Sami Lopakka: Marras

Sami Lopakka: Marras 

Like 2014 

Sivuja: 346 

Kirja alkaa lentokentältä, kun viisihenkinen pohjoissuomalaisyhtye on lähdössä euroopankiertueelle. Miehet ovat soittaneet yhdessä jo viisitoista vuotta, mutta puhuttelevat toisiaan vain sukunimeltä. Vastaavia kiertueita heillä on takana jo useita, joskin nyt he ovat ensimmäistä kertaa pääyhtyeenä, jonka mukana samassa bussissa kulkee myös ruotsalainen lämppäri. Itse kiertueen etenemisen kannanta sillä ei juurikaan ole merkitystä, ainoastaan yleisö ja järjestäjät ovat vihaisempia, jos heidän yhtyeensä ei kykene esiintymään.

Kiertue-elämä vaikuttaa kovin yksitoikkoiselta. Aina miehet eivät ole kunnolla selvillä edes siitä, mikä kaupunki on kyseessä, vaan tarkistavat sen kaulassaan roikkuvasta lapusta. Runsaan vapaa-ajan muusikot täyttävät etupäässä viinalla, mutta myös kaljaa kuluu ja joitain yksittäisiä viinipullojakin. Kertoja, kitaristi Hautamaa, on ottanut mukaansa jopa yhden kirjankin, muttei usko saavansa siitä luettua montaakaan sivua. Ajatukset ovat pitkälti kotona, missä vaimo odottaa heidän esikoispoikaansa, joka saattaa hyvinkin syntyä kesken kiertueen. Ajatus siitä, että hartaasti kaivattu perheenlisäys syntyy ilman isän läsnäoloa ei ainakaan kohenna tunnelmaa.

Kirjan sivuhenkilöt ovat hauskoja, ja samoin tapahtumat monilta osin. Kirjoittaja on tullut tunnetuksi Sentenced-yhtyeen kitaristina, joten on syytä olettaa, että suurelta osin kaikki perustuukin tositapahtumiin ja varmaankin myös oikeisiin ihmisiin. Aloitteleville muusikoille, jotka haaveilevat juuri siitä, mihin kirjan yhtye on jo päässyt, tämä onkin suositeltavaa luettavaa. En halua lietsoa pessimismiä, vaan lukemaan kirjan kuvauksena siitä, ettei ammattimainen musisointi tosiaan näytä ruusuilla tanssimiselta, vaikka itse keikat menisivät kuinka hyvin tahansa. Tarinaan kuuluu melkoista kohellusta, mutta siitä on lukijan mahdoton arvailla, onko kokonaisuus normaalia tavalliselle kiertueelle vaiko kokoelma parhaista sattumuksista vuosien varrelta.

Sivupiirteenä läpi kirjan kulkee kuolema tavalla tai toisella, ja siihen viittaa myös nimi Marras. Tämän osan merkitystä en oikein ymmärtänyt, kun ei se minun mielessäni sopinut kuvaamaan yhtyeenkään tilannetta. Ehkä kyse on viittauksesta synkkiin sanoituksiin tai jotain.

Road-romaanit eivät lähtökohtaisesti kiinnosta minua erityisesti, mutta tämä oli ihan kiinnostavaa luettavaa. Ei pelkkää kohellusta ja huumoria, mutta ei myöskään pelkkää dokumentaarista tai päiväkirjamaista kuvausta. Sekin sopi kuvaan oikein hyvin, että päähenkilöllä oli elämää bändin ulkopuolellakin, eikä hän voinut heittäytyä pelkästään bilettämään päivä kerrallaan.

Esikoiskirjassaan Lopakka on päässyt ammentamaan runsaista kokemuksistaan, mutta teksti on sen verran sujuvaa, että uskon hänen kykenevän kirjoittamaan jatkossa muutenkin. Odotan mielenkiinnolla.