Jyrki Vainonen: Luutarha

Jyrki Vainonen: Luutarha

Loki-Kirjat 2001, 151 sivua.

Nyt on vuorossa viimeinen taannoin lupaamistani novellikokoelmista. Kyseessä on oikea herätelainaus, sillä nappasin kirjan ihan vain siksi kun se novellihyllyssä sattui olemaan lähellä sitä kirjaa jota olin etsimässä. En tiennyt siitä etukäteen yhtään mitään enkä tainnut lukaista edes takakannen tekstiä.

Novellit sijoittuvat "toden ja fantasian rajamaastoon", mitä ikinä se mahtaakaan tarkoittaa. Minusta fantasiaan ei oikein voi mennä vain vähän, sillä se on lopulta aika tarkka raja, joka joko ylittyy tai sitten ei. Vainosella ylittyy, ei tulisi mieleenikään luokitella näitä tositarinoiksi, joten rajamaasto ei johdu siitä että takakannen tekstin kirjoittajalla olisi vaikeuksia päättää onko tarinoissa fantasiaa vai ei. Tietenkin sillä oletuksella, että hän on niihin itsekin tutustunut :)

Kirjassa on vain kahdeksan novellia, mikä on lukumääränä vähänlaisesti. [Vakiovalitukseni novellikokoelmien lyhyydestä kuviteltakoon tähän, en aio kuluttaa bittejä kirjoittamalla sitä taas kerran.] Tällä kertaa en edes kaivannut niitä lisää. Liekö syynä alkava novelliväsymys, eli tahtoisin taas takaisin romaanien pariin.

Tarinoista kaksi nousi minun asteikollani yli muiden. Avauskertomus bussikuskista, jonka linjalla matkustaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen salaperäinen pikkumies, on hauska. Toinen suosikkini kertoo kukkakaupan orvokkimeren seasta löytyneestä kihokista, joka vaikuttaa löytäjänsä elämään vielä monen vuoden jälkeen.

Vaikka kertomuksia on vain kahdeksan, niin silti ne tuntuvat melko epätasaisilta ja rikkonaisilta siinä mielessä, etten keksi yhdistäväksi tekijäksi muuta kuin sen epämääräisen toden ja fantasian rajamaaston. Niinikään pari lyhyempää jättivät minut täysin kylmäksi. Ehkä ne eivät ehtineet kunnolla aueta, mutta en tuntenut minkäänlaista halua yrittää uudestaan.

Minun arvoasteikollani Luutarha hautautuu jonnekin alempaan keskikastiin.