Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika 

Myllylahti 2012, 429 sivua. 

60-vuotias Eerika tapaa sattumalta kylpylässä nuoruudenrakkaansa Tuomon. He eivät ole nähneet toisiaan melkein 40 vuoteen, ja Eerika alkaa muistella lukijalle elämäntarinaansa. Hänen äidillään Ennillä oli jatkosodan aikana suhde saksalaissotilaan Dieterin kanssa. Dieter ehti juuri nähdä tyttärensä, mutta sen jälkeen yhteydenpito oli muutaman harvan valvontakomissiolta läpi päässeen kirjeen varassa. Enni ja Eerika asuivat pikkuruisessa umpilestadiolaisessa lappalaiskylässä, jonka asukkaat eivät suvainneet ylipäätään avioliiton ulkopuolisia suhteita, saati sitten vielä saksalaisten kanssa. Sen vuoksi äiti ja tytär olivatkin lähestulkoon lainsuojattomia, eikä Eerika esim. koulussa saanut puhua oppitunneilla mitään koko koulu-uransa aikana.

15-vuotiaana Eerika löytää pöydältä lapun, jossa Enni kertoo lähteneensä Saksaan Dieterin luo, mutta koska rahaa oli vain yhteen matkaan, saa Eerika jäädä kotiin. Eerika päättää jättää kylän pysyvästi taakseen ja lähtee Tampereelle kotiapulaiseksi, missä aikanaan tapaa myös Tuomon. Tämän enempää en juonta haluakaan kuvailla, sillä kirja kulkee pitkälti sen varassa.

Kirjan teemana on naisen asema yhteiskunnassa ja ihmisen itsemääräämisoikeus. Lestadiolaisyhteisöä kohtaan Ravilo ei tunne sympatioita, ainoastaan surkuttelee naisia, jotka on alistettu "kläppilingoiksi". Jos nainen sattui synnytyksessä kuolemaan, niin taivaan portteja oli turha kuvitellakaan kolkkutelevansa, ellei kyseessä ollut vähintään viidestoista mukula. Mies toki ottaisi vain uuden, nuoremman vaimon jatkamaan tehtävää.

Ravilo on haastattelussa aikoinaan kertonut, että jokaisessa hänen kirjassaan kuolee ainakin yksi ihminen, ja niin käy tässäkin. Kyseessä on murha, jota pidetään jos ei nyt suorastaan oikeutettuna, niin vähintäänkin ymmärrettävänä. Siitä huolimatta puhutaan henkirikoksesta, joka johdattaa moraalisten kysymysten ääreen. Vertailun kohteeksi nousevat kuin itsestään juurikin henkirikos ja toisaalta ihmisoikeuksien polkeminen. Mitään opetuksia, vastauksia tai moraalista kasvatustakaan ei ole tiedossa, mutta mukavan lisämausteen teema tarinalle tuo.

Nimeltään Eerika on edellistä Muovikassimiestä onnistuneempi teos. Muovikassimiehestä jäi sellainen jälkimaku, että kustannustoimitus olisi jäänyt vähän puolitiehen, mutta tämä on eheä suoritus. Mieleeni tulivat ne aiemmat kaksi Raviloa, jotka olen lukenut, eli Yö yllä viljan ja Mesimarjani, pulmuni, pääskyni. Voisi sanoa, että tämä on sitä, mitä kirjailijalta toivoin ja odotinkin.

Ravilofanit lukevat tämän joka tapauksessa, heille on turha mitään sanoakaan. Muille sen sijaan suosittelen kyllä! Mainio kirja, joka minulle tarjosi juuri sellaista lukemisen riemua, jonka vuoksi ylipäätään kirjoja luen.