Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi

Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi

Gummerus 2012, 300 sivua.

Aaron Walden käsikirjoittaa ja ohjaa näytelmiä ja ylipäätään saa elantonsa teatterista. Sen lisäksi hän juo alkoholia ja harrastaa irtosuhteita. Tässä ovat lähtökohdat Ari Wahlstenin kirjalle. Minusta tuntuu, että joku on aiemminkin yrittänyt vastaavaa, joskin teatterin paikalla on mahdollisesti ollut jotain muuta. Miten olisi vaikka Juoppohullun päiväkirja, osat I-IV? Itse en tältä istumalta osaa nimetä muita, mutta on hyvä arvaus, ettei Juha Vuorinenkaan ollut kaikkein ensimmäinen, jolle idea putkahti mieleen.

Juominen ja naiminen, ja hassut sattumukset niihin liittyen, niistähän ihmiset haluavat lukea. Tunnustan itsekin, että luin kirjan nopeaan tahtiin, mutta sitä edesauttoi, ettei mitään tarvinnut jäädä pohtimaan hetkeksikään samoin kuin se, että sivut on painettu niin harvalla tekstillä, että mieleen tulevat jo isotekstiset kirjat. Tämän olisi ihan varmasti saanut painettua alle 200 sivunkin mittaisena, ja kirjasin olisi vielä ihan normaalia, luettavaa kokoa. Teksti siis kulki mukavasti eteenpäin ja sitä luki mielellään. "Vielä yksi"-ilmiö oli läsnä.

Mutta mutta. Siihen ne ansiot sitten jäävätkin. Päähenkilö on mukana kaikissa kirjan tapahtumissa, mutta silti jää hahmona kovin ohueksi, eikä hänestä oikein saa otetta. Tapahtumatkaan eivät muodosta kunnollista juonellista jatkumoa, vaan ovat sarja irrallisia juttuja, jotka on liitetty yhteen varsin löyhällä punoksella. Loppua kohti lukija ehtii jo aavistella tiettyä luontevaa tapaa päättää tällainen kirja mutta sekin arvaus osoittautuu vääräksi ja koko loppu jää oikeastaan roikkumaan ilmaan.

Kolmisenkymmentä vuotta täyttäneet, parisuhteessa elävät mieslukijat kadehtivat kertojaa, jolla käy flaksi yhtä mittaa eikä sitoumuksia ole mihinkään suuntaan. Eikä edes krapulaakaan tule ikinä, vaikka miten joisi. Ehkä tämä siis sijoittuukin kirjallisuuskentässä fantasian alle. Näin ainakin mainitun kohdeyleisön silmissä, ja juuri heillehän tämä selvästi on tarkoitettukin. Juoppikset ovat löytäneet lukijakuntansa, Wahlsten tunkee samoille apajille.

Oman arvionsa on esittänyt myös Marleena ja Morre.