Tommi Melender: Kuka nauttii eniten

Tommi Melender: Kuka nauttii eniten 

Savukeidas 2010 

Sivuja: 206 

Tulin jokin aika sitten lueskelleeksi wikipedian artikkelia Nietzschestä ja sen innoittamana googlailin lisää viimeisen ihmisen käsitteestä. Jossain matkan varrella mainittiin tämä Tommi Melenderin esseekokoelma, jonka nimi kieltämättä viittaa kovin vahvasti juuri tuohon viimeiseen ihmiseen, joten luettavaksihan se piti saada ja vieläpä pian.

Pääosin Kuka nauttii eniten käsittelee kirjallisuutta, kun kirjan seitsemästä esseestä kolme keskittyy kolmeen yksittäiseen kirjailijaan ja muutenkin näkökulma on otettu kirjallisuuden suunnasta tai suuntaan.

Varsin virkistävän poikkeuksen tekee heti ensimmäinen essee Miesten peli, joka käsittelee Melenderille rakasta jääkiekkoa. Kyseinen teksti herätti minussa monia ajatuksia, tai pikemminkin sai aikaan tarpeen lausua ne ääneen, mutta se on ihan oma aiheensa, eikä suoranaisesti liity juuri tähän kirjaan. Yhteen kohtaan haluan kuitenkin puuttua. Sivulla 34 Melender lausuu näin:

"Kuitenkaan kukaan meistä ei maksaisi päästäkseen katsomaan lehtimyyjiä, konepajatyöläisiä tai johdannaistreidareita työssään, saati että pukeutuisi heidän firmojensa fanipaitoihin ja lähtisi ystäviensä kanssa kapakkaan pohtimaan, mikä meni pieleen edellisessä levikkikampanjassa, satamanosturitoimituksessa tai johdannaisstrategiassa. Jääkiekon on oltava muutakin kuin tulosurheilua, eivät niin monet muuten uhraisi niin suurta osaa elämästään sen seuraamiseen."

Vertaus on kovin ontuva, sillä ei ammattilaisurheilu ole mitä tahansa työtä, vaan se on viihdettä. Jos edellä olevaan lainaukseen vaihtaa ammattinimikkeiden tilalle vaikkapa rockmuusikon tai stand-up -koomikon, niin maininta fanipaidoista ja edellisen esityksen pohdiskelusta näyttääkin aivan typerältä. Se seikka, että monet ihmiset uhraavat elämäänsä tuon viihteen seuraamiselle, ei nosta juuri sitä viihteenlajia muita ylevämmäksi tai tuo siihen sanoinkuvaamatonta syvyyttä. Huomauttaisin tässä yhteydessä myös siitä, että kirjallisuuden kohdalla Melender itsekään ei usko miljoonan kärpäsen olevan oikeassa, eli en usko hänen itsensäkään allekirjoittavan lainauksensa viimeistä virkettä, jos sen kirjoittaisi näin:

"danbrownien on oltava muutakin kuin huttua, eivät niin monet muuten uhraisi niin suurta osaa elämästään sen lukemiseen."

Päästessään kirjailijoiden ja kirjojen pariin Melender tuntuu olevan paremmin kotonaan. En tunne Gustave Flaubertia, Michel Houellebecqiä tai Don DeLilloakaan, mutta niin innostavasti heidät tuodaan esiin, että kaksi jälkimmäistä haluaisin ottaa oikopäätä lukulistalleni. Mutta jos lukisin, sitten minun pitäisi myöskin kirjoittaa lukemastani jotain, ja sen kohdalla todennäköisesti joko musertuisin näiden esseiden varjon alle tai latistuisin kirjoittamaan jotain niiden, eikä lukemani kirjojen perusteella. Luulen, että on viisainta odottaa pölyn laskeutuvan ja unohtaa osa näistä esseistä, jotta voisi edes kuvitella antavansa itselleen mahdollisuuden muodostaa oma käsitys kirjoista, eikä peilata Melenderin sanoja.

Essee Hyvyyden ideologia oli varsin kiinnostava siihen nähden, että olen aiemmin lukenut samaa aihetta sivuavia kirjoja kuten Pieni kirja pahuudesta ja Ihmisyys, joskin niiden näkökulma on ollut pikemminkin juuri pahuuden kuin hyvyyden puolella, ja Melenderin lähtökohta on jälleen kirjallisuus, eikä historia tai tutkimuksetkaan. Senpä vuoksi tämä toikin uutta näkökulmaa, eikä vain toistellut tuttuja ajatuksia näyttäviin lauseisiin käärittynä.

Kadehdin Melenderin taitoa ilmaista ajatuksiaan. Mietin moneen otteeseen, miten haastavaksi olisinkaan kokenut, jos olisin itse joutunut ilmaisemaan saman asian omin sanoin. Olisin väistämättä hukannut joko ytimekkyyttä tai selkeyttä, luultavimmin molempia. Tuollaisten kohtien lukeminen on nautinnollista, ei nyt ihan kokonaan sisällöstä riippumatta, mutta melkein.

Siinä mielessä tämä kirja jätti vastaamatta odotuksiini, että Nietzschen viimeinen ihminen ei esiintynyt lainkaan niin suuressa roolissa kuin toivoin. Mukana se eittämättä on, ja sellaisessa yhteydessä minussa lukijana herää toive, että kirjailija esittäisi oman näkemyksensä siitä, mitä ihmisten tulisi tehdä välttääkseen tulemasta viimeisiksi ihmisiksi. Mikä on ihmisen perimmäinen tarkoitus? Jos saisimme muokata ympärillä olevan todellisuuden aivan sellaiseksi kuin haluaisimme, vailla yhtään mitään rajoituksia, edes luonnonlakien asettamia, niin mitä ihmiset sen jälkeen tekisivät? "Nauttisivat" olisi nihilistisen tyhjä vastaus, sillä sehän johtaisi nimenomaan siihen viimeiseen ihmiseen.

Jos kuka pohtii tätä kirjaa luettavakseen, niin edellä kirjoittamani kriittiset sanat voi huoletta jättää huomiotta, sillä ne ovat vain mielipide-erojen tuotetta. Tosiasiassa suosittelen tätä lämpimästi niille, jotka ovat jaksaneet tähän saakka lukea.