Lähiseutukirjastomatkailua: Kontula

Tunnustin joskus kuukausia sitten keräileväni kirjastokortteja. Tänä kesänä kokoelma onkin karttunut Pukkilan ja Jalasjärven korteilla, mutta noista hankinnoista en ole tullut täällä maininneeksi mitään, vaikka etenkin Jalasjärvi oli tulosta mummolasta käsin varta vasten tehdystä retkestä.

Viimeisen kesälomapäivänäni päätin käydä hieman toisenlaisella kirjastoretkellä. Vaikkei uusia kortteja olekaan luvassa, niin olen viehättynyt ajatukseen vierailla kaikissa lähikirjastoissani, eli Helmet-kirjastoissa. Alun perin kaavailin käyväni Espoossa, sillä siellä on edelleen kaupunginosia, joita en edes osaa sijoittaa kartalle ilman apua, saati sitten että olisin tutustunut niiden kirjastoihin. Valitettavasti Espoo näyttää säästävän kirjastotoimestaan ja yllättävän suuri osa niistä oli tai on suljettuna heinäkuussa. Olisin halunnut lainata tyttärelleni Don Rosan mainioita Aku Ankka -sarjiksia, mutta niitä ei ollut yksittäiskappaleita enempää saatavilla hyllystä mistään muualta kuin juuri niistä Espoon kiinni olevista kirjastoista, joten saatoin valita kohdekirjastonkin välittämättä siitä mitä hyllystä löytyy.

Ensin ravitaan ruumis

Lopullinen kohdekirjasto tuli valituksi ruokahaluni perusteella. Kun mieleeni oli palautunut kuva Itäkeskuksen ravintolamaailmassa olevasta Masabi sushista liukuhihnoineen, en kyennyt enää päästämään irti siitä ilmansuunnasta ja oli luontevaa valita kirjastokin samoilta kulmilta.

Usein sushia syödessäni on käynyt niin, että mieli tekisi vielä lisää. Siksi tällainen syö niin paljon kuin haluat -lounas onkin harvakseltaan nautittuna omaa luokkaansa, vaikkei määrä ikinä korvaakaan laatua. Masabin laatu on kuitenkin riittävä, ja sen vuoksi en haluakaan mainita hihnalta poimimieni lautasten lukumäärää :) Liukuhihna on erityisen mukava tarjoilutapa, kun lisäannoksia saadakseen voi vain istua paikallaan ja katsoa mikä näyttää hyvältä.

Ja sitten sielu

Kontula ei tunnetusti ole hyvämaineisimmasta päästä kaupunginosia. Olen kuullut mainittavan mm. sanan 'slummi' sen yhteydessä, mutta ilman noita kuulopuheita ei keskellä arkipäivää vierailtuna vastaavaa äkkiseltään voi havaita. Kyse on siis vahvasti ennakkoluuloista, ja silloin katse yrittää löytää kaikkea mahdollista, mikä vain käsitystä voisi tukea. Jos vierailun toistaisi illalla tai yöllä uudestaan, voisi kokemuskin olla toisenlainen. Oman näkemäni perusteella tuli kuitenkin mieleen, että jos tämä on suomalainen slummi, niin asiamme ovat varsin hyvällä tolalla.

Itse kirjasto oli suunnilleen sitä mitä odotinkin. Sijainti oli hyvä; aivan ostoskeskuksen vieressä ja samalla mm. metroaseman läheisyydessä. Kooltaan se oli tavallista keskikokoa, selvästi suurkirjastoja pienempi, muttei kuitenkaan vallan pienikään, sillä mm. lukusali löytyi erikseen. Hiirenhiljaisista maalaiskirjastoista Kontula erottui minun mielestäni edukseen, sillä se rikkumaton hiljaisuus tuntuu suorastaan painostavalta. Jos kirjastossa on muusta tilasta eristetty lukusali, niin en tiedä miksi hyllyjen välissä pitäisi olla niin hiljaa. Tietenkään ei kuulu remuta tai meluta, mutta miksei voisi puhua ihan normaaliin ääneen, jos ei kukaan ole lukemassa? Usein näkee vanhempien hyssyttelevän lapsilleen heti kirjastoon astuttua, mikä on nyrkkisääntönä ihan hyvä, mutta ihan turhaa jos ei ole ketään jonka keskittymistä voisi häiritä. Tällä tavalla kirjasto tulisi jälleen yhden askeleen ihmistä lähemmäksi. Mutta muistakaa, että jos yksikin lukija on samassa tilassa, niin silloin suut suppuun!