Anja Snellman: Ivana B.

Anja Snellman: Ivana B.

Siltala 2012, 166 sivua.

ISBN: 978-952-234-108-2

Keski-ikäisen kirjailijan elämään on tunkeutunut riivaaja, nuori wannabe-kirjailija Ivana B. Ivanan mielestä tärkeintä on kirjailijan suhde mediaan, sitä kautta luodaan yleisän mielenkiinto. Hän käyttää uusmediaa ahkerasti hyväkseen: bloggaa, tweettaa ja mitä vain tarvitaan. Hän on tehnyt itsestään tuotteen, jota myy ahkerasti medialle, joka ottaa kiitollisena saamansa vastaan.

Päähenkilömme on joutunut Ivanan silmätikuksi. Ivanan mielestä hän edustaa juuri sellaista tylsää, sivistynyttä kirjailijaa, joka kuvittelee kirjojen olevan se tärkein asia, eikä se, miltä hän itse näyttää. Ivana menee jopa niin pitkällä, että hänen mielestään asiakkailla pitäisi olla oikeus palauttaa kirja kauppaan ja saada rahat takaisin, jos käy ilmi että kirjailija näyttää niin tylsältä kuin päähenkilömme.

On ilmiselvää, mitä Snellman tästä aiheesta ajattelee, ja minä olen hänen kanssaan samaa mieltä. En ymmärrä, miten kirjailijan ulkonäkö liittyy hänen kirjoittamaansa tekstiin: olisin valmis menemään niinkin pitkälle, että kirjoista poistettaisiin kokonaan tiedot niiden kirjoittajista. Loppujen lopuksi vain teksti voi kannatella kirjaa.

Mutta jos asia olisi noin yksinkertainen, ei tätä kirjaa olisi ikinä kirjoitettu tai ainakaan sitä ei olisi julkaistu. Tämä ilmiö korostaa sitä, miten lyhyt on uutuuskirjan elinkaari. Jos ei se saa näkyvyyttä heti ilmestyessään (tai mieluummin jo ennen sitä), ei ole merkittävää myyntiäkään tiedossa. Kukin voi tykönään miettiä, miten paljon saa tietää kirjojen sisällöstä ennakkoon muualta kuin blogeista tai arvosteluista. Esim. Sofi Oksasen ja Riikka pulkkisen naamataulut ovat näkyneet mediassa ties kuinka usein, mutta aika vähiin on käynyt tiedot heidän kirjojensa tekstistä. Jos jossain pari lausetta onkin, niin kovin köykäistä se vielä on.

Ivana B. oli ihan tervetullut puheenvuoro, sillä sellaisena sen käsitän. Se oli erittäin nopealukuinen, sillä sivut on täytetty kovin harvaan. (Jos joku haluaa lukumaratoniinsa vaikuttavan kokonaissuvumäärän, niin kannattaa kerätä tällaisia kirjoja korkea pino.) Mainittakoon vielä sekin, että kansikuva ei tee oikeutta kirjalle, sillä tuo taustavalkoinen on oikeasti kiiltävää hopeaa, josta voi tapittaa omaa naamaansa.

Tämän onkin lukenut moni bloggaaja, ainakin Salla, Tuulia, Sanna, Minna, Kirsi, Vauhko, Päkä ja Nora.