Sari Näre & Jenni Kirves (toim.): Ruma sota - Talvi- ja jatkosodan vaiettu historia
Johnny Kniga 2008, 425 sivua.
"Enemmän kuin juhlapuheita veteraanit tarvitsisivat taloudellista tunnustusta tehdystä työstä. Heidän panoksensa pitäisi tunnustaa sellaisena kuin se todellisuudessa oli. Suurikaan osa heistä ei päässyt tekemään sodassa erityisiä sankaritekoja. Sen sijaan heidän sankaruutensa tiivistyy siinä, että he ylipäänsä kestivät sodan raadolliset vuodet ja palasivat sotaretkiltään inhimillisyytensä säilyttäneinä miehinä, jotka perustivat perheitä ja uskoivat tulevaisuuteen yhä vieläkin, kaiken koetun jälkeen. Todellisena torjuntavoittona voidaan pitää sitä, etteivät kaikki suomalaiset menettäneet sodassa mielenterveyttään, vaan he kykenivät suuntaamaan katseensa eteenpäin ja rakentamaan jälkipolvilleen parempaa maailmaa. Se on todellista sankaruutta, eikä sillä ole mitään tekemistä ryssien tappamisen kanssa."
Ruma sota käsittelee sodan kääntöpuolia. Tässä ei rakenneta Suur-Suomea eikä lasketa, montaako vastapuolen sotilasta kukin omalla puolella vastaa, eikä liioin maalailla jännittäviä sankaritarinoita. Sen sijaan tässä käsitellään sotapropagandaa, sodan jalkoihin lapsuutensa ja nuoruutensa uhrannutta sukupolvea ja kaatuneita, jotka sankarivainajuudellaan asettivat kansakunnalle vaatimuksen, jonka täyttämiseen oli mahdotonta yltää. Käsitellään tapaa, jolla rintamalla olleet väistämättä tulivat tutuiksi kuoleman kanssa. Kerrotaan, miten niin rivimiehille kuin päällystöllekin syötettiin vahvoja huumeita järjestelmällisesti.
Omasta mielestäni kaikkein rankin osuus koskee poliittisten vankien kohtelua, eli sanalla sanoen keskitysleirejä. Poliittiseksi vangiksi saattoi joutua jo siitä syystä, että oli pari vuotta liian aikaisin esittänyt samanlaisia näkemyksiä kuin mitä myöhemmin kutsuttiin Paasikiven-Kekkosen linjaksi. Näitä vankeja pyrittiin näännyttämään nälkään, ja useiden kohdalla siinä myös onnistuttiin. Voisi sanoa, että melkoisen ankara rangaistus "rikokseen" verrattuna.
Oman osuutensa kirjasta saavat myös metsäkaarilaiset. Arkisempaan suuntaan mennään kappaleessa, joka kertoo nälkämuistoista ja pula-ajasta erityisesti elintarvikkeiden osalta. Niinikään kiinnostava on kappale sota-ajan sukupuolikulttuurista ja seksuaalisesta väkivallasta. Viimeisenä on vielä katsaus kirjailijoihin ja sodan traumaattisuuteen.
Kullakin kappaleella on oma kirjoittajansa, joskin toimittajat Jenni Kirves ja Sari Näre ovat kumpikin kirjoittanut toisenkin kappaleen, Näre vieläpä kolmannenkin. Muita kirjoittajia ovat Tuomas Tepora, Ville Kivimäki, Atte Oksanen, Ilkka Levä ja Jussi Turtiainen. Eri kirjoittajilla on erilainen tyyli ja lähestymistapa aiheeseensa, eikä kaikkien teksti ole yhtä jouhevaa luettavaa kuin muiden.
Kaikenkaikkiaan tämä oli hyvin kiinnostava kirja, ja sopi erityisen hyvin luettavaksi osissa, eikä pelkästään sen vuoksi, että kerralla ahmaistuna kyseessä on kovin rankka paketti. Omalta osaltani oivalsin tämän ansiosta muutamia asioita, kuten esimerkiksi sen, että jos joistain asioista vaietaan, niin sille on olemassa ihan hyvä syy. Sodassa kaikki osapuolet syyllistyvät tekoihin, joista ei voi olla ylpeä ja niistä vaietaan jälkipolville tarkoituksella, sillä vain mukana olleilla on mahdollisuus ymmärtää tilanteet ja tapahtumat oikein. Myös se on syytä muistaa, että monikaan ei ollut sodassa omasta tahdostaan, vaan osallistuminen oli käytännön pakko, ja kun mukana oltiin, niin sitten homma piti hoitaa asianmukaisesti.
Voin suositella tämän lukemista kaikille historiasta kiinnostuneille ja vähän itse kullekin, sillä tarjolla on tosiaan näkökulmia jotka tahtovat jäädä pimentoon etenkin juhlapuheiden jälkimainingeissa, mutta jotka silti ansaitsevat oman huomionsa. Sodista on kulunut jo seitsemisenkymmentä vuotta, nykyään jo pitäisi voida tarkastella näitäkin puolia kiihkottomasti ja asiallisesti, kuten Ruman sodan tutkijat.
Sodan rumuuteen ovat tutustuneet myös Susa P., Réa ja Kirjavinkkien Kini.
Kiinnostava lukea mielipiteesi kirjasta, olenkin jo vähän odotellut, milloin saat kirjan luettua :) Minulla tämä on ollut nyt pitkään jäähyllä, osin mainitsemastasi rankkuudesta johtuen, osin siitä syystä, että kirjassa on tiettyjä minua ammatillisesti ärsyttäviä piirteitä, jotka kaipaavat vähän sulattelua. Mutta palaan niihin sitten aikanaan.
VastaaPoistaKun olet etsinyt kirjaa, joka riisuisi sodalta kaiken glorian, olet nyt varmastikin sen löytänyt! Tämän raaempana ja paljaampana ei sotaa varmaan voi enää esitellä.
Kyllä vain, tämä oli juuri sellainen kirja kuin halusinkin. Melkeinpä liiankin hyvä omalla tavallaan, sillä nyt en tunne enää mitään tarvetta mennä tähän aiheeseen vielä syvemmälle. Joitain aiheita voisin ehkä tarkastella vielä lisää, mutta syvyys on ihan riittävä.
PoistaVaikkapa homoseksuaaliset suhteet ovat NIIN tabu aihe, että siitä kiinnostaisi kuulla lisää, mutta olen sen verran realisti, etten pidätä hengitystäni sitä odotellessa. Sami Hilvon Viinakortti oli ihan pirteä vilkaisu siihen suuntaan, mutta tilaa jäi vielä muillekin.
Kiitos tästä tekstistä! Tärkeän kirjan ovat Näre ja Kirves tehneet. Nyt näyttää olevan sen verran aikaa sodasta, että tällaisiakin tulkintoja voidaan ja saadaan esittää. Sen osoittaa myös se, että kaunokirjallisuudessakin on ilmestynyt ihan viime aikoina aiempia sotaan liittyviä tulkintoja kyseenalaistavia teoksia (mm. Ketun Kätilö ja Linturin Isänmaan tähden).
VastaaPoistaItse olen tutustunut jo aiemmin samojen tekijöiden Sodassa koettua sarjan kirjaan Haavoitettu lapsuus, mutta kyllä tämäkin pitäisi lukea. Varmaan tämätyyppisissä kokoelmateoksissa on aina epätasaisuutta, hyvässä ja pahassa, mutta sille ei kai voi mitään.
Näre onkin itse kirjoittanut kirjaan kappaleen lapsista ja nuorista sukupolviväkivallan uhreina, mikä oletettavasti liittyy noihin aiempiin kirjoihin.
PoistaTämä on tärkeä kirja, mutta samoin kuin Ammaa, minuakin häiritsi muutamissa kirjan artikkeleissa se, miten historian tapahtumia tulkittiin ja miten lähteistöä käytettiin. Siitä huolimatta kirja puolustaa paikkaansa ja hyvä, että se nousee esiin myös blogeissa.
VastaaPoistaEn taida edes tietää mihin viittaat, mutta ymmärrän kyllä, että sellainen on ärsyttävää. Tällaisen kirjan kohdalla lukukokemus voi muuttua voimakkaasti sen mukana, millaisten lasien läpi sitä katselee.
VastaaPoistaLähinnä viittaan Näreen artikkeliin poliittisista vangeista. Olen itse tutkinut viime aikoina melko paljon poliittisia vangitsemisia jatkosodan aikana ja Näreen artikkelissa on muutamia suoranaisia asiavirheitä, esimerkiksi Katri Vala ei ollut poliittisena vankina missään vaiheessa. Näreen käyttämä kokemushistoriallinen lähestymistapa vaatisi tuekseen myös tiukempaa kontekstualisointia. Näreen lähestymistapa saattaa johtua siitä, ettei hän ole historioitsija vaan sosiologi, jonka tutkimusote on erilainen kuin historioitsijan. Eli ärsytyksen syyt eivät ole poliittisia tai maailmankatsomukseen liittyviä vaan historiantutkimuksen metodeihin liittyviä.
VastaaPoistaOk, ymmärrän. Siinä kappaleessa minua jäi pöyristyttämään ehkä kaikkein eniten se, miten poliittisia vankeja oli määrä käyttää miinanpolkijoina. Nälkään näännyttäminen ei tullut esiin aivan samassa mitassa kuin Allan Asplundin kokemuksissa.
Poista