Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja
Muruja 2011, 232 sivua.
Marian ilmestyskirja on arvosteltu hiljattain useassa blogissa, arvatenkin johtuen siitä, että kirjailija on itse tarjonnut siitä PDF-versiota luettavaksi. Käsittääkseni useimmat e-lukijat osaavat näyttää PDF:iä ihan luontevasti. Minunkin puhelimeni osaa, mutta Acrobat readerin käytettävyys häviää huomattavasti varsinaiselle kirjanlukuohjelmalle, joka puolestaan osaa näyttää vain EPUB-muotoisia tiedostoja. Olin elätellyt toiveita siitä, että sähköiset kirjat olisivat niin moderni ilmiö, että tiedostomuotojen välisistä muunnoksista olisi vihdoin päästy eroon, mutta väärässä olin. Onneksi sentään löysin nopeasti ilmaisen muistaakseni avoimeen lähdekoodiin perustuvan työkalun, joka osasi muuttaa kirjan puhelimelleni sopivaksi. Aivan täydellistä työtä se ei tehnyt sivunvaihtojen kohdalla, mutta tarpeeksi hyvää tähän hätään. Jatkossa kylläkin toivoisin tämän konversion tehtäväksi jo kustantajan puolelta, jolloin ulkoasukin olisi sellainen miksi se on tarkoitettu.
Maria sairastuu 11-vuotiaana tautiin, joka vie hänet nopeasti pyörätuoliin. Useat lääkärit tutkivat häntä puolelta jos toiseltakin pääsemättä kuitenkaan diagnoosiin. Potilas lähetetään eri alojen spesialisteille kunnes vuorossa on myös psykiatri, jonka tehtävä on kyseenalaistaa koko sairauden olemassaolo. Aika rankka syytös 11-vuotiaalle. Muutenkin voi kysyä, että eikö potilaan koettelemuksiksi pitäisi riittää hänen sairautensa, eikä joutua vielä puolustautumaan laumaa aikuisia vastaan, joiden pitäisi olla asiantuntijoita.
Taudin ilmestymisen jälkeen on vuorossa sopeutuminen elämään sen kanssa. Alussa eletään vielä siinä toiveessa, että kävelykyky palaisi ajan myötä. Kokonaan Maria ei sitä ole menettänyt, mutta kävely on niin vaivalloista, ettei sitä voi montaa askelta päivän aikana tehdä. Tytön omassa sopeutumisessa uuteen olotilaansa ei ole mitään erikoista: se on yksinkertaisesti pakko tehdä, kun vaihtoehtoja ei kerran ole. Marian varttumisen myötä lukijalle esitetään miten erilailla eri-ikäiset suhtautuvat pyörätuolipotilaisiin. Alakoululaiset tapittavat silmät pyöreinä ja ihmettelevät "mikä tolla on?" Yläkoululaiset eivät enää tapita, mutta eivät myöskään pidä veroisenaan. Lukiolaiset suhtautuvat jo kypsemmin, mutta heidänkään kanssaan ei samaan ryhmään pääsy ole itsestään selvää.
Kirjailija tekee hyvää työtä asettaessaan lukijan Marian asemaan. Kuin itsestään sitä huomaa ajattelevansa, että "miten sinne nyt tuolin kanssa pääsee?" Liikkuminen ei ole ainoa Marian vaikeuksista, vaan ajoittain tauti väsyttää häntä paljon. Arjesta selviäminen on haastavaa, jos ei meinaa jaksaa muuta kuin maata paikallaan. Tähän puoleen lukijan onkin vaikeampi päästä kiinni, sillä monotoniset jaksot eivät tekstissä ole järin pitkiä. Vaikka Maria kertookin tulevansa turhankin tutuksi tositv-ohjelmien kanssa, ei tylsyyden tunnelma silti oikein välity. Täytyy todeta, että se saattaa olla myös hyvä asia, sillä yleensä kirjoja luetaan nimenomaan tylsistymisen estämiseksi.
Kirjan loppu sai minut yllätettyä. Se ei johtunut juonen yllätyksellisyydestä tai muustakaan sisältöön liittyvästä, vaan siitä että loppu tuli aivan yhtäkkiä. Minun piti oikein tarkistaa, onko tiedoston konvertointi kuitenkin mennyt jossain pieleen ja lopusta jäänyt puuttumaan jotain, mutta ei se ollut. Loppu on suorastaan novellimainen, niin kesken se tuntuu tulevan. Romaaneissa ei vastaavaa ole tapana harrastaa, ja jäin miettimään onko tällainen lopetus hyvä asia vai ei. Olisiko kirjoittajan keksittävä vielä jotain saadakseen aikaan luontevamman lopun? Minun mielestäni kyllä. Vaikka Marian tulevaisuus jäisikin auki, pitäisi lukijan saada signaali siitä, että tarina loppuu nyt tähän, eikä joutua tarkistamaan sitä toisesta tiedostosta. Jos olisin lukenut kirjan painettuna, olisin todennäköisesti katsonut, onko sivuja mahdollisesti irronnut.
Kustantajan sivuilla kirjailija kertoo haluavansa nostaa esiin asioita, joista puhutaan vähän. Siinä Marian ilmestyskirja mielestäni onnistuu, sillä itse en ole aiemmin lukenut mitään pyörätuolipotilaan näkökulmasta kirjoitettua. Kyseessä on esikoisromaani, ja siihen liittyvä rosoisuus on nähtävissä, ehkä se loppu kaikkein näkyvimpänä piirtenä. Mikäli kirjoittajalla ei ole omakohtaista kokemusta pyörätuolissa olosta, niin sitä ei voi tekstistä havaita. Silloin voin myös vilpittömästi kannustaa häntä kirjoittamaan muistakin vastaavista aiheista, sillä näkökulman omaksuminen on onnistunut hyvin.
Hauskana yksityiskohtana haluan nostaa esiin Marian vastahakoisuuden soittaa puhelimella kenellekään. Itse en sentään ole aivan noin kovasti puheluja vastaan, mutta suosin sähköpostia aina kun se suinkin on mahdollista ja järkevää. Hauska nähdä, etten ole sen kanssa yksin.
Minua ennen tämän ovat arvostelleet ainakin Susa, Booksy, Velma, Sanna ja Ahmu.
Hmm, olet tähän mennessä ainoa, joka on sanonut lopusta mitään negatiivista. Harmi, ettet pitänyt siitä, koska tiedän kyllä hyvin, miten tärkeää on, että loppu tuntuu oikealta - oli se sitten onnellinen vai onneton.
VastaaPoistaOlen sitä mieltä, ettei tarina lopu kesken (loppu toki jää hieman auki, mutta niinhän kirjoissa monesti), mutta pidän ehdottomasti kritiikkisi mielessä tulevien kirjojeni kanssa. Onhan se aivan loppu (siis jos puhutaan viimeisistä lauseista) hieman äkillinen, ehkä tosiaan jopa novellimainen.
Pian valmistuvassa toisessa romaanissani ainakin mielestäni kaikki langat (joita on aika paljon) sidotaan lopussa yhteen ja mielestäni loppu on hyvinkin selkeä loppu. Sinänsä hassua, että mainitset tuosta, että kirjassa ei (ehkä) ole "tarpeeksi tylsyyden tunnetta". ;-> Seuraavan romaanini päähenkilö on nimittäin lähes täysin vuoteenoma. (Mielestäni Marialla ei kuitenkaan ole hirveästi tylsää, paitsi siinä yhdessä osassa kirjaa.)
Joka tapauksessa, kiitos erittäin paljon arvostelusta! Toivottavasti et pahastu, vaikka vähän yritinkin inttää vastaan. Ja pahoittelut myös, että teknologian kanssa oli kuitenkin ongelmia - olisin arvellut minäkin PDF:n toimivan mutkattomasti. En ole aivan varma, missä muodoissa kirja tulee sähköisenä myyntiin, mutta toivottavasti mahdollisimman monessa.
P.S. Omakohtaista kokemusta pyörätuolin käytöstä ei tosiaan ole, vaikka sekin on ollut hyvin lähellä, koska muutamia vuosia sitten 50 metrinkin käveleminen teki tiukkaa (nyt kävelen hyvänä päivänä monta kilometriä). Kirjaa on inspiroinut paljon erityisesti hyvä ystäväni, jolla on sama sairaus kuin minulla, ja joka tosiaan käyttää pyörätuolia.
(Oh, Blogger antaa minun taas kommentoida kaikkia(?) blogeja, ihanaa!)
Minutkin loppu itseasiassa yllätti, mutta se ei jäänyt vaivaamaan pidemmäksi aikaa joten en edes maininnut sitä omassa blogikirjoituksessani. Kiitos linkityksestä ja muuten minäkään en ole kovin innokas puhelimessapuhuja! Olen viime vuoden aikana oppinut vähän paremmin soittamaan tuntemattomille(siis muille kuin kavereille ja perheelle) mutta mieluiten hoidan kuitenkin asiat sähköpostilla;D
VastaaPoistaPDF sinänsä toimi kuten sen pitääkin, mutta sen luettavuus ja käytettävyys ei puhelimessani ole niin hyvä kuin EPUBin, josta ilmeisesti on määrä tulla jonkinlainen standardi. Maininta näistä tiedostomuodoista kohdistuu e-kirjoihin yleensäkin, ei pelkästään tähän yhteen.
VastaaPoistaEn pahastu puolustautumisesta. Minun arvosteluni kertovat aina vain siitä miten minä olen omalla lukukerrallani kokenut, ja lisätieto voi hyvin vaikuttakin näkemykseeni.
Heh, tein ihan saman kuin sinänkin, yritin tarkistaa rapsutella pdf:ää eteenpäin nähdäkseni tuleeko tiedostossa jostain vielä lisää :-) Mutta minä oikeastaan pidin tuosta yllärilopusta kun olin sitä hetken ajatullet, näin sen viestinä että Marian tulevaisuus on nyt avoin. Ja kiitos linkityksestä minun puolestani.
VastaaPoistaKiitos linkityksestä! Jännä näkökulma tuohon loppuun. En sitä lukuvaiheessa noin ajatellut, mutta jälkikäteen kun olen vielä mielessäni Marian tarinaan palannut, se tuntui tulevan kaiken jälkeen jotenkin äkkiä. Toisaalta esim. joissain elokuvissa minusta käytetään vähän samaa, että asiat jäävät avoimeksi ja loppu on jotenkin sellainen pieni osa vain sitä tarinaa. Mutta ehkä kirjassa se ei toimi niin hyvin vaan kontrasti kirjan muuhun osioon voi tuntua liian isolta.
VastaaPoista