perjantai 5. elokuuta 2011

Iceberg Slim: Parittaja


Iceberg Slim: Parittaja
Suomennos: Henry Lehtonen
Sammakko 2011, 332 sivua.

Parittaja on julkaistu alun perin vuonna 1969, mutta ilmeisesti suomennettu vasta nyt. Kyseessä on jonkinasteinen kulttikirja, jota voisi pitää enemmän tai vähemmän menestyneen parittajan elämäkertana. Yleensäkin elämäkerroissa on mielenkiintoa vain silloin, jos ihminen on tehnyt jotain merkittävää tai kiinnostavaa. Parittajan "työ" ei takuulla ole merkittävää, mutta kiinnostavaa se on. Kyseessä on sen verran häikäilemätön rikollinen ja sellaiselta alalta, joka ei tyypillisesti tartu kynään raapustaakseen muistelmiaan, saati sitten että tekisi sen niin hyvin että tekstiä voisi julkaista kirjanakin.

Kertomus alkaa Slimin lapsuudesta, joka ei ole aivan ruusuinen. Ennen parittajan uransa alkua hän ehtii jo olla kasvatuslaitoksessa, joka nimestään huolimatta kuulostaa lähinnä vankilalta, ja vieläpä karulta sellaiselta. Merkittävin tapahtuma parittamista edeltäviltä ajoilta on epäilemättä se, että Slim pääsee 15-vuotiaana opiskelemaan collegeen vieraan ihmisen rahoituksen turvin, mutta jostain loppuun saakka hämärän peittoon jäävästä syystä kääntää selkänsä opinnoille ja ryhtyy hankkimaan rahaa laittomin keinoin.

Tästä vaiheesta eteenpäin tapahtumia kerrotaan paikka paikoin melko tarkkaankin, etenkin paritusuran alkuvaiheet ovat tarkan syynin alla. Välillä taas hypitään pitkienkin aikojen yli vain muutamalla lauseella. Elämänmeno vaikuttaa hyvin kaksijakoiselta: joko eletään makeaa elämää täysillä tai sitten ollaan pohjamudissa vankilassa. Välimuotoja ei ole, ainoastaan lyhyt ramppi joka väistämättä johtaa jompaankumpaan. Rahasummat, joista Slim menestyessään puhuu kuulostavat niin suurilta, että joku vähänkin suunnitelmallisuutta omaava ihminen säästäisi helposti ja nopeasti summan, jolla voisi jäädä viettelemään leppoisia eläkepäiviä jo 28 vuoden kunnioitettavassa iässä. Valitettavasti vain kokaiini ja yletön rahantuhlaus ei siihen elämään kuuluisi, ja siksi se kaiketi kuulostaa parittajan korvaan tylsältä.

Siinä missä parittajan elämä kuulostaa kaksijakoiselta, on sitä myös kirjailijan kerrontatyyli. Kaikki on joko valtavaa ja upeaa tai surkeaa ja ei-mitään. Minkäänlaista keskinkertaisuutta ei näytä olevan olemassa. Mieleen tuli Jens Lapiduksen Rahalla saa ja Siisti kosto, jossa kaikki myöskin tuntuvat olevan valtavia tai vieläkin valtavampia. Parittajat ovat joko kaupungin ykkösiä, aivan vaanimassa ykkösen kannoilla tai eivät mitään, pelkkiä mitättömyyksiä. Ihmisten puhetapa puolestaan on kovin tylsää, sillä siinä näyttää olevan vain yksi asento, joka ei suomennu kauhean hyvin. Elokuvana samaa tekstiä on vaikea ajatellakaan suomeksi, sillä samat vuorosanat puhuttuina saisivat tuntemaan vain myötähäpeää. Englanniksi ne on kylläkin helppo kuvitella.

Kaikkein eniten minua häiritsi kirjassa se tapa, jolla prostituoituihin suhtaudutaan. Tuntuu aivan siltä kuin heitä ei pidettäisi ihmisinä lainkaan. Slimiä ei näytä haittaavan tippaakaan se, että kokeneempi parittaja neuvoo häntä tekemään metallisesta henkarista piiskan ja pieksemään huoransa sillä, vaan hän ainoastaan ihastelee miten toinen voikin olla niin fiksu että tietää noinkin näppärän ja tehokkaan tavan. Tämä prostituiutujen ihmisarvottomuus kuulostaa entistäkin kummallisemmalta siinä valossa, että tummaihoiset ovat selkeästi valkoisten jälkeen tulevia kakkosluokan kansalaisia ja joidenkin perheissä on vielä tuoreessa muistissa hurjia tapahtumia etelävaltioissa, missä ainoa oikeus on ollut valkoinen. Tätä seikkaa, että sorretuista tulee tilanteen tullen itsekin sortajia, en pidä mitenkään uskomattomana, ihmettelen vain mistä se oikein kumpuaa.

Toinen asia, jota olisin toivonut käsiteltävän enemmän oli opintojen hylkääminen. Saadessaan collegepaikan Slimin tulevaisuus näytti huomattavasti paremmalta kuin sitä ennen olisi voinut ounastella, eikä hänellä ole mitään perusteita uskotella edes itselleen ajautuneensa rikolliseksi olosuhteiden pakosta. Kouluttautumalla hän olisi voinut hankkia mukavan elannon rehellisin keinoin, joten kyse todellakin oli omasta valinnasta.

Parittaja ei ole mikään kirjallinen herkkupala eikä se vetänyt minua puoleensa mitenkään ihmeellisesti. Suurin vahvuus liittyy siihen todenmukaiseen kuvaan, jonka se piirtää parittajan työstä pohjoisessa USA:ssa 40-50-luvuilla.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja, niin aiheeltaan kuin tyyliltään. Iceberg Slimin verbaalinen ilotulitus on onnistuttu ajoittain suomentamaan hyvin. Toisaalta joissain kohdissa kieli alkoi töksähdellä itseäni ärsyttävästi, kuin suomennoksen tekstiä ei olisi jaksettu hioa ihan viimeiseen asti. Kaikkia tämä tuskin häirtisee, sillä itse olen myös kirjoittaessani lähes neuroottisuuteen asti taipuvainen hiomaan tekstiä mahdollisimman soljuvaksi, jopa runolliseksi. Myös se täytyy muistaa, että kyseessä on muistelma-kirja, eikä romaani, vaikka se raja on tässä teoksessa häilyvä. Tällöin kieli ei ole yhtä tärkeässä osassa. Joka tapauksessa hyvä ja rohkea valinta Sammakolta, ja tyydyttää monen vähemmänkin kirjoja lukevan tarpeita.

    VastaaPoista
  2. Slimin käyttämä kieli on takuulla vaikea pala purtavaksi kääntäjälle. Tuntematta alkuteosta lainkaan on valistunut arvaus, että esim. sana "mothafucker" on esiintynyt siinä kohtalaisen monta kertaa, mutta sille on hankala keksiä vastinetta, joka olisi fiilikseltään samalla aaltopituudella. Minusta kieli on tärkeä tunnelman takia, jotta Slim kuulostaisi itseltään eikä joltain muulta.

    VastaaPoista