Torey Hayden: Aavetyttö
Otava 2007, 301 sivua.
Aavetyttö päätyi luettavakseni lukupiirinomaisesti. En varsinaisesti kuulu mihinkään lukupiiriin, mutta olen ystäväni kanssa lukenut joitain kirjoja tarkoituksena keskustella niistä. Ensimmäisenä kirjana oli Haydenin Auringonkukkametsä, joka oli valittu tarkoituksella sellaiseksi, jota en itse tulisi ikinä valinneeksi. Aavetyttö olisi välttänyt valintani vieläkin tehokkaammin, sillä se ei edes kuulu kaunokirjallisuuteen vaan löytyi luokasta 618, joka Helsingissä sisältää psykiatriaa.
Aavetyttö ei siis ole fiktiota, vaan perustuu tositapahtumiin. Ikävä kyllä, voisi lisätä. Hayden on hetken mielijohteesta vaihtanut työpaikkaansa erityisopettajaksi pienelle paikkakunnalle. Hänellä on ollut lukuisia edeltäjiä aivan lyhyen ajan sisällä, joku heistä oli irtisanoutunut ennen ensimmäisen päivän ruokatuntia. Oppilaita on vain neljä: selvästi autistinen Reuben, huumeäidin poikana syntynyt Philip, painajaismaisen keskittymiskyvytön häirikkö Jeremiah sekä Jadie, tyttö joka kulkee kumaraan kyyristyneenä eikä puhu koulussa koskaan kenellekään.
Jeremiah on selvästi syy edeltäjien lyhyisiin työsuhteisiin. Kahden sivun jälkeen lukijan tekisi jo mieli teljetä hänet johonkin ikkunattomaan koppiin, mutta onneksi erityisopettajat kykenevät työskentelemään toisin. Kuten arvata saattaa, on Jadie se, josta kirja varsinaisesti kertoo. Hän on normaaliälyinen, kykenee oppimaan asiat ilman vaikeuksia ja puhuu kotonaan aivan normaalisti. Koulussa hän on kuitenkin täysin sulkeutunut eikä suostu puhumaan lainkaan. Eteensä tuodut tehtävät hän kyllä tekee ja osoittaa kuulevansa ja ymmärtävänsä puhetta. Hayden saa tytön puhumaan ja voittaa vähitellen tämän luottamuksen. Sen jälkeen alkaakin vähitellen paljastua pelottavia asioita.
Aavetyttö on täysin romaanimainen ensimmäisten 275 sivun ajan, ja vasta lopussa tulee esiin se, että kyse ei ole miltään osin fiktiosta vaan kaikki perustuu tositapahtumiin (dokumenttiromaani). Tällaisten kirjojen toivoisi olevan fiktiota, mutta totuus lienee se, että todellisuus on raaempaa ja julmempaa kuin useimmat haluaisivat uskoakaan. Kirja on hyvin kirjoitettu ja se piteli minuakin otteessaan loppuun saakka. Edellisenä iltana minulta vaadittiin suurta itsehillintää olla lukematta kirjaa loppuun saakka, koska haluan vieläkin arvostella samana päivänä kuin kirjan luen, eikä tietokoneella naputtelu enää tullut kysymykseen.
Jos minä olisin kirjastoihminen, niin kovasti tekisi mieleni sijoittaa tämä hyllyssä kahteen paikkaan, myös sinne kaunokirjallisuuden puolelle. Jos ei muuten niin luokittelisi sitten vaikka yhden kappaleen eri luokkaan kuin muut, sillä ikimaailmassa en olisi mennyt tämänkaltaista kirjaa etsimään siitä hyllystä jossa se lopulta oli.
Minulta löytyy muutamaa vaille kaikki Haydenin kirjat. Voisi siis sanoa, että ovat puhutelleet minua kovasti ;)
VastaaPoistaKiitos hyvästä ja selkeästä arviosta! Minä en ole lukenut Haydenilta kuin tuon Auringonkukkametsän, mutta nyt aiheutit välittömän Hayden-lukuhalun. Rupesin heti miettimään, mitä kauheaa Jadiella onkaan kerrottavana... Dokumenttiromaanit ovat kiinnostavia, mutta usein ikävä kyllä, kuten sanot, sellaisia, ettei soisi niiden olevan totta.
VastaaPoistaIhailtavan kurinalaista lukemista ja bloggaamista sinulla! Minä luen ja kirjoitan miten sattuu. :)
Aavetyttö on muistaakseni ainoa lukemani Haydenin kirja. Tartuin siihen äärettömän ennakkoluuloisena, koska pelkäsin saavani käsiini sosiaalipornoa, jossa mässäillään lasten terveyteen ja myös sosiaalisiin ongelmiin liittyvillä seikoilla. Ehkä osin sitäkin, mutta onneksi paljon muuta. Otteessaan Aavetyttö kyllä piti eikä Jadien kertomus jättänyt rauhaan. Luin kirjan jo kolmisen vuotta sitten, mutta kun nyt ajattelen, on kirja edelleen muistissani. Pitäisi ehkä lukea toinenkin Haydenin kirja (yksi on hyllyssäni).
VastaaPoistaDokumenttiromaani on hyvä termi tällaiselle kirjalle.
Aavetyttö on ainoa Haydenin kirja, jota en ole lukenut.
VastaaPoistaEn olisi ollenkaan löytänyt koko Haydenia ellei paras ystäväni olisi alan ihmisiä. Hän niitä on minulle kantanut. Mutta: Olen lukenut kirjat melkein yhdeltä makuulta eli ylite yön. Olen tiennyt heti lähdössä, että tarina on faktaa, mutta kirjoitettu varsin vetävään romaanityyliin. Silti tai juuri sen tähden, olen välillä ollut ylivaikuttunut eli järkyttynyt. Olisin kuitenkin halunnut sulkea tietoisuuteni joiltain asioilta, mutta sehän ei olisi ihan oikein, sillä tiedotaminen on yksi elämän satuttavista rappusista ja sekin pitänee kulkea...vaikka sattuisi.
PS. Minua kovasti ilahdutti, että teit tämän kirjan. Kiitos!
VastaaPoistaIsosiskoni suositteli minulle Torey Haydenia joskus vuosia sitten, luin ensimmäisenä Tiikerin lapsen, joka tekikin suuren vaikutuksen (suosittelen sitä kirjaa sinullekin!).
VastaaPoistaSitten luin Auringonkukkametsän, joka ikävä kyllä oli Tiikerin lapsen jälkeen harmillinen pettymys, ja Haydenin lukeminen jäi siihen. Kiitos kun kirjoitit tämän päivityksen, nyt alkoi taas tuntua että voisin sittenkin lukea lisää Haydenin kirjoja... :)
Voisin kirjoittaa täsmälleen samat sanat kuin Sara tuossa edellä, paitsi että Tiikerin lapsen sain aikoinaan ystävältäni. :-)
VastaaPoistaKiitokset!
Ei se Auringonkukkametsä saanut minuakaan mitenkään innostumaan Haydenistä, mutta Aavetyttö oli jo selvästi parempi.
VastaaPoistaLuin juuri tuon Aavetytön ja sen Jadien tarina todellakin kiinnosti niin paljon, etten olisi malttanut käydä nukkumaan. Harmi vaan, että jäi niin paljon avoimia kysymyksiä, kuten se, että olivatko tytön vanhemmat syyllistyneet näihin kaikkiin kammottavuuksiin vai keitä olivat nämä "Dallasin tyypit". Ja oliko Tashee oikeasti olemassa..
VastaaPoistaOlin eilen äitini kanssa kaupoilla pitkästä aikaa ja eksyimme etsimään joitain kirjoja. Äitini oli syventynyt joidenkin kirjojen takakansiin. Hän luetutti minulle kaikki Haydenin kirjojen takakannet ja innoistuin niistä vielä lisää, kun hän kehui taivaisiin nukkelasta. Päätimme ostaa yhessä puoliksi aavetytt-kirjan ja olen nyt lukenut sitä innolla aina kun olen kerennyt, ja en voi uskoa, että tapahtumat ovat totta! Aivan uskomatonta, että jotain tuollaista on tapahtunut! En ole vielä lukenut loppuun, mutta kohta ajattelin tarttua taas kirjaan lukaista parikymmentä vikaa sivua. Ja niin halpojakin ovat kirjat, että ajattelin ostaa ne kaikki tosi-tapahtumiin perustuvat, ja jos ei muuta niin ainankin lainaan kirjastosta. Ja sen voin sanoa, etten ole vielä 16 täyttänyt, mutta jotenkin tuo aihe on vain jollain tavalla todella kiehtova ja haluan aina vain tietää lisää, joten olen irrottanut silmäni tuosta kirjasta vain pakolla. Suosittelen ehdottomasti lukemaan!!
VastaaPoistaJa siitä Jeremiahksesta. En tiedä miksi, mutta jotenkin vain rakastuin hänen äkäiseen ja ''hulluun'' persoonnallisuuteen. Olin pienenä itsekkin aivan yhtä kestämätön riiviö ;)
Ja siis täytyy lisätä: sain kirjan hintaan 5.90e
VastaaPoistaHei, palaan tähän vanhaan tekstiisi Aavetytöstä. Hayden kirjoittaa vetävästi näistä ongelmaisista lapsista. Hiljaisuuden lapset oli muistaakseni myös hyvä, se käsittelee puhumattomia lapsia. Joissakin kirjoissa sivutaan kertojan oman elämän ratkaisuja lasten opetustyön/hoidon ohella ja ne alkoivat ainakin minua kiinnostaa. On hyvä kysymys,kuinka pitkälle tarinat todella ovat tositarinoita ja kuinka pitkälle "dramatisoituja" tilanteita ja ratkaisuja. Paikallisessa kirjastossa ne on sijoitettu ihan muiden romaanien joukkoon.
VastaaPoistaEn ole tullut hankkineeksi enempää kokemusta Haydenistä, enkä toisaalta ole tutkinut niitä kirjastohyllytyksiäkään sen jälkeen. Nyt kun lukemisesta on jo melkein vuosi aikaa, niin edelleenkin mielikuvani on sellainen, että oikea paikka olisi tavallisten romaanien joukossa.
VastaaPoistaTäytyypä minunkin kommentoida näin myöhässä, että onneksi tulin tänään lukeneeksi tekstisi ennen kirjastoon menoa! En tiennyt ollenkaan, että suurin osa kirjoista on psykiatrian puolella. Nyt löysimme ne kaverini kanssa ja lainasimme sekä itselle että kaverin äidille. Ilahdutit siis kolmea ihmistä yhdellä bloggauksella! :D
VastaaPoistaTämä Aavetyttö on ollut kautta aikain blogini toiseksi suosituin postaus, en osannut odottaa moista sitä lukiessani. Hieman kiinostaisi nähdä, nauttiiko Hayden yleensäkin näin suurta suosiota vai koskeeko se vain tätä kirjaa.
PoistaItse en ole Auringonkukkametsää edes lukenut. Enkä sitä yhtä Haydenin lastenkirjaa. Kaikki muut on luettu. Ensimmäinen Haydenin kirja, minkä luin oli Tiikerin lapsi, jonka mummoni minulle lainasi, kun olin 12-vuotias ja myöhemmin lahjoitti. Häkkipoikaa suosittelen. Ja... Toisten lapset.
VastaaPoistaEksyinpä minäkin blogiisi. Täällähän on paljon kaikkea mielenkiintoista! Minusta Aavetyttö on ehdottomasti Haydenin järkyttävin teos, vaikka kovin kevyttä luettavaa ei ole mikään näistä. Itse muistan aikoinaan lukeneeni kirjan yhdeltä istumalta ihan siitä syystä, että pääsisin tarinasta eroon... Mieleenhän se kuitenkin jäi.
VastaaPoistaTervetuloa, vielä tänne mahtuu :)
PoistaSuosittelisitko Haydeniltä jotain?
Luulin liittyneeni sivustoosi mutta tärkeä "klik" jäi tekemättä ja sitten en enää tänne löytänyt... No, virhe korjattu :)
VastaaPoistaEn oikein tiedä uskaltaisinko Haydenia suositella. Kovin korkeatasoista kirjallisuutta nämä eivät ole, ja kaikella kunnioituksella Haydenin taipumus itsekehuun käy pidemmän päälle rasittamaan. Auringonkukkametsään muistan aikoinaan tykästyneeni.
Ymmärrän hyvin, että tuollainen käy rasittavaksi. Minä en pitänyt Auringonkukkametsää kovin ihmeellisenä; sen perusteella tuskin lukisin lisää. Oikeastaan eniten Haydenissä kiinnostaakin se, tuleeko kaikille hänen kirjojensa arvosteluille yhtä paljon lukijoita kuin Aavetytölle :)
PoistaMie en oikein usko, että muut Haydenin kirjat (välttämättä) näin suurta lukijamäärää saavuttaisi. Aavetyttö on kun Haydeninkin mittapuulla teos raflaavimmasta päästä...
VastaaPoistaElämä on lyhyt ja hyviä kirjoja aivan liikaa, joten sinuna en Haydeniin enempää lukuaikaa tuhlaisi :)