lauantai 14. tammikuuta 2012

Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä


Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä
Suomennos: Bubi Asplund
Like 2011 (alkup. 1949), 151 sivua.

Minulle tuli yllätyksenä, että Suomessakin oli keskitysleirejä. Yllättävää sen sijaan ei ole se, ettei niistä ole koulun historian tunneilla kerrottu, sillä kyseessä ei varsinaisesti ole osuus maamme historian ylevimmästä päästä. Tosiasia kuitenkin on, että Suomi taisteli natsien rinnalla, ja heidän mallinsa mukaisesti myös keskitysleirejä Mannerheimin itsensä käskystä perustettiin. Myöhemmässä vaiheessa niitä ryhdyttiin kutsumaan toisella nimellä, mutta kukin voi vetää tästä omat johtopäätöksensä. Varsinkin Asplundin kokemuksia luettuani on ilmeistä, että nimityksen vaihto on ainoastaan kalpea yritys saada käännettyä katse toisaalle. Se on kuitenkin huomattava, että varsinaisia tuhoamisleirejä Suomella ei ollut, eli näiden kahden asian välille on tehtävä selvä ero.

Allan Asplund oli suomenruotsalainen toimittaja ja kommunisti. Hänet vangittiin kesäkuussa 1941 poliittisin perustein, ilman oikeudenkäyntiä tai tuomiotakaan. Seuraavat kolme ja puoli vuotta hän oli keskitysleireillä Suomessa ja vallatussa Itä-Karjalassa. Olen lukenut joitain kuvauksia saksalaisten keskitysleireiltä, ja ne lienevätkin tuttuja useimmille. Olosuhteiden puolesta en näe juurikaan eroa sen suhteen, kummassa maassa leirille joutui, jos kyseessä oli "vain" keskitysleiri.

Asplund huomauttaa kertovansa vain omista kokemuksistaan, joita ei saa yleistää kaikkien leiriläisten tasolle. Pahinta oli suoranainen nälänhätä. Hän kertoo syöneensä useaan otteeseen mm. sammakoita, rottia ja käärmeitä, sekä evakuoidusta kylästä löytyneitä lemmikkikissojen ja -koirien pilaantuneita raatoja. Sodassa kaatuneiden, haudattujen ja pilaantuneiden hevosten löytymistä ei yleensä pidä onnenpotkuna, mutta nälkään nääntyvälle nekin voivat sitä olla. Kuulostaa kuitenkin hurjalta syödä mätäkuussa hevosta, joka on kuollut edellisessä syyskuussa. Se seikka, että vangit eivät saaneet kerätä edes sieniä ja marjoja henkensä pitimiksi tai juoda koivun mahlaa kertoo synkkää kieltään siitä, että tarkoitus ei suinkaan ole ollut pitää huolta vangeista työvoimana, vaan harventaa heidän joukkoaan "luonnollisella" tavalla ja tehdä heidän elämästään helvettiä. Jälkimmäisestä kertoo niinikään se, että Koveron leirillä oli susikoira, joka oli koulutettu hyökkäämään vankien kimppuun ja vartijat pakottivat heidät provosoimaan koira käymään kimppuunsa.

Tarvitseeko mainitakaan, että sairaanhoitoa ei käytännössä ollut lainkaan ja vangit pakotettiin työhön terveydentilasta riippumatta. Leirin johtaja suhtautui vankeihin sadistisesti nauttien heidän kärsimyksestään. Eräälle venäläiselle sotavangille annettiin syötäväksi ainoastaan suolakalaa. Juomaa hänelle annettiin vain kerran vuorokaudessa, seuraavana aamuna, ja ainoastaan neljänneslitra. Nälkäänsä vangin oli pakko syödä kalaa, mutta seurauksena oli niin ankara jano, että kyse on varsin julmasta kidutuksesta. Tässäkin yksityiskohta historiastamme, jota ei koulukirjoissa pahemmin painoteta.

Kirjaa lukiessa on ilmiselvää, että Asplund on kirjoittanut sen värittyneiden lasien läpi katsellen. Silti edellä mainitsemani seikat ovat sellaisia, ettei niiden todenmukaisuutta ole syytä epäillä, ja väritys kohdistuukin lähinnä siihen, millaisin sanoin hän kuvailee silloisia vallanpitäjiä. Nykyaikana olisi ehdottomasti parempi, jos kirja olisi kirjoitettu neutraalimmin, sillä olosuhteet ja tapahtumat puhuvat kyllä puolestaan, eikä erilaisten nimien käyttö asioille hämää ketään. On eittämätön tosiasia, että vankien kohtelu keskitysleireillä oli niin häpeällistä, ettei siitä kehdata puhua. Se on silti tosiasia, joka pitäisi muistaa aivan samasta syystä kuin holokaustiakaan ei saa unohtaa: sellainen ei saa enää toistua.

Jos kuka kaipaa rankkaa luettavaa, niin tässä sellaista olisi tarjolla.

Kirjan on lukenut myös Juha.

13 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus. Kirjaa en ole lukenut, mutta muistaakseni Teemalta tuli aihetta käsittelevää ohjelmaa joskus muinoin.

    Sota ja sen aikaansaamat asiat on todella hyvä pitää mielissä.

    Jatkosotaa, josta lienee kyse, olisi tuskin voitu välttää? Tällaiset ylilyönnit olisi pitänyt.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, jatkosodan aikana nuo leirit nimenomaan olivat. Ylilyönti on hyvä sana tässä yhteydessä. Se sienien ja marjojen syöntikielto on hyvin kuvaava, sillä sehän olisi hyvin luonteva tapa helpottaa nälänhätää, jos siihen suinkin olisi halua. Useimmat luultavasti söisivät mieluummin jompaakumpaa kuin melkein vuoden takaista hevosenraatoa.

    VastaaPoista
  3. Opiskeluaikoina tuli luettua alaan kuuluvaa kirjallisuutta, kun tein jotain semmatyötä sotavangeista. Varmaan erittäin mielenkiintoinen kirja tämäkin, harmillista, jos se on kovin asenteellinen, sillä se syö uskottavuutta. Itä-Karjalassahan internoitiin myös venäläisperäinen väestö, Suur-Suomessa oli tilaa vain suomalaisille.

    Tuosta hevosenlihasta tuli mieleen eräs juttu, jonka luin Neuvostoliitossa vankina olleen Suomalaisen muistelmista. Politrukki oli kertonut Suomen epäinhimillisistä olosuhteista leireillä ja siitä, että pahennutta hevosenlihaa jouduttiin syömään. Suomalaiset vangit olivat tuumanneet siihen, että olisivat tyytyväisiä, jos saisivat edes sitä. Eli aika karmeat olot taisivat olla joka paikassa.

    Tämä ei tietenkään poista sitä tosiasiaa, että myös Suomessa internointileirien kuolleisuus oli huomattavan korkea ja olosuhteet epäinhimilliset.

    VastaaPoista
  4. Hmm. Tekeeköhän ikäeromme sen, että meillä kyllä historiantunneilla käytiin läpi myös suomalaisten keskitysleirejä? Ja muutenkin myös suomalaisten tekemiä kauheuksia ja epäkohtia pelkän ihannoinnin sijaan. Kuitenkin aika pitkälle on varmaan pidetty pimennossa monia asioita, sillä pilaisihan se kuvan, joka Suomesta ja Suomen historiasta halutaan uusille sukupolville välittää.

    Minun poikaystäväni pappa oli Suomessa keskitysleirillä ja kirjailijana on muistaakseni tästä myös kirjoittanut. Tai en tiedä miten paljon se nimenomaan keskitysleiri aikaa kuvasi, sillä kirjaa en ole itse lukenut, mutta sotaan liittyi ainakin viimeisin hänen kirjoittamansa kirja.

    Minun mielestäni on sama missä leirejä on ollut, on vain niin järkyttävää, että niitä ylipäänsä on ollut yhtään missään. Ja että ihmiset ovat voineet tuollaista tehdä.

    VastaaPoista
  5. Minulla kirja odottaa lukuvuoroa, joten uskalsin vain kurkkia pikaisesti. Täytyy tulla sitten lukemisen jälkeen katsomaan tarkemmin.

    VastaaPoista
  6. Kiinnostava postaus! Mullakaan ei ollut kyllä tietoa, että Suomessakin harjoitettiin tämmöisiä pahisleirejä :/ Täälläkään ei löydy ymmärrystä miten toinen ihminen voi tehdä toiselle noin..
    Itse olen käynyt Saksassa Dachaun keskitysleirillä, ja pakko myöntää että koko ajan olin aurinkolasien takana piilossa, koska kyyneleet olivat silmissä koko ajan.

    VastaaPoista
  7. Amma: Mannerheimin alaisilla vankileireillä tämä taisi olla ihan normaali komento, sillä Valkoisten vankina -kirjassa Pekka Railo kertoo sisällissodan vankileirien nälänhädästä.

    Katri: Se on hyvä juttu, jos näistä asioista nykyään kerrotaan koulussakin. Ehkä aikaa on kulunut tarpeeksi, mistä kertoo sekin, että tämäkin kirja on nyt julkaistu suomennettuna.

    Villasukka: Tervetuloa takaisin!

    Anni: Sitä pahuuden olemusta on pohdittu omissa kirjoissaan, mm. Pieni kirja pahuudesta ja Ihmisyys, suosittelen molempia jos näistä asioista jaksaa lukea.

    Kävin itsekin Dachaussa viime syyskuussa. Vaikuttava paikka, ei oikein muuta voi sanoa.

    VastaaPoista
  8. Vaikka lähinnä luen dekkareita, myös Suomen historia kiinnostaa... Tämä pitää siis lukea ehdottomasti!

    VastaaPoista
  9. Minnis: Kirjallisilta ansioiltaanhan tämä ei ollut kovin kummoinen, eli ansiot löytyvät sisältöpuolelta. Mutta tokkopa kukaan juuri muuta odottaakaan.

    VastaaPoista
  10. Sain juuri kirjan luettua.Laittoi todella miettimään miksi Suomen sodista annetaan kansalle yksipuolinen kuva tapahtumista.Tämä pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille Suomen kansalaisille.Koulussa näistä asioista ei puhuttu mitään omana aikanani,mutta en myöskään ole huomannut,että lapseni nyt koulussa ollessaan näitä asioita käsittelisivät millään tavalla.Edelleen käydään läpi ne samat vanhat jargoniat.Lukemisen arvoinen kirja ehdottomasti ja näkemystä avartava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samaa minäkin mietin tämän luettuani. Voisiko olla niin, että sodankäyntiin liittyy se ajatus, että kaikki mitä oman puolen joukot ovat tehneet, on aina ollut pakon sanelemaa, mutta vihollinen oli vain ja ainoastaan sadistinen raakalainen. Tosiasiassahan sota on aina sotaa, ja on turha kuvitella, että joku osapuoli olisi jotenkin toista inhimillisempi tai humaanimpi, ainakaan enää ensimmäisen päivän lounastauon jälkeen.

      Poista
  11. vaikuttaa erinomaiselta kirjalta. tullut luettua paljon holocaustia käsitteleviä kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja ei nähdäkseni liity suoraan holokaustiin. Voin olla väärässäkin, riippuen siitä, mitä holokausti käsittää.

      Poista