J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
Tammi 1998, 335 sivua.
Tällä kertaa oli vuorossa yksi niistä harvoista kirjoista, joka ei ole lainassa mistään tai edes annettu arvostelua varten, vaan se on ollut meillä pian pari vuotta. Se kuuluu oikeasti seitsenvuotiaalle tyttärelleni, joka ei kuitenkaan ole saanut sitä lukea, eikä ole halunnut sitä itselleen luettavan. Minä tarkistin nyt osaltani, antaisinko hänen edes lukea sitä vielä.
Harry Potter tuskin kaipaa esittelyjä. En myöskään aio kertoa juonesta tai asetelmasta tai puitteista tai mistään vastaavasta yhtään mitään, sillä en jaksa uskoa tähän blogiin löytävän kenenkään, joka saisi noita tietoja ensimmäistä kertaa vasta täältä. Jos suinkin joku sellainen on, niin ilmoittautukoon kommenteissa!
Fantasia ei ole kuulunut minun lukemistooni oikein milloinkaan. Olen pitänyt tärkeänä sitä, että tarinoiden tapahtumat voisivat periaatteessa olla mahdollisia, ja jos lähdetään taikavoimien tielle, niin nousee helposti esiin kiusallisia kysymyksiä siihen tyyliin, että jos tuo on mahdollista, niin miksi tämä ei. Tai jos on mahdollista rikkoa joitain hyvin perustavanlaatuisia fysiikan lakeja, niin sitä voisi käyttää hyväkseen esim. ikiliikkujan kaltaisten keksintöjen kehittämiseen. Sellaisten avulla taas saataisiin vaivatta tuotettua apua monille sitä tarvitseville, ja minä ainakin tekisin mieluummin niin kuin vain sepittäisin viihdyttäviä tarinoita.
Ajatukseni on siis se, että jos kirjailija näkee vaivaa ottaakseen taikuuden käyttöönsä ja rakentaa kokonaisen maailman sen varaan, niin eikö hänestä voisi samalla löytyä sen verran inhimillisyyttä, että hänen maailmassaan olisi saman tien autettu hädänalaisia? Vaikkapa haitattu jästien sotakoneiden toimintaa ja vaikutettu salaa vääryytä kärsivien eduksi? Miksi J.K. Rowlingin luomassa maailmassa on lasten syöpäosastoja?
Harry Potter -sarjan suosio on helppo ymmärtää. Kukapa ei haluaisi olla velho? Harry, jota kasvatuskodissaan potkitaan päähän suorastaan raivostuttavalla tavalla, kokee niin täydellisen pelastuksen, ettei se enää voisi olla parempi. Harryn kohtelu kotonaan ei ole niinkään raivostuttavaa siksi, että se on niin ilmiselvästi väärin, vaan juuri sen ilmiselvyyden vuoksi. Vähempikin alleviivaus olisi riittänyt, sillä Tuhkimon paha äitipuoli ei ollut edes aloittelija Potterin perheeseen verrattuna.
Vaikka lukija ei Harryn lähtökohtia voinekaan jakaa, on jokaisen lapsen elämässä varmasti tilanteita joissa olisi kivaa omata pikkuisen taikavoimia. Taikoa itselleen hieman herkkuja tai uusi lelu, rankaista kaveria joka ei ollut kiva juuri sillä kertaa, näpäyttää ankaria aikuisia. Juuri siihen tämä kirja vastaa.
Toinen puoli on taikamaailman olemassaolo. Sisäänkäynti löytyy jostain ihan tavallisesta paikasta, jota ei vain osata katsoa. Se on uskoakseni tärkeää, sillä on kivaa kuvitella jokapäiväisen matkan varrelta läytyvän jotain paljon kiinnostavampaakin, jos vain osaisi kokeilla oikeasta kohtaa.
Vaikka en uskoakseni kuulukaan kirjan ensisijaiseen kohderyhmään, niin nautin silti sen lukemisesta. Tarina oli elokuvan pohjalta entuudestaan tuttu, mutta se ei ainakaan vähentänyt viehätystä, sillä kirjassahan kerrotaan aina asiat tarkemmin ja siitä selviää sekin seikka, mikä on kenties mennyt elokuvassa ohi. En aio kuitenkaan jatkaa kirjasarjan lukemista, sillä minusta kaikenlaisten supersankaritarinoiden kiinnostavin osuus on se, missä he vasta saavat tai löytävät erikoisvoimansa, eli se missä he lakkaavat olemasta tavallisia ihmisiä.
Se täytyy vielä todeta, että tällaista kirjaa on huono mennä kritisoimaan yhtään mistään, kun ottaa huomioon myös myyntiluvut. Selvästikin kirjailija on tiennyt paremmin.
Miehelläni on kaikki Potterit englanniksi ja hän on lukenut ne kaikki innokkaasti heti kun on saanut tuoreen kirjan käsiinsä. Itse luin yhtä parikymmentä sivua mutta en syttynyt :)
VastaaPoistaHih, mahtavaa kritiikkiä! Mä olen innokas Potter-fani ja lukenut kaikki moneen kertaan suomeksi ja englanniksi, mutta kyllä mäkin muistan joskus pohtineeni samantapaisia. Esimerkiksi silloin, kun päähenkilöt ovat joutuneet etsimään jotain vaikeasti löydettävää tietoa koulun kirjaston kirjoista. Tulee sellainen olo että jos Tylypahkassa olisi internet, niin sieltähän se tieto löytyisi helposti.
VastaaPoistaMulle tuli teininä supersankarisarjakuvien myötä sellainen olo, että aloin ihmetellä että miksi niitä supervoimia aina käytetään vain tappelemiseen, eikö kannattaisi panna yhteiskuntajärjestys ja sosiaaliturva kuntoon, niin rikollisia kehittyisi vähemmän eikä tarvitsisi koko ajan tapella.
No, mihin tulokseen päädyit? :) Saako tyttö jo lukea kirjan (sitten kun se kiinnostaa)?
VastaaPoistaTarkistin juuri mieheni tyttäriltä, minkä ikäisinä he ovat lukeneet ekan Potterin ja vastaus oli että 8- ja 7-vuotiaina. 8-vuotias on muuten nyt 16-vuotais ja on lukenut sen jo 21 kertaa. :)
Olen lukenut kaikki muut Potterit paitsi kahta viimeistä, joihin en jaksanut syventyä. Tosiasiassa olen unohtanut kirjojen sisällöt melkein kokonaan, vaikka olen nähnyt elokuvatkin paitsi viimeisen.
VastaaPoistaEn oikein innostunut noista kirjoista. Luulen, että mainostamisella on ollut osuutta myyntilukuihin. Onhan nuorista hauskaa jonottaa kirjakauppaan öiseen aikaan tai mitä niitä myyntikikkoja olikaan...
Oliskohan pari viimeistä liian rankkoja 7–8 -vuotiaille? Itse en vielä noin pienille kirjaa antaisi luettavaksi. Tai ehkä sen ensimmäisen kirjan sarjasta korkeintaan.
Salla: Juuri niin! Tulin miettineeksi vielä sellaista, että koko fantasiakentälle tuntuu olevan tyypillistä se, että aina on kyse hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Hyvä ja paha ajatellaan kuitenkin nollasummapeliksi, mikä ei minusta ole lainkaan niin itsestäänselvää. Siinä asetelmassa käy myös niin, että paha on pahaa, mutta hyvä ei olekaan hyvää, vaan pelkästään pahan poissaoloa. Sankari voi siis olla hyvis ainoastaan estämällä jotain pahaa tapahtumasta. Tavallaan siis hyvää ei voisi edes olla olemassa ilman pahaa, koska vastakkainasettelu puuttuisi kokonaan. Minusta tällaisessa ajattelutavassa puuttuu suuri osa hyvän olemuksesta.
VastaaPoistaMarjis: Kysymys ei ole vieläkään ajankohtainen, sillä tytär ei halua lukea kirjaa. Jos hän kovasti haluaisi, niin varmaankin sen sallisin, vaikka mieluummin näenkin hänen lukevan toistaiseksi jotain muuta.
Ei koko fantasiakenttä suinkaan ole noin yksinkertainen. ;)
VastaaPoistaEi varmaankaan, tokaisuni kertookin vain kuinka vähäinen kokemukseni siltä alueelta on.
VastaaPoistaHyvää uutta vuotta! Linkitin blogisi alkavaan kirjahyllyyni. Sopiihan?
VastaaPoistaLinkitys on minusta pelkästään positivinen juttu, joten ilman muuta sopii.
VastaaPoistaHauskaa uutta vuotta itse kullekin!
Hyvä kiteytys, miksi minuakaan ei fantasiakirjallisuus kiinnosta. Luen mieluummin jotain uskottavampaa ja selkeämpää, tästä maailmasta olevaa. Potterit kiinnostavat minua kyllä ilmiönä, vaikka oma kokemukseni rajoittuu puolikkaaseen kirjaan ja pariin leffaan. Ja kadehdin nykynuoria - olisipa minun teini-iässäni ollut Potter-ilmiö, silloin olisin varmaan hurahtanut siihen täysillä. En muista, että 80-luvulla olisi ollut mitään nuoria yhdistävää kirjaa.
VastaaPoistaAion kuitenkin lähiaikoina altistaa itseni fantasiakokeelle. Dekkarikokeelle olen jo altistanut, olkoon fantasia seuraava testi. ;)
Harry Potterissa ensimmäiset pari kirjaa ovat tosi hyviä ja niissä kuvattu maailma kiehtoo. Sen jälkeen ne ovat ihan ok, mutta neljännestä lähtien ainakin minä luin pääasiassa sen takia, että en osaa jättää tarinaa kesken... eli pakko tietää, mitä Harrylle tapahtuu. Tarkoittaako tämä sitä, että kirjat ovat itse asiassa kokemaani parempia - koukuttivat ? En usko, sen verran vauhdilla tuli lukaistua ja aika hyvin unohdettua lukemisen jälkeen.
VastaaPoistaMinullekin Potterit jäivät kaukaisiksi. Olen lukenut kaksi tai kolme ensimmäistä osaa (kuvaavaa, etten muista tarkalleen kuinka monta), mutta vaikka ihan mukavaa luettavaa kirjat olivat, en ahminut niitä tai halunnut heti lisää. Ehkä nuorena olisin kokenut ne toisin.
VastaaPoistaLapsena tai varhaisteininä hurahdin Tolkieniin sekä Susan Cooperin fantasiakirjohin (Pimeä nousee -sarja ja joitakin muitakin taisi olla), mutta nyt aikuisena en ole enää oikein kiinnostunut fantasiasta. Enkä etenkään scifistä tai dystopioista. En ole koskaan eritellyt syitä siihen, mutta kai sitä vain käy tylsemmäksi vanhetessaan. :)
Karoliina