sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi 
Siltala 2012, 141 sivua. 

Nälkävuosi kertoo talvesta 1867-68, johon huipentuivat suuret nälkävuodet. Nälänhätä ajaa pienen Juho-pojan äitinsä ja isosiskonsa kerjuumatkalle kohti toivottoman kaukana siintävää, tarunhohtoista Pietarin kaupunkia. Toisaalta seurataan hyväosaisia Renqvistin veljeksiä, joista Teo on lääkäri ja Lars on senaattori Snellmannin apulaiskamreeri.

Faktatiedot nälkävuosista ovat karua luettavaa, kuolihan pelkästään vuoden 1868 aikana yli 137000 ihmistä. Tilastot ovat kuitenkin kylmiä ja persoonattomia. Nälkävuosi sen sijaan tuo tragedian suorastaan käsin kosketeltavan lähelle. Nälkiintyneen perheen vaellus tappavan talven armoilla luo mielikuvan, joka on toivottomuudessaan vertaa vailla.

Tämä on koskettava, mutta varsin rankka kirja, enkä sen vuoksi suosittele sitä kenelle tahansa. Sen sijaan niiden, jotka eivät kavahda surullista tarinaa, kannattaa ehdottomasti tämä lukea. Tarina on armoton, mutta realistinen. Lyhyestä sivumäärästä huolimatta kirjassa ehditään myös filosofoida kaiken tarkoituksella ja pohtia jumalankin olemassaoloa. Ollikainen on onnistunut tiivistämään kertomuksensa vain olennaiseen, mutta silti lukijasta ei tunnu siltä, että jotain jäisi puuttumaan. Tiivis kerronta voi olla musertavan tehokasta, sitä ei käy tämän kirjan jälkeen kieltäminen.

Kun loppuvuodesta muistellaan vuoden mieleenpainuvimpia lukukokemuksia, ennustan Nälkävuoden nousevan esiin. Ansaitusti.

Vilkaise myös, millaisen fiiliksen kirja Morressa herätti.

11 kommenttia:

  1. Sanon saman kuin Morrellekin, huh ja hui. Kylläpä odotan tätä kirjaa innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun täytyykin ehdottomasti lukea tämä! Odotan mielenkiinnolla arviotasi.

      Poista
  2. Minäkin odotan innolla, kuulostaa tärkeältä kirjalta. :-) Olen kirjaston jonossa toisena, eiköhän se sieltä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin jonossa kauan menee, sillä tätä ei voi lukea kovin pitkään. Useimmille lienee pelkkä suupala, mutta erittäin mieleenpainuva sellainen!

      Poista
    2. Tulinpa vielä vahvistamaan että tärkeä ja mieleenpainuva oli...

      Poista
  3. Kiinnostuin jo Morrella tästä ja nyt kiinnostus vain lisääntyi, pitää etsiä käsiin.

    VastaaPoista
  4. Tämä on ehkä pakko lukea. Vaikuttaa erittäin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  5. Tämä alkaa kiinnostamaan koko ajan enemmän! Täytyy pitää silmät auki kirjastossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän ihmetyttää kun Helmetistä tätä ei löydy lainkaan. Kyse on pakko olla pelkästä viivästyksestä.

      Poista