Petri Vartiainen: Isäasentoja

Petri Vartiainen: Isäasentoja
Kansi: Jussi Karjalainen
Otava 2014
Sivuja: 159 

Onneksi en etukäteen tiennyt, millaisella tyylillä Isäasentoja on kirjoitettu, sillä silloin olisin hyvinkin saattanut jättää sen kokonaan väliin. En osaa luonnehtia sitä yhdellä sanalla, sillä en ole törmännyt moiseen aiemmin. Kyse lienee jonkinlaisesta lyhytproosasta, erittäin lyhyestä sellaisesta. Otavan verkkokauppa mainitsee proosasuikaleet, ja se kuvanneekin kaikkein parhaiten. Tyypilliselle sivulle mahtuu 2-3 katkelmaa, jotka on toki ryhmitelty jonkin yläotsikon alle (ja nekin vielä ylemmän otsikon), ja jotka liittyvät toisiinsa enemmän tai vähemmän löyhästi. Tämä ei missään tapauksessa ole romaani, ei kokoelma lyhytproosaa tai novelleja, eikä runojakaan, vaan jotain siltä väliltä tai ihan muuta.

Nimensä mukaisesti kirja käsittelee isyyttä monelta eri kantilta. Isyyden määritelmää, isäksi tulemista, isänä olemista, arkea, parisuhdetta, aiempia isäsukupolvia, kaikkia kirjailijan oman isyyden kautta. Ote on kautta linjan sopivan vakava, mutta ei ryppyotsainen, eikä tällaisia suikaleita voisi kirjoittaakaan olematta jossain välissä myös hauska.

Isyys on sidottu aikakauteen. Isältä odotetaan nykyään aivan erilaisia asioita kuin sukupolvi sitten, puhumattakaan kahdesta. Toisaalta myös lapsuus on muuttunut. Nykyään asioita tehdään kypärä päässä ja pelastusliivit yllä, jos tehdään lainkaan. Mies, joka olisi ollut malli-isä muutama vuosikymmen sitten, olisi nykypäivän mittapuulla jotain aivan muuta. Ja millainen onkaan heidän keskinäinen suhteensa?

Tämä oli kaikin puolin oikein miellyttävää luettavaa. Vartiaisen ilmaisutapa on omintakeinen, mutta kirjan luettuaan sitä ei osaa edes kuvitella tehdyksi mitenkään muuten: tämän kuuluu olla juuri tällainen. Kirjoittajan lahjoja hänelle selvästikin on suotu, ja jotenkin aavistelen, ettei tämä ole ainoa tyyli, jota häneltä tullaan näkemään. Ei siksi, että kukaan ajattelisi, että tämä on nyt nähty ja koettu, vaan siksi, että rivien välistä uhkuu sellaista kunnianhimoa, etten jaksa uskoa yhteen tyyliin jämähtämiseen.

Mielenkiintoinen teos, suosittelen!