Juri Nummelin (toim): Tuhansien zombien maa - Tarinoita elävistä kuolleista ja Suomesta
Turbator 2009, 153 sivua.
Kyseessä on paljon vaatimattomampi teos; tarinoita on vain 11 ja sivumääräkin huomattavasti vaatimattomampi. Kylmä totuus näyttää siis olevan, ettei zombeista ole vampyyreille vastusta ainakaan Suomessa. Kuten aina kokoelmissa, vaihtelee tarinoiden taso ja valitettavasti tämän kohdalla on rima joidenkin kertomusten kohdalla ollut kovin alhaalla. Onneksi vastaavasti sitten hyviäkin on mukana.
Vampyyrien yhteydessä pidin kovasti siitä, miten erilaisia näkökulmia aiheeseen oli löytynyt. Zombien kohdalla ei mielikuvitusta ole päästetty laukkaamaan lainkaan yhtä kovaa. Parin tarinan kohdalla kirjoittaja on minusta keskittynyt aivan epäoleelliseen: annetussa lähtötilanteessa itse novellin aihe ei ole se, mistä kiinnostavimman jutun saisi aikaiseksi, mikä väistämättä harhauttaa myös lukijan pohtimaan tavallaan vääriä asioita.
Hyvät tarinat tässä tosiaan olivat hyviä. Jos ne kokoaisi yhteen, niin mukavaa luettavaa olisi luvassa, mutta valitettavasti hyvin vähän. Sitä ei voisi enää hyvällä tahdollakaan nimittää kirjaksi.
Zombitarinoita ovat lukeneet myös Hreathemus ja Kirjavinkkien Irja.
Tässähän tapahtui havahtuminen: zombit ovat minulla ja varmaan monella muullakin hyvin paljon elokuvaan ja sen romeromaiseen vakiokuvastoon sidottu äärimmäisen visuaalinen instituutio, jota ei välttämättä edes ajattele olevan olemassa kirjoitettujen tarinoiden muodossa. Olisikohan zombie-kirjallisuuden suurin haaste se, ettei lukijan pää täyttyisi jatkuvilla elokuvakohtauksilla lukemisen myötä? Eli toisin sanoen: zombie-kirjallisuutta pitäisi pystyä lukemaan, eikä vain katsomaan.
VastaaPoistaMinä en tunnusta tuollaista ilmiötä omalla kohdallani, mutta se ei tietenkään todista vielä mitään. Heitän kuitenkin vastakysymyksen: eikö vampyyreillä ole samanlaista painolastia?
PoistaMyönnän, ilman muuta, joskin vampyyripuolella on mielestäni onnistuttu paremmin erilaisten verenimijänäkemysten erittelyssä. On se perinteinen Bela Lugosi, nuoremmille iskee enemmän Christopher Lee, nuorimmille Twilight-meininki, entusiasteja varten onkin sitten teutoninen Nosferatu-kuvasto. Ja kun Coppolakin heitti kankaalle vielä aivan omanlaistansa vampirismia, on vampyyrikirjan lukijan mielikuvituksellakin selkeästi enemmän variaatiovalinnanvaraa. Zombeissa variaatiot rajoittuvat tällä hetkellä siihen, onko kyse laahustavista romero-zombeista vai hillittömästi juoksevista neo-zombeista.
VastaaPoistaTokihan tämä mielikuva-asia pätee kaikkeen fantasiatekstiin, jossa pop-kulttuuripuolella on joku kerennyt tarjoamaan visuaalisen näkemyksen. Itse luin aikoinani Taru sormusten herrasta -trilogian heti kuultuani Jacksonin filmatisointiaikeista. Että äkkiä ennen kuin se ehtii!
Kiitos arviosta! Sen verran haluan puolustella kirjaa, että se tehtiin nopeasti (idea tuli keväällä, kirja ilmestyi syksyllä) ja siihen käytettiin jonkin verran tarinoita, jotka olivat jääneet kirjoittajien pöytälaatikkoon. Kaikki eivät myöskään ole kovin puhtaita zombitarinoita. Tämä olisi pitänyt tehdä ajan kanssa, mutta toisaalta se oli ensimmäinen alkuperäisantologia, jonka toimitin - sain sen avulla hyödyllisiä kirjailijakontakteja, joiden ansiosta tuli tehtyä Verenhimo. Ja tämähän tehtiin myös hyvin pienelle kustantamolle hyvin pienellä painoksella, iso kustantamo ei ehkä olisi ollenkaan innostunut zombikirjasta. Mene ja tiedä. Voihan sellaisen isomman joskus tehdä.
VastaaPoistaOlisi ihan kiva kuulla, mitkä tarinat olivat mielestäsi epäonnistuneita ja mitkä onnistuneita.
Sen verran mainostan, että tekeillä on nyt kirja ihmissusista.
Erittelisin mielelläni ne tarinat yksitellen, mutta muistini on auttamattoman hatara. Kirja oli lainassa kirjastosta, enkä ilman virkistystä saa kaivettua muististani oikein mitään :(
PoistaIhmissudetkin kuulostavat kiinnostavalta, laitetaan korvan taakse!