lauantai 4. kesäkuuta 2011

Lionel Salem: Kauneimmat matemaattiset kaavat

Lionel Salem, Frédéric Testard & Coralie Salem: Kauneimmat matemaattiset kaavat
Art House 2000, 143 sivua.

Hreathemuksen blogissa oli täsä kirjasta arvostelu vastikään, ja kuulosti innostavalta, että matematiikasta ja vieläpä kaavoista kertova kirja sai niin hyvän vastaanoton. Tulin hakeneeksi sen eilen kirjastosta kotimatkallani tarkoituksena lukea jossain vaiheessa. Tänään koittikin tilaisuus vilkaista kirjaa hieman, mutta vilkaisu venyikin saman tien kirjan loppuun saakka. Nyt täytyy sanoa, että venyminen ei tarkoita ajallisesti paljoakaan, sillä koko rupeama mahtui helposti pariin tuntiin. Kirja on siis hyvin nopealukuinen, eikä sitä oikein hidasta muu kuin se, jos kaavoja alkaa paperin ja kynän kanssa itse pyöritellä.

Omaan lukukokemukseeni vaikutti voimakkaasti se, että kaikki esitellyt "kaavat" olivat entuudestaan tuttuja (kaavat lainausmerkeissä siksi, että kaikki esiteltävät asiat eivät ole pelkkiä kaavoja). Selvästikään en aivan osunut kohdeyleisöön, joka näyttäisi pikemminkin olevan sellainen, joka ei ole opinnoissaan matematiikkaan törmännyt. Lukiomatematiikka riittää oikein hyvin lähtötasoksi, ja laajasta matikasta on kernaasti saanut jo unohtaa ison osan.

Arvelen kirjan kuitenkin löytävän yleisönsä, kunhan se yleisö vain rohkaisee mielensä eikä anna matematiikan sanana tai aihepiirinä säikyttää. Kirjassa riittää kaavoja niillekin, jotka ovat unohtaneet koulumatematiikan aivan kokonaan, ja ansioksi on laskettava erityisesti se, että kaikille kaavojen osille on pyritty mahdollisuuksien mukaan löytämään konkreettiset ja helposti käsitettävät vastineet.

Minä en innostunut tästä niin paljon kuin Hreathemus, mutta se tosiaan johtui lähinnä siitä, että asia oli jo kauttaaltaan tuttua. Joskus vuosia sitten, vaikkapa yläasteikäisenä, olisin todennäköisesti ollut tästä aivan haltioissani ja ahminut sen saman tien useampaankin kertaan.

PS. Kuten otaksuinkin, se Eulerin identiteetti jäi edelleen kauneuskilpailun voittajaksi :)

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa kiehtovalta kirjalta, vaikka matematiikka ei suosikkiaiheipiireihini kuulumaan ja olen unohtanut lukion lyhyestäkin matikasta suurimman osan :). Millä perusteella kaavojen kauneutta oikein arvotetaan?

    VastaaPoista
  2. Kas, olipas nopeaa toimintaa! Varmasti innostusero johtuu tietotasosta. Koska itse olen kielialalla, ei tule kauheasti mietittyä vaikka sitä Eulerin identiteettiä, ellei pöydälle nyt satu jonkun teekkarin lopputyön käännös/oikoluku tulemaan.

    Pienen mökin emäntä: Kauneus on katsojan silmissä myös matematiikassa. Oma perustani on jonkin monitahoisen asian "yksinkertainen" "kaava". Itse pidän eniten kenties kultaisesta leikkauksesta, jota näkyy joka paikassa luontoa, kuten simpukan kuoressa.

    VastaaPoista
  3. Eulerin identiteetti on kaunis, koska se sitoo yksinkertaisessa muodossa yhteen monta nykymatematiikan tärkeää lukua; siinä ne ovat kaikki sulassa sovussa. Samoin siinä yhdistyvät kolme tärkeää laskutoimitusta ja voi ajatella niin, että myös monta eri aikakautta liittyen siihen, milloin nuo kaikki on keksitty. Itselläni on ollut tuo kaava oikein julisteena seinällä ja olen sitä jaksanut tapittaa kerrasta toiseen. Sinänsä kaavanahan se ei ole kummoinen, pikemminkin vain kaavan yksittäistapaus.

    Kultainen leikkaus on hämmästyttävä tapaus kaikessa esteettisyydessään. Minkä takia juuri se näyttää hyvältä, eikä joku muu? Kirjassa muuten jäi mainitsematta se kiintoisa seikka, että kahden peräkkäisen Fibonaccin luvun suhde lähestyy kultaista leikkausta.

    VastaaPoista
  4. Jori, kaiken voi lukea! Minua hymyilytti kovin tuo kirjan nimi, mutta kieltämättä herätit nyt minunkin kiinnostukseni, vaikka tällä hetkellä aivoissani ei tunnu olevan yhtäkään matemaattista kaavaa... Pahoja aukkoja sivistyksessä! ; )

    VastaaPoista
  5. Joana: luulen sinun olevan juuri tämän kirjan kohdeyleisöä, kunhan vain luet sen avoimin mielin.

    VastaaPoista
  6. Ainahan minä luen! : ) Laitan kirjan varaukseen ja jään odottamaan, mitä minulle seuraavaksi suosittelet (hei pliis ei sitten ainakaan mitään kansainvälisen verotuksen filosofista historiaa tms.).

    VastaaPoista
  7. Jos tällainen matemaattis-luonnontieteellinen linja kelpaa, niin minulla on sellainen hytinä, ettei seuraavaa suositusta tarvitse odotella kauaakaan.

    VastaaPoista
  8. Joana: tässä se lupaamani suositus: Kotona maailmankaikkeudessa. Filosofiaa siinä kyllä sivutaan, mutta verotuksesta pysytään sentään loitolla :)

    VastaaPoista
  9. oijoi. tää varmaan pitäisi lukea - matematiikka on se yksi alue, jossa omien lahjojen rajallisuus TODELLA harmittaa.

    VastaaPoista