Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

Tiina Raevaara: En tunne sinua vierelläni

Teos 2010, 259 sivua.

Kuultuani uutisen siitä, että tämän vuoden Runeberg-palkinto oli mennyt novellikokoelmalle, ryntäsin kiireen vilkkaa varaamaan sitä kirjastosta. Kiirehtimiseni kuulostaa hassulta kun ottaa huomioon, etten olisi kyennyt nimeämään ainuttakaan ko. palkinnon voittanutta teosta ennen kuin satuin siitä tässä yhteydessä googlaamaan. En myöskään tiennyt voittajakirjan ilmestyneen jo viime keväänä, enkä tuntenut kirjailijaakaan entuudestaan. Uutisesta ymmärsin, että kilpailu olisi muillekin kirjoille kuin novelleille, jolloin menestystä voi pitää kiinnostavana.

Takakannen kuvauksessa tekstien mainitaan kallistuvan surrealismiin ja vievän lukijan vierailulle ihmisen ja luonnon yhtymäkohtiin. Surrealismiin? Ei kuulosta hyvältä. Kiiruhtaminen varatessa oli selvästikin paikallaan, sillä muuten olisi hyvinkin voida käydä niin, että olisin vierastanut surrealismia enemmän kuin ollut utelias palkitusta novellikokoelmasta. Surrealismissa minua arvelutti lähinnä se, että olisiko luvassa niin vaikeita tarinoita, etten pysy niissä kärryillä lainkaan ja joudun väkisin puurtamaan kirjan loppuun asti kun en raaski keskeyttääkään.

Pelko osoittautui turhaksi. Pari ensimmäistä novellia kului hieman ihmetellessä, enkä juuri niihin ihastunut. Sitten sain oikean lukuvaihteen päälle, ja tekstikin alkoi maistua aivan toiseen malliin. Kertomukset ovat mukavan erilaisia, myös ulkoasultaan. Siinä missä suurin osa on malliltaan perinteisiä, niin niistäkin osa on jaettu numeroituihin osiin, osaa ei. Jossain edetään kronologisesti, toisissa edestakaisin. Kirsikkana kakussa ovat ulkonäöltään koneella kirjoitettu kirje sekä haastattelun muotoon kirjoitettu lehtiartikkeli, joka on kahdella palstalla per sivu.

Luonto tai luontokappaleet ovat mukana useimmissa tarinoissa, muttei kuitenkaan kaikissa. Kuoleman voisi hyvin nostaa myös esiin, siksi monessa tekstissä se on avainasemassa. Novellikokoelmia on hankala kuvailla, kun yksityiskohdat kohdistuisivat vain yhteen tarinaan kerrallaan, ja tuntuisi turhalta ryhtyä luettelemaan niitä enempää. Minusta tämä oli kelpo kokoelma, ja kuuluu siihen luokkaan, joka pitäisi lukea toisenkin kerran, jotta saisi vielä enemmän irti. Ei kaikkein kevyintä luettavaa, muttei liian raskastakaan. Etenkin vauhtiin päästyään olisi näitä lukenut mieluusti lisääkin!