Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20
Suomennos: Ulrika Enckell
Kansi: Emma Strömberg
Schildts & Söderströms 2013
Sivuja: 159
Suomennos: Ulrika Enckell
Kansi: Emma Strömberg
Schildts & Söderströms 2013
Sivuja: 159
Mathias Rosenlundin vanhemmat olivat ja ovat köyhiä. Mathias Rosenlund perheineen on köyhä. Hänen vaimonsa kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Heillä on kaksi lasta, joille materialistinen Mathias ei voi ostaa kaikkea mitä itse haluaisi. Kirjoittaminen on Mathiakselle tärkeää.
Minun ruudullani tuo ylläoleva kappale vie pikkuisen reilut kolme riviä tilaa. Mathias Rosenlundin kirjassa se sama teksti vie 159 sivua. Mathias tykkää toistaa itseään useaan kertaan.
Kirjan tarkoituksena on kuvata sitä, millaista on olla köyhä hyvinvointi-Suomessa. Köyhyydelle on olemassa erilaisia määritelmiä, ja kirjailija päätyy muodostamaan yhden sellaisen itsekin. Se ei tosin ollut niin oivaltava, että olisi jäänyt minun mieleeni tai olisin edes merkinnyt sitä muistiin. Tärkeämpää näiden erilaisten määritysten kohdalla onkin se, että niitä ylipäätään joudutaan käyttämään. Kirjailijalla on selvästikin kova tarve todistella lukijoilleen, että hän todellakin on köyhä, jotta oikeuttaisi heti perään tulevat jatkuvat valittelut siitä, miten köyhä hän onkaan.
Päällimmäinen ajatukseni tästä kirjasta on, että tällaista on ylipäätään mahdollista kirjoittaa vain hyvin harvassa maassa koko maailmassa. Sosiaaliturva takaa nelihenkiselle perheelle elintason, johon suurin osa maailman ihmisistä ei yllä. Yhteiskunta tarjoaa myös ilmaisen koulutuksen, jota perheen pää onkin käyttänyt hyväkseen jo toistakymmentä vuotta. Hän sanoo tykkäävänsä kirjoittamisesta, joten on yhteiskunnan tehtävä elättää hänet ja hänen perheensä ja antaa hänen tehdä sitä, mistä tykkää. Ei kuulkaa hyvät ihmiset, ei tuollainen ole mahdollista monessa maassa, enkä ole yhtään vakuuttunut, että pitäisi olla niissäkään joissa nyt on.
Kirjan päähenkilö - eli kirjailija itse - vaikuttaa sisäisesti ristiriitaiselta henkilöltä. Esimerkiksi hän toitottaa useaan otteeseen, että ainoat hänelle tärkeät asiat maailmassa ovat hänen lapsensa ja kirjoittaminen, mutta jo seuraavassa virkkeessä hän valittelee, miten ei pysty tyydyttämään materialistisia himojaan. Toinen minua häiritsevä seikka olivat lukuisat pienet yksityiskohdat, jotka kielivät siitä, ettei perhe edes materialistiseltakaan osalta ole jäänyt aivan osattomaksi. Mieleeni tulee epämiellyttävän rasistiselta tuntuva ajatus siitä, että mahtaako kirjailijan mitä ilmeisimmin suomenruotsalainen tuttavapiiri olla taloudellisesti niin hyvinvoivaa väkeä, että se saa hänet tuntemaan itsensä köyhemmäksi kuin onkaan? Kaikkihan meistä tietysti olisivat rikkaita verrattuna sopivan köyhään ulkomaiseen yhteisöön, mutta pointti onkin siinä, että onko Mathias köyhä ainoastaan suomenruotsalaisten joukossa, eikä edes koko kansan?
Tartuin tähän kirjaan etupäässä siksi, että olen elänyt neljä ensimmäistä vuottani aivan Vaskivuorentie 20 naapurissa, tuon samaisen tien toisella puolella. Sen vuoksi en malta olla mainitsematta siitä, että Vaskivuorentie 20 ei ole rakennettu 70-luvun alkupuolella, kuten kirjassa väitetään. Sen sijaan minun syntymäkotini on, mutta siinä vaiheessa tien vastakkaisella puolella oli vain metsää.
Kirja ei siis vastannut odotuksiani, enkä muutenkaan siihen ihastunut. Jatkuvan, loputtomalta tuntuvan valituksen kannalta on hyvä, ettei kirja ollut tämän pidempi, mutta silti sitä oli liikaa. Yhteiskunta otettiin puheeksi pariin otteeseen, mutta asia jätettiin sikseen. Kyllä, ongelmia on aivan varmasti olemassa, mutta pelkkä valitus ei niitä miksikään muuta. Aina kun joku pyytää lisää julkista rahaa, hänen pitäisi kertoa, mistä se hänen mielestään tulee. Otetaanko joltakin toiselta pois vai saadaanko vain lisää toisaalta.
Jos tämä arvostelu kuulostaa valitukselta, niin sittenhän siitä tuli osuva.
"Jos tämä arvostelu kuulostaa valitukselta, niin sittenhän siitä tuli osuva." Totta! Minulla tämä kirja odottaa vielä lukemistaan, mutta arviosi luin mielelläni, se on raikkaasti kirjoitettu.
VastaaPoistaOikeastaan en edes kirjaa suosittele, kun en siitä juurikaan tykännyt, mutta kuten alempaakin näkyy, mielipiteeni ei edusta kaikkien lukijoiden näkemyksiä.
PoistaRosenlund mainitsee kirjassaan perheen tulojen ovan kuukaudessa 2000€. Ymmärtääkseni vuokrataso on siellä pääkaupunkiseudulla hurjan korkea, joten siihen nähden tulot ovat pienet nelihenkiselle perheelle.
VastaaPoistaSuurimmaksi ongelmaksi minä näkisin puolison sairastamisen, sen että arki kaikkine velvollisuuksineen (ja rahasta murehtimisineen) jää vain toisen aikuisen harteille.
Ymmärrän hyvin näkökulmasi kirjaan, vaikka itse luinkin kirjan vähän eri tavalla.
Tuo nimenomaan oli pointtini, että aina löytyy sellainen viitekehys, jossa heidän perheensä näyttää upporikkaalta, rutiköyhältä tai joltain siltä väliltä.
PoistaSiitä olen myös samaa mieltä, että perheen ongelmat kiteytyvät siihen sairastamiseen, mutta valitus kohdistuu silti rahaan.
Mielenkiintoinen kirjoitus! Koska en ole kirjaa lukenut, en rohkene esittää omia mietteitäni (kokemusta kyllä on monista kirjankin aiheista esim. mielenterveysongelmat ja työttömyys). Päätyykö kirjoittaja mihinkään johtopäätöksiin vai "valittaako" hän vain?
VastaaPoista(Pakollinen lisäys: mainitsemani kokemukset ovat aikojen takaa eikä minulla ole "köyhyyden taakkaa" harteillani eli en ollut sitä "perinyt" esim. vanhemmiltani)
PoistaEi päädy johtopäätöksiin, ja siitä annoin miinuspisteitä. Ainakin kahteen otteeseen hän mainitsee yhteiskuntamme olevan parhaillaan syöksykierteessä, muttei kummallakaan kerralla erittele, mitä sillä tarkoittaa.
PoistaVoi Jori, luin kirjan ihan eri tavalla!
VastaaPoistaRosenlund tekee monenlaisia töitä, kuljetushommia yöaikaan, päiväkodin hoitajan töitä ym. Hyppäsitkö sinä nämä kohdat yli? Hänellä ei vain ole mitään hyötyä niistä, koska tuet tippuvat, jos jostain muualta vähän saa, niin että hänen taloudellinen tilanteensa pysyy aina samana. Ei siinä paljon kirjoiteta, kun tilapäistöiden ohessa on hoidettava lapset ja sairas vaimo. Vaimon sairaushan se tämän noidankehän toi, ja liian varhain opiskelijana hankitut lapset. Epäviisaasti toimittu tietenkin, minkä hän itsekin toteaa. Ei hän sano, että yhteiskunnan tehtävä on antaa hänen kirjoittaa. Hän sanoo, että hänen UNELMANSA on, että hän voisi kirjoittaa.
Sanot, että suurin osa maailman ihmisistä ei yllä Mathiaksen elintasoon. Totta, mutta kyllä me kaikki vertaamme elämäämme toisiin siinä ympärillä sinä aikana, ei intialaisiin tai muihin kehittyvien maiden ihmisiin.
Olen itse elänyt köyhän lapsuuden, mutta en vertaa Mathiaksen asuinoloja niihin omiini ulkohuuseineen ja savusaunoineen vaan nykyiseen mukavaan kotiini ja riittävään eläkkeeseen. Tunnen aivan lähipiiristä juuri Mathiaksen kaltaisessa tilanteessa eläviä. On hyvä, että joku nostaa heidän tilanteensa esiin.
Tämä kirja on mielestäni tärkeä puheenvuoro. Se ei ole kaunokirjallisesti upea. Sitä olisi voinut toimittaa enemmän, poistaa toistoa ym. Minä näen Vaskivuorentien enemmänkin pamflettina ja keskustelun herättäjänä.
Selvästikin olemme lukeneet kirjan aivan eri tavoilla.
PoistaSiinä kohtaa Rosenlund oli ihan varmasti oikeassa, ettei työn tekeminen ole aina kannattavaa, mutta minun mielestäni se sanoma oli tässä kirjassa sivuseikka. Perheen tilanne johtui sekä huonoista valinnoista että huonosta onnesta. Päähenkilö ei kuitenkaan voivotellut valinneensa väärin ja onnettaren kääntäneen hänen perheelleen selkänsä, vaan sitä ettei heillä ollut rahaa, joka puolestaan tuli pääasiassa yhteiskunnan taholta. Mielikuvani mukaan hän mainitsi, ettei ole itse valmis vaihtamaan uraansa, joten mahdollinen muutos jäisi muiden (eli lopun yhteiskunnan) harteille. Sitä muutosta hän toivoi kirjan jokaisella sivulla.
Väliinputoajia on ja tulee aina olemaankin, samoin kuin huonoa tuuria.
Yksi teema Vaskivuorentiessä on myös periytyvä köyhyys ja ponnettomuus. Kyllä minusta Rosenlund kertoi pyrkivänsä kaikin voimin siihen, että voisi nousta parempaan elämään kuin vanhempansa, elättää itsensä ja perheensä kirjallisilla töillä ja saada opintonsa loppuun. Tuli ihan pelko hänen puolestaan, että entäs jos valmistuminen kirjallisuus pääaineena ei tuokaan työpaikkaa ja sama turhauttava ja nöyryyttävä tilanne jatkuu.
PoistaMinulla on kyllä jotenkin sellainen tunne, että Rosenlund kirjoittaa vielä muutakin nyt kun sai purskautettua ahdistuksensa ulos. Aika näyttää. Kirjan kirjoittamisen jälkeen hän on ainakin eronnut taakaksi muodostuneesta avioliitostaan, mikä saattaa vapauttaa voimavaroja.
Pyrkivänsä kaikin voimin, mutta kuitenkin kirjoittamalla. Kirjoittaminen on hänen intohimonsa, ja siitä hän ei ole valmis luopumaan. Se kuitenkin tarkoittaa, että hän samalla hyväksyy sen elintason, joka kirjoittamalla ynnä mahdollisilla sivutöillä on mahdollista hankkia. Sellaisista yhteiskunnista on haaveiltu jo vuosituhansien ajan, jossa kaikki tekisivät sitä missä sattuvat olemaan hyviä ja saisivat samansuuruisen palkan, mutta eivät näytä toimivan käytännössä. Se on valitettava tosiasia, että ainoastaan harvat ihmiset saavat tehdä työkseen juuri sitä mitä tekisivät muutenkin, ja saavat siitä vielä itseään tyydyttävän korvauksenkin. Tämän tosiasian sisäistäminen on osa aikuistumista.
PoistaSe on totta kyllä, se on haaveksuntaa. Suomessa on niin pieni levikki kirjoilla, että siinä on tehtävä paljon muuta kirjallista, kolumneja, kurssien vetämistä jne., että kirjallisilla töillä eläisi.
PoistaJuttelin juuri jo muutaman kirjan julkaisseen nuoren kirjailijan kanssa, joka totesi ihan saman. Päivätyö on pidettävä ja sopeutettava kirjoittaminen siihen, kirjoitettava vapaa-ajalla ja haettava apurahojen avulla kirjoituslomaa töistä, jos annetaan. Ensimmäinen kirja voi syntyä vaikka öisin kirjoittamalla, jos palo on kova, mutta sitten on oltava järkevä ja suunnitelmallinen.
Juu, aikuistuminen on monesti tosiasioiden myöntämistä. Vielä koulutyössä olessa kuuli oppilailla niin utopistisia ammattihaaveita, ettei voinut kuin nyökytellä kannustusta feikaten. Maailma koulii ;).
Onpa mielenkiintoinen arvio! Nappasin tämän kirjan juuri tänään kirjastosta mukaani. Saapa nähdä, millaisin mielin minä sitä luen. Kiinnostavaa keskustelua on ainakin täällä herännyt. :)
VastaaPoistaVaikka en kirjasta oikein pitänytkään, niin on kiva kuulla arvioni herättäneen silti mielenkiintoa!
PoistaHyviä pointteja toit esiin. Maijan tavoin ajattelen, että perheen tilanne ei olisi noin valitettava ilman äidin sairautta. Köyhyysloukussa kituu moni, mutta sairaus tuo lisätaakan henkisesti ja taloudellisesti, taakan, joka kirjoittajalle on liikaa. Ja ahdistus purskahtaa ulos hätäisenä toisteluna, väsymys sekavuutena, jossa ei pysty tarkastelemaan tilannetta viileän analyyttisesti. Tyyli kuvastaa siten minusta kirjoittajan tunteita hyvin. Valintoja, kyllä, mutta kaikki eivät osaa tehdä niitä oikeita.
VastaaPoistaVoihan se toisto olla tosiaan tarkoituksellinen tyylikeino. Esikoiskirjailijan kohdalla emme sitä edes tiedä, kun aiempaa vakiintunutta tyyliä ei ole vertailtavaksi.
PoistaEi omia vääriä valintojaan ja huonoa tuuria voi sysätä toisten niskoille vain heittämällä, että yhteiskunta on syöksykierteessä.
Ja vielä: en yhtään kannata tuilla elämiseen heittäytymistä tai "haaveiden toteuttamista" toisten kustannuksella, mutta haluan elää yhteiskunnassa, jossa pidetään huolta myös niistä heikoimmista, jotka eivät itse osaa/pysty. "Väärä" valinta opinnoissa, ammatissa, avioitumisessa, perhesuunnittelussa - varmasti jokainen kuvittelee tekevänsä ne "oikein". Sitä olen monesti miettinyt, kuinka moni hankkisi lapsia, jos miettisi ja tietäisi todella, mitä siitä seuraa, etenkin niille lapsille. Onneksi ihmiset eivät yleensä mieti, muuten kansa kutistuisi äkkiä.
VastaaPoistaTuosta olen samaa mieltä. Minusta tämänkin kirjan teemaan kuuluu kysymys siitä, kenellä on vastuu niistä "vääristä" valinnoista. Lapset ovat sellainen "väärä" valinta, josta yhteiskunnan kuuluu pitää huolta, mutta ammatin valinta taas ei. Rosenlund on mielestäni täysin kykenevä vaihtamaan tarpeen vaatiessa alaa ja vaikka kouluttautumaan uudestaan, joten hänen pitäisi tehdä niin, eikä pitää härkäpäisesti kiinni unelmaurastaan, joka samalla tekee hänet välillisesti onnettomaksi. Niille mainituille heikommille ei uranvaihto ehkä ole mahdollista, eikä sitä heiltä kuulu edellyttääkään.
PoistaHeippa, minä taas täällä uudestaan. En saanut sitä käsitystä, etteikö Rosenlund mielellään tekisi kaikenlaista kirjallisuuteen liittyvää, muutakin kuin pelkkää kirjailijan työtä. Onhan niitä ammatteja: kirjstonhoitaja, kustannusvirkailija, toimittaja jne. Näihin hän saattaa päästä käsiksi, kun saa suoritetuksi loppututkintonsa. Näiden töiden ohella jäisi jopa aikaa luovaan kirjoittamiseen. Se, mitä hän ei halua, on koko loppuelämänsä väsyttää itsensä esim. kuljetus- ja varastotöillä ja muun osan päivästä hoitaa perhettä. Hänellä on unelma. Itsekin tein opiskelijana vaikka mitä hommia nakkikioskimyyjästä hillotehtaan työläiseen, mutta ne eivät olleet minun valinatni elämänuraksi. Heti kun pääsin pitämään ehtolaiskursseja ja sain opettajan sijaisuuden koin, että nyt ollaan menossa toivomaani suuntaan. Se, että on joskus toiminut väärin, ei saa pudottaa ihmistä. On hyvä, että siinä kohtaa yhteiskunta tulee vastaan.
PoistaRosenlund tuo esiin pudokkaan epätoivon hyvin rehellisellä tavalla kaunistelematta. Moni tässä tilanteessa muuttuu apaattiseksi kuten hänen vanhempansa, joista hän ei halua ottaa mallia.
Sitäkin mietin, että kirjoittaminen on Rosenlundille pelastusrengas, ja hienoa niin, sillä helposti se voisi olla vaikka alkoholi. Jos hän on jo opinnoissaan pitkällä, tuntuisi tuhlaukselta vaihtaa äkkiä alaa. Töitähän hän on jo pyrkinyt saamaan ja hankkinutkin eri aloilta. Ei tunnu järkevältä sekään, että aloittaisi opinnot taas uudestaan jollekin toiselle alalle. Kuten Marjatta sanoo, tutkinnon myötä hänellä on edes teoreettinen mahdollisuus saada "parempia" töitä. Periaatteessa itsekin kannatan sitä, että viimeistään perhettä perustaessa miettisi omaa uraansa jatkon kannalta - pystynkö näillä valinnoilla huolehtimaan lapsistani? Kirjoittajan huono onni on se, että hän saa hoidettavaksi myös vaimon, Tällaista ei voi ennakoida.
VastaaPoistaTähän liittyen tekee mieli vielä mainita, että eräässä tämän kirjan pohjalta sukeutuneessa keskustelussa päiviteltiin, miten Rosenlund polttaa tupakkia ja silti sanoo olevansa köyhä. Vaaditaan, että köyhän pitäisi olla kaikin puolin puhtoinen ja lujatahtoinen. Varakas voi hankkia kyllästymiseensä vaikka kortin kuntoklubille tai etelänloman, köyhä ehkä vain suklaata ja tupakkaa, jotkut alkoholia. Kuten Arja totesi, on hyvä, että tällä kovaosaisella on unelmansa - eikä se pelkkä unelmakaan ole. Kirjahan oli Runeberg-ehdokkaana. Minä niin toivoin, että Rosenlund olisi voittanut. Hän olisi tarvinnut sen rahapalkinnon sekä elämiseen että itsetunnon kohotukseksi.
PoistaVoi voi. Yhteiskunta ei ole vastuussa kenenkään vääristä valinnoista, eikä perheenäidin sairastumisesta. Jos ei opi tekemistään virheistä, niin sekään ei ole meidän muiden ongelma. Myöskään elämänhallintaa ei yhteiskunnan tarvitse aikuiselle miehelle opettaa. Kirjasta tuli todella huono olo, ei siksi että kirjoittajalla olisi ollut asiat huonosti, vaan koska tuossa jankutuksesta oli järki ja kohtuus kerta kaikkiaan kadonneet.
VastaaPoista- Kaisa
Ei minulla enää oikein ole lisättävää aiemmin sanomaani, enkä halua alkaa jankuttaa. Minusta ihmisten itsekin pitäisi kantaa vastuuta elämästään, silloin kun siihen kykyä on, mutta tästä emme selvästikään ole yhtä mieltä.
VastaaPoistaRosenlundin yksi ajatus on köyhyyden periytyvyys. Hänen vanhempansa tekivät töitä, mutta saivat huonoa palkkaa. Lähihoitajan palkastaan äiti ei pystynyt vuokraansa maksamaan. Isä ei siihen maksamiseen osallistunut. Miksi? Lapset olivat silloin jo lentäneet pesästään - kukin tahollaan köyhyyteen.
VastaaPoistaMathiaksen vaimo sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Kai hän työkyvyttömyyseläkettä sai?Siitä ei kirjassa mainintaa.
Mathias itse opiskeli yliopistolla - oli siis henkisesti paljon ylemmällä tasolla kuin hänen arvostelemansa narkkarit, alkoholistit, maahanmuuttajat jne. Luulisi siis Mathiaksella olevan monia väyliä löytää pois ahdistuksestaan ja itsesäälistään. Mathiaksen suurin ongelma on hänen materialisminsa.
Luin kirjan katsottuani Aamusydämellä-ohjelman, jossa Mathias esiintyi veljensä kanssa.
Kirja oli suuri pettymys. Jatkuvaa saman asian toistoa ja surkuttelua, kun mistään ei ikinä tule mitään!
Olen samaa mieltä noista kaikista kohdista, mutta eritoten siitä, että Mathiaksen suurin ongelma on hänen oma materialisminsa, vaikka hän toisaalta jaksaakin muistuttaa siitä, että intohimonaan on ainoastaan kirjoittaminen.
PoistaTuollaisia Mathiaksen kaltaisia tarinoita mahtuu Suomeen paljon. Yliopistoon pääsy ei avaakaan portteja parempaan elämään automaattisesti, eikä sivistys itseisarvona riitä enää kenellekään nykypäivän markkinataloudessa. Nälkätaiteilijat ovat säälittäviä ruppanoita, eikä kukaan oikeasti haaveile olevansa runoilija joka elää kaurapuurolla ja tupakalla. Köyhyys on vaan niin säälittävää ja taiteilijankin arvo mitataan hänen julkisella menestyksellään! En ole lukenut kirjaa, mutta aion kyllä ja on arvokasta sinänsä että Mathias laittaa itsensä likoon. Unelmat ovat tärkeä teema, mutta niin myös sen pohtiminen mikä riittää ihan hyvään elämään. Usein tuntuu että ihmissuhteiden arvostus eräänlaisena pääomana on laskenut. Se on kova raha/omistaminen jossa kaikki mitataan. Tämä vääristää ymmärrystämme. Ylpeitä, vapaaehtoisesti köyhiä tarvittaisiin muistuttamaan siitä, että todellinen elämänlaatu lähtee sieltä asenteesta, korvienvälistä.Lukeminen ja mielikuvitus ovat ilmaisia iloja. Sokeudumme niin helposti sille, mitä meillä on.
VastaaPoistaPidin tekstistäsi. Olen saman urakan edessä uudemman kirjan kanssa. Kirja ärsyttää enemmän kuin mikään lukemani kirja. Iloitsen, etä löysin tekstisi.
VastaaPoista