Kirjan aiheena on siis homosuhde sota-aikana ja sen jälkeen. Mikaelin sydäntä tämä aihe on lähellä, ja vähitellen käy ilmi, ettei hän ole jäljelle jääneistäkään ainoa niin tunteva. Kirjan takakannessa mainitaan kirjan olevan "Se tuntematon sotilas josta Linnakin vaikeni." Tai sitten maininta viittaa Urhoon, mutta joka tapauksessa molemmista vaiettiin. Omasta mielestäni tämä seikka on kiinnostava; miksi aihe on niin tabu? Varmasti sodassa tehtiin paljon sellaisia asioita, joista ei rauhan aikana puhuta mitään, mutta minkä vuoksi silti mainitaan ihan selvät mm. vankeja kohtaan tehdyt rikokset ennen sitä, että jollain on voinut olla helliä tunteita asetoveriaan kohtaan? Sodassa on todella aivan omat sääntönsä, ilmeisesti myös tämän jälkimmäisen aiheen osalta.
Esimerkiksi partio hiihtää amfetamiinipäissään vanki mukanaan, kunnes päällikkö toteaa itsekseen ettei vankia enää viitsitä kuljettaa mukana. Hän ottaa repustaan kirveen ja teloittaa tyynesti vangin siihen paikkaan. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Auta armias, jos päällikkö olisikin antanut vangille suudelman! Luultavasti hänet olisi porukalla teloitettu siihen paikkaan.
Kirjailija on luonut hienosti kontrastin sen välille, mitä Urhon ja Toivon välillä on sota-aikana, ja kuinka heidän maailmansa muuttuu rauhan tultua. Kaikille rauha ei olekaan helpotus, vaan vasta se tuo mukanaan todelliset koettelemukset. Tavallaan miehet jäävät rauhan vangeiksi.
Kirja oli aika kevyttä luettavaa, ja minun kaltaistani pätkälukijaa miellytti lyhyet kappaleet, jotka tarjoavat luontevan mahdollisuuden lukea juuri niin pitkään kerrallaan kuin kulloinkin sattuu sopimaan. Käsittääkseni kirjoittajalla on päivätyönsä erikseen, mutta minä ainakin toivon, että hänellä riittää energiaa kirjoittaa lisääkin. Tällainen sotaan ja sota-ajan yhteiskuntaan kohdistuva tuuletus on oikein paikallaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti