimerkinnät. Singer kuulostaa aivan erilaiselta ihmiseltä kuin kirjan perusteella tulisi mieleen; ei hän olekaan itse Jaakob.

      Poista
    2. Jos Kemppistä on uskominen (ja miksi ei olisi), on Lublinin taikurin nimihenkilössä huomattavasti enemmän Singeriä itseään. - Vaikka onhan aina riskaabelia vetää yhtäläisyysmerkkejä tekijän ja teoksen välille, mutta kuitenkin...

      Poista
    3. Ehdinkin jo ostaa tuon Lublinin taikurin verkkohuutokaupasta, saapuisipa vain perille!

      Poista
  3. Minulla oli tämä hyllyssä vuosia joskus kauan sitten, enkä saanut koskaan luettua. Väärä aika, väärä paikka! Nyt alan uskoa, että siinä olisi jotain, miksi se kannattaisi lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yllätyin tämän kohdalla positiivisesti. Jos olisin tiennyt etukäteen millaisen arvosanan tälle tulisin antamaan, niin olisin lukenut jo paljon aiemmin.

      Poista
  4. Koen, että Singer on joutunut ajan myötä jonkinlaiseen unohdettuuden tai väliinputoaja-klassikkouden limbotilaan: tuntuu, että kirpputorit ja kirjastopoistot pursuavat Singerin kirjoja metritolkulla senttihintaan. Ilmeisesti niistä on aikoinaan otettu suht suuria painoksia. Singereitä on kertynyt hyllyyni ompelukonetehtaallisen verran, mutten ole oikein tiennyt, mistä aloittaa tuotantoon tutustuminen. Mutta Orjalla startatkoon täten singerismi, kiitos arviosi, ja kiitos arviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikuvan googlaus kertoi selvää kieltä: verkkohuutokaupassa tätä on tarjolla vaikka kuinka monta kappaletta parhaillaankin, halvimmillaan on pyyntö alle euron.

      Poista
  5. Hei Jori, tämä oli hyvä muistutus, että Singeriin pitää palata. Muistan lukeneeni häneltä vuosia sitten useammin teoksen ja pitäneeni niistä, mutta tätä en ole lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tämä Orja tuntuu pullahtavan ensimmäisenä esiin hänen kirjoistaan, varmaankin sinun kannattaa palata Singeriin ainakin sen kohdalla.

      Poista
  6. Annoin sinulle juuri Liebster Blog - kiertopalkinnon.
    http://satuntarinat.blogspot.com/2012/05/liebster-blog-kiertopalkinto.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kovin huono lähettämään näitä eteenpäin, mutta arvostan silti saamiani tunnustuksia suuresti. Kiitoksia!

      Poista
  7. Minä olen lukeut Singeriltä vain Lublinin taikurin, josta myös kovasti pidin. Kiva kuulla sitten, mitä sinä siitä pidät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyjiä sillä kirjalla oli tosiaan yllin kyllin, mutta saa nähdä milloin pääsee lukuvuoroon saakka.

      Poista