sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Arto Salminen: Turvapaikka

Arto Salminen: Turvapaikka
WSOY 1995, 131 sivua.

Arto Salminen oli minulle tuntematon suuruus, mutta Booksyn Ei-kuoren arvostelu sai innostumaan. Kirjastoretkelläni olisin halunnut lainata tuon samaisen kirjan, mutta kun juuri sitä ei hyllyssä ollut, niin aloitin sitten kirjailijan esikoisromaanista Turvapaikka. Salla on arvostellut useita Salmisen kirjoja, mutta Turvapaikka näyttää häneltäkin vielä puuttuvan.

Turvapaikka kertoo pienellä paikkakunnalla olevasta SPR:n vastaanottokeskuksesta sen työntekijöiden näkökulmasta. Juonta kirjassa ei sanottavammin ole, vaan kerronta keskittyy kovin arkisiin asioihin. Pääasiassa asioita tarkastellaan yhden työntekijän silmin, ja hänen yksityiselämänsä muodostaa edes jonkinlaisen kaaren tarinaan. Kirjan vahvuus onkin siinä koruttomassa arjen kuvassa, jonka kirjailija piirtää. Keskuksen työntekijät ovat keskenään avoimen rasistisia, mutta suojelevat niin keskusta kuin sen asukkaitakin ulospäin. He tietävät totuuden, mutta näkevät samalla myös syyn sen takana.

Lukija puolestaan tulee yllätetyksi omasta rasistisuudestaan moneen otteeseen, mutta häntä ei siitä syyllistetä. Salla mainitsi Salmisen kirjojen vahvistavan perussuomalaisten kannatusta, ja siihen näkemykseen on helppo yhtyä. Kirjailija antaa kuitenkin heti samaan hengenvetoon avaimet niille, joilla on halua ymmärtää asiaa pakolaisten kannalta. Pakolaiset on tapana mainita kaikki yhtenä yksittäisenä ryhmänä, vaikka pelkästään yhdeltä mantereelta peräisin olevien ryhmien erot voivat olla päätähuimaavan suuria, saati sitten eri mantereiden. Käsi ylös, kuka ei lähtökohtaisesti ajattele Afrikasta tulevia pakolaisia pelkästään tummaihoisina tahi somaleina? Jo tässä kirjassa somaleiden lisäksi on lueteltu ghanalaisia, liberialaisia, zairelaisia ja nigerialaisia, ja kaikki nämäkin kansallisuudet poikkeavat toisistaan huomattavasti.

Turvapaikan ilmiselvä heikkous on lyhyys. 131 sivullaan se on pienoisromaani, mikä jää harmittamaan kovasti, sillä Salmisen tekstiä haluaa heti lisää. Olen varma, että tästä aiheesta olisi ollut helppo kirjoittaa pidempään vailla mitään vaaraa lukijan kyllästymisestä. Henkilöhahmojenkin käsittely jäi vielä sen verran suppeaksi, että mielenkiinto ehti kunnolla vasta herätä. On kovin harmillista tietää, ettei kirjailija ole enää keskuudessamme, sillä minulle jäi kova tarve lukea lisää hänen tuotantoaan. Kirjaston hyllyn edessä vaikutti siltä, etteivät muutkaan hänen kirjansa ole merkittävästi tätä esikoista pidempiä, joten viihdettä on kylläkin tiedossa, mutta ei kovin pitkäksi aikaa. Kirjailijan poismeno on lukijoille suuri menetys.

7 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoinen kirjoitus! Turvapaikka tosiaan odottelee minulla "säästössä" lukemista - näitä kirjoja ei valitettavasti tule lisää.

    Mutta se pitää korjata, että en mielestäni sanonut Salmisen vahvistavan perussuomalaisten kannatusta. Vaan mielestäni Salmisen kirjoista käy hyvin ilmi suomalaisten kahtiajakautuminen ja sellainen "hyvinvoinnin pudokkaiden" mieliala, joka epäilemättä on saanut monet äänestämään perussuomalaisia. Salmisen kuoleman aikaan perussuomalaiset olivat vielä marginaalinen minipuolue, joten ei Salmisella sinänsä ole mitään tekemistä perussuomalaisten kanssa.

    Samoin oma ennakkoluuloni on, että tyypillinen perussuomalaisten äänestäjä ei taida harrastaa aktiivisesti kotimaisen kaunokirjallisuuden lukemista, joten Salmisen kirjat taitavat mennä perussuomalaisilta siltäkin osin ohi. (Tämä oletukseni on siis puhdasta ennakkoluuloa, ei minulla ole mitään tutkimustietoa siitä, kuinka ahkerasti perussuomalaisten kannattajat lukevat ja millaisia kirjoja he mahdollisesti lukevat. Korjatkaa jos tiedätte paremmin.)

    VastaaPoista
  2. Olet oikeassa Salla, luin sinun tekstisi huolimattomasti. Itse kuitenkin tarkoitin sitä mitä sanoinkin, mutta jaan saman ennakkoluulon perussuomalaisten kannattajakunnan lukemisesta. Persusympatioita tunteva lukija voisi siis saada kimmokkeen äänestykseen ja muut näkevät, millaisia ihmisiä (muiden muassa) kannattajakunnasta löytyy.

    VastaaPoista
  3. Hyvä pointti!

    Ironiaa asetelmaan tulee myös siitä, että perussuomalaisethan ovat ilmoittaneet vastustavansa postmodernia taidetta. Tuonne Varasto-kirjoitukseni loppuun olen linkittänyt WSOY:n uutisen vuodelta 2004. Olvi-säätiö myönsi kirjallisuuspalkinnon Salmiselle ja palkintoperusteluissa mainitaan Salmisen tyylin postmodernismi.

    VastaaPoista
  4. Taitaa käydä niin että luemme molemmat Salmisia loppuvuonna :-) Hieno homma!

    BTW, hauska yhteensattuma - tai sitten synergiaa: kirjan kanssa juuri pähkäilin maahanmuuttajien niputtamista yhdeksi ja samaksi joukoksi...

    VastaaPoista
  5. Salla: Minä en olisi osannut luonnehtia Salmista postmoderniksi, eikä termi muutenkaan sano minulle oikein mitään kirjallisuuden kohdalla. Mikäli persujen postmodernia taidetta vastustavan ilmoituksen luoja on kanssani samalla tasolla, niin se on omiaan vain kohottamaan asetelman ironisuutta entisestäänkin.

    Booksy: Saa vain nähdä, miten samaan aikaan satumme lukemaan. Vähän tekisi mieli säästellä, mutta tokko näistä ensi vuoteen saakka riittää :)

    VastaaPoista
  6. Sainpa tästä arviosta kimmokkeen lukea opuksen itsekin, kiitos puskaradioinnista. Koin kirjan henkilöt jonkinasteisina realisteina, jotka tiedostavat maailman olevan pohjimmiltaan vain erilaisten kulttuurien friikkishow. Kirja pakottaa hienolla tavalla pohtimaan (arkipäivän) rasismin ja "oikeilla nimillä puhumisen" harmaita rajapintoja.

    Tiiviin kerronnan koulukunnan miehenä pidän kirjan pituutta juuri sopivana. Jäin kaipaamaan ainoastaan jatko-osaa, joka sijoittuisi vuoteen 2011...

    Tätä voisi luetuttaa lukiolaisilla. Tai no, miksei yläkoululaisillakin.

    VastaaPoista
  7. En minäkään sitä tarkoita, että Salmisen olisi pitänyt ruveta jaarittelemaan. Olisin vain halunnut nauttia hänen tekstistään pidempään.

    VastaaPoista