maanantai 5. elokuuta 2013

Timo Hännikäinen: Ilman

Timo Hännikäinen: Ilman 
Savukeidas 2009 
Sivuja: 201 

Tämä kirja tuli vastaan niin Antti Nylénin kuin Tommi Melenderinkin esseissä, joten tokihan minun piti sekin lukea. Kirjassa on seitsemän esseetä, jotka kaikki käsittelevät seksuaalista syrjäytymistä joltain kantilta. Kirjoittaja on pannut itsensä varsin vahvasti likoon, ja käyttää häpeilemättä itseään esimerkkinä. Tässä yhteydessä häpeän voisi äkkiseltään ajatella tarkoittavan sitä, että hän paljastaa joitain erikoisia seksuaalisia mieltymyksiään, mutta niin ei asia suinkaan ole. Hän kaipaisi ihan tavallista heterovaniljaseksiä, muttei ole saanut sitä moneen vuoteen. En muista, milloin olisin lukenut jonkun kirjoittaneen vastaavaa omalla nimellään. Se onkin kiinnostavaa, miten elämme läpierotisoituneessa yhteiskunnassa, missä voi melko huoletta puhua mistä vain seksiin liittyvästä, paitsi siitä, että on ilman.

Kausia helvetissä -esseessä Hännikäinen kertoo, miten pahalta haluissaan kärvistely on välillä tuntunut. Sen yhteydessä hän ehdottaa, että apteekeissa pitäisi reseptivapaasti myydä "jarrua", joka soisi epäsuoran helpotuksen välillä. Ajatus kuulostaa hyvältä. Miehethän tunnetusti ajattelevat seksiä 1-60 sekunnin välein, ja on olemassa tilanteita, jolloin siihen kuluvan keskittymiskapasiteetin voisi ihan mielellään käyttää johonkin tähdellisempäänkin. Tämä tosin pitää paikkansa kaikenlaisten "jarrujen" suhteen, sillä varmasti vieläkin enemmän kysyntää löytyisi valmisteille, jotka näppärästi veisivät pois himon esimerkiksi ruokaan, tupakkaan tai pelaamiseen.

Esseet käsittelevät aihetta mukavan monipuolisesti, vaikka kautta linjan lukijalla pysyykin mielessä se, että viime kädessä Hännikäinen kirjoittaa vain itsestään. Esimerkiksi kysymys siitä, eikö maksullinen seksi voisi tuoda vastausta ongelmaan, kaatuu puhtaasti hänen omiin mieltymyksiinsä: tarve ei ole pelkästään mekaaniselle suoritukselle, vaan myös läheisyydelle ja tunteille. Jollekin toiselle se sen sijaan voisi olla helppo ratkaisu, tosin silloinhan ei pitkää kuivaa kautta luultavasti ikinä pääsisi muodostumaankaan.

Pariutumisen malleja -esseessä puolestaan tulee esiin se, miten järjestetyt avioliitot näyttävät olevan luonteeltaan kestävämpiä kuin vapaasti valitut, joskin se voi johtua myös paikallisesta kulttuurista. Itselleni tuli mieleen, että vapaan parinmuodostuksen heikkoutena näyttää olevan se, että parisuhteeseen heittäydytään ihastumisen tai rakastumisen kiihkossa, mikä tunnetusti on omiaan sumentamaan harkintakykyä. Järjestetyissä liitoissa puolestaan on vahvasti järki mukana, vaikkei luultavasti aina kohdistukaan yksinomaan pariskunnan yhteiselon optimointiin.

Tähän nähden erilaiset sinkku- ja treffisivustot voivat toimia kiinnostavana välimuotona, olettaen että käyttäjillä on alusta pitäen päämääränä kestävän parisuhteen löytäminen, ja kestävällä tarkoitan sellaista, joka kestää ainakin lasten aikuisuuteen saakka. Ravintoloiden lihatiskimäisyys johtaa ulkoisten ominaisuuksien ylikorostumiseen ja sopii siten ainoastaan täydellisen pinnallisille ihmisille (joita heitäkin epäilemättä on). Treffisivustolla sen sijaan hakijoilla on mahdollisuus tehdä esikarsintaa perustuen sellaisiin kriteereihin, jotka lihatiskin kautta tulisivat esiin vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä, tai vähintäänkin karsintaprosessi muuttuisi toivottoman hitaaksi. Yksi ainoa rasti oikeassa ruudussa voi jo kertoa, että tämä prinssi ei voi olla se oikea.

Kokonaan toinen juttu onkin sitten se, onko parisuhteen pituus tavoittelemisen arvoinen asia, eli tuottavatko ne enemmän onnellisuutta ja parempia tai onnellisempia lapsia. Tästä seikasta on helppo heittää mutuarvauksia, mutta se ei riitä tarkastelun perusteeksi.

Lasken aina positiiviseksi ominaisuudeksi sen, jos kirja herättää ajatuksia. Edelliset kolme kappaletta osoittavat, että tämän kohdalla niin ainakin kävi :) Mielestäni Hännikäinen ei ainakaan tämän kokoelman perusteella ole yhtä taitava kirjoittaja kuin Nylén tai Melender, mutta he ovatkin nostaneet riman todella korkealle, eikä hänen suinkaan tarvitse mitään hävetä. Toisaalta en ole yhtään varma, olisivatko nämä tekstit edes toimineet yhtä hyvin "hienommin" kirjoitettuina. Nyt ne olivat oikein sujuvaa luettavaa, eikä ajatusten seuraaminen vaatinut yletöntä pinnistelyä.

Jos katsoo blogini viimeaikaisia merkintöjä, voi panna merkille esseiden ilmestyneen vahvasti kuvaan. Olen aika vahvasti hurahtanut niihin, ja jatkoakin on luvassa. Seuraava Hännikäisenkin kokoelma on jo pöydän kulmalla odottamassa, mikä kertokoon oman viestinsä suhtautumisestani tähän kirjaan.

5 kommenttia:

  1. Kirja jätti minut ilman. Vertaistukea, nimittäin! Tunsin itseni suoraan sanoen kusetetuksi luettuani tämän. Kirjan nimeltä "Ilman" pitäisi kertoa ihmisestä, joka ei ole koskaan saanut, totaali-ilman! Joko-tai! Mutta sitten selvisikin, että Hännikäinen oli takavuosina saanut, olikosenyt peräti viideltä naiselta (eri aikoihin, toki)!

    Tuon jälkeen en ole Hännikäisen huiputuksiin koskenut. Tuhma Hännikäinen. Huijaava Hännikäinen! Olisit nimenyt kirjasi "Olen kyllä saanut, mutta viime aikoina olen ollut ilman":ksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä minullekin tuli jossain kohtaa mieleen, että Hännikäisellä näyttää olevan varaa jopa nirsoiluun, vaikka toisaalla sitten valittaakin selibaattiaan. Mutta tuohan se silti aiheeseen lisää syvyyttä; hän sentään tietää kokemuksesta, mitä ilman joutuu olemaan.

      Poista
  2. Mainio arvio ja Jannelta loistokommentti!

    VastaaPoista
  3. Postaus kommentteineen antoi selkeän käsityksen kirjasta, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sehän se on tarkoituskin :)

      Poista