Tuomas Kyrö: Urheilukirja
Teos 2011, 280 sivua.
Luettuani Mielensäpahoittajan ei tarvinnut kauheasti pohtia, lukisinko Urheilukirjan heti tuoreeltaan vai en. Tuomas Kyrö osaa olla hauska ja suhtautua juuri sopivan ivallisesti vanhaan mieheen, joka pahoittaa mielensä milloin mistäkin. Urheilufanien käytöksestä ja urheilun mielekkyydestä on mahdollista saada irti vieläkin enemmän ivattavaa, joten miten tällainen kirja voisi olla mitään muuta kuin hulvattoman hauska?
Urheilukirja ei ole hauska. Tietysti siinä on omat pilkahduksensa, mutta sitä ei ole kirjoitettu samassa tarkoituksessa kuin Mielensäpahoittaja. Siinä ei ole juonta, eikä se silti ole tietokirjakaan. Minun on vaikea luokitella sitä mihinkään, sillä ei se oikein ole kokoelma lyhytproosaa eikä esseitäkään. Eniten siitä tulee mieleen sarja kolumneja vaikkapa Urheilulehdessä, jotka liittyvät toisiinsa yhtenäisin teemoin. Sarja olisi kylläkin varsin pitkä, ja osa teksteistä liittyy toisiinsa niin läheisesti, ettei niitä olisi tarvinnut pilkkoa muun kuin rytmityksen vuoksi.
Kyrö tarjoilee monipuolisen katsauksen urheiluun, joukkoon mieleenpainuvia urheilijoita ja heidän tähtihetkiään. Tarkastelua suoritetaan niin lapsen, aikuisen, penkkiurheilijan, amatöörin kuin huippu-urheilijan itsensä näkökulmasta. Lapselle urheilu tarjoaa matkimisen kohteen. Hän on vielä vapaa kannattajuudesta ja voi iloita tasapuolisesti kaikkien suorituksista ja matkia niitä. Urheilua verrataan sotaan. Pohditaan erilaisia urheilupaikkoja, tarkastellaan yleisurheilun, moottoriurheilun, voimailun ja kamppailulajien erityispiirteitä. Nykyaikainen kirja urheilusta vailla dopingia jäisi pahasti puolitiehen, joten sekin on mukana. Katsantokanta siihenkin on mielestäni nykyaikainen. Ei suotta hurskastella puhtaalla urheilulla, vaan ollaan realisteja.
Kaikki lajit eivät suinkaan ole kirjoittajalle entuudestaan tuttuja, joten kirjan tarkoitus ei ole briljeerata tiedoilla tai hyvällä muistillakaan. Esim. voimailuosuus tarkastellaan ulkopuolisen silmin, käydään avoimin mielin katsomassa millainen on pienen paikkakunnan voimanostomestaruuskilpailu. Huolimatta kaikista tilaisuuksista olla ivallinen, pysyy tarkkailija asiallisena eikä se näytä johtuvan pelkästään siitä, että ivan kohteet voisivat halutessaan vääntää ivan lähteen solmuun.
Kyrö on syntynyt samana vuonna kuin minä. Kirjassa hän esittelee melko tarkkojakin muistoja sellaisista kisoista (MM-83, Olympialaiset -84), joista itselläni ei ole kuin hyvin hataria muistikuvia. Olisi kiinnostavaa tietää, onko hän voinut todella nojata vain muistiinsa, vai onko sitä virkistetty esim. arkistotallenteita katsomalla. On toki hyvin mahdollista, että hän on muutenkin katsonut parhaita paloja myöhemmin, vailla mitään kirjoitusaikomusta. Joka tapauksessa hän vaikuttaa minun mielestäni juuri sellaiselta penkkiurheilijalta, joka muistaa kaikista isoista kisoista niiden tärkeimmät hetket ja urheilijat eikä myöskään jätä väliin tilaisuutta muistella niitä maisteltuaan miestä väkevämpää.
Jos ei Kyrö ole toiminut urheiluaiheisena kolumnistina (en tiedä onko), niin jonkun lehden kannattaisi tarjota hänelle sellaista pestiä. Ansioluettelo löytyy edeltä.
Katselin tätä netissä mutta jotenkin tuntui heti selvältä, että ei ole minun kirjani - ja siltä tuntuu edelleen. Saat kyllä kuulostamaan kiinnostavasti toteutetulta, mutta aihe on vaan väärä. (Sen sijaan Kyrön vanhempi kirja Liitto odottelee tuolla. Katsotaan.)
VastaaPoistaKiitos. Vaikka olen Kyrö-fani, päätin skipata tämän. Päätös pitää.
VastaaPoistaEi tätä tosiaan voi suositella kuin urheiluihmisille. Jos ne kaikki urheilijat ja kisat eivät sano mitään, niin ei kirjallakaan ole kauheasti annettavaa.
VastaaPoistaKuulun samaan ikäluokkaan sinun ja Kyrön kanssa (olen syntynyt -73), ja olen kyllä kovasti vieraantunut urheilusta. Nuorena tuli urheilukilpailuja televisiosta katseltua, mutta nykyisin jalkapallo on ainoa laji, jota jonkin verran seuraan.
VastaaPoistaToisaalta hyvin sulavasti ajaudun penkkiurheilijaksi kotisohvalla. Siksi minun on pidettävä olympialaisten ja MM-kisojen kohdalla varani: en nimenomaan halua katsoa urheilua, mutta jos hairahdun, niin saatan tuijottaa jotakin uimahypyn, kolmiloikan karsinnan, aitajuoksun alkuerien yms. sekasotkua tuntikausia (katson vielä seuraavan suorituksen, sitten lopetan - no vielä seuraava - seuraava ...)
Ja sitten minulla on hirvittävä morkkis, kun aikaa on mennyt aivan joutavaan. Varsinkin, kun en erityisemmin edes seuraa mitään urheilua.
Saan penkkiurheilusta krapulan ilman nousuhumalaa. Siksi taidan jättää Kyrön kirjankin väliin: hairahdun vielä sen innostamana katsomaan jotakin miesten 50 km hiihtoa (pahin painajaiseni, ja kyllä, sekin on joskus toteutunut ... oli vaan pakko katsoa, loppuun saakka).
Olen havainnut saman ilmiön, on liian helppoa juuttua katsomaan jotain aivan turhan tuntuista urheilua. Minun lajini on lentopallo, josta ei tarvitse tuntea yhtään morkkista vaikka katsoisi aivan kaiken mitä telkkarista suinkin tulee, siksi vähän sitä on.
VastaaPoistaKyröhän on nimenomaan Veikkaaja-lehden kolumnisti ja lisäksi osa kirjan jutuista pohjautuu vankasti Marginaalissa-juttusarjaan, jonka hän teki samaiseen lehteen. Kävi ihmettelemässä näitä voimanostoja ja jäärata-ajoja - ja kirjoitti niistä hienoja tiiviitä juttuja.
VastaaPoistaKirjojen ja urheilun ystävälle Kyrö on hieno tapaus. Hän on ilmiselvästi henkeen ja vereen vilpitön urheilumies, mutta tuo silti kirjoittajana sporttiaiheisiin mukavasti uutta näkökulmaa. Itse ajattelin teoksen luettuani, että tämä olisi erinomaista luettavaa myös nihkeästi urheiluun suhtautuville. Mutta ehkä näkökulmat ja urheilun eetos ovat niin syvällä Kyrössäkin, että joku lukija voi jäädä junasta laiturille sen takia.
On helppo uskoa kirjan perustuvan tuollaiseen juttusarjaan (sitä yhtään tuntematta), ja se samalla kertoo, miten kirjaan tulisi suhtautua. Itse en ole urheilun suhteen suinkaan täysi ummikko, mutta viime aikoina en ole jaksanut juuri innostua muiden kuin oman lajini tapahtumista, eikä se se satu olemaan jääkiekko, potkupallo, salibandy, (alppi)hiihto, yleis- eikä moottoriurheilu. Kustantajan puolelta olisi ollut reilua kertoa tästä Veikkaaja-kytköksestä, sillä ei sitä millään voi pitää merkityksettömänä.
VastaaPoista