Hilkka Ravilo: Terhi

Hilkka Ravilo: Terhi 

Myllylahti 2013 

Sivuja: 354 

Hilkka Ravilo on suorikkikirjailijoitani. Niinpä tämänkin uutukaisen lukeminen oli innostavaa, onhan edellisestä kulunut jo turhan pitkä aika. Häpeäkseni joudun tunnustamaan, etten ollut edes tietoinen tämän ilmestymisestä, mutta sitä iloisempi olikin yllätys, kun kirja kolahti suoraan postiluukusta käsiini.

Terhi seuraa kirjan nimihenkilön tarinaa. 16-vuotiaana hän haluaisi päästä ammattikouluun, mutta unelma kariutuu äidin tullessa raskaaksi ja Terhin työpanosta tarvitaan turvaamaan perheen taloudellinen tilanne. Hän pääsee linja-auton rahastajaksi, ja sen myötä myös kosketuksiin pääkaupungin kanssa, joka onkin kovin erilainen maailma kuin se lohjalainen kylä, josta hän on kotoisin. Helsingissä hän tapaa mm. Hannun, rikkaan perheen vesan, joka on sillä hetkellä hurahtanut taistolaisuuteen. 22-vuotiaana Terhin elämä muuttuu kertaheitolla, kun hänen vanhempansa kuolevat auto-onnettomuudessa ja hän ryhtyy käytännössä pikkusiskonsa Annen yksinhuoltajaksi.

Terhiä seurataan aina 2000-luvun alkuun saakka, joskin välillä hypätään kerralla viidenkin vuoden yli. Jossain haastattelussaan Ravilo on sanonut, että kaikissa hänen kirjoittaan kuolee joku. Se panee lukiessa odottamaan, milloin kuolema tulee vastaan ja millä tavalla tällä kertaa. Yhdessä vaiheessa pelkäsin jo, että ei kai se luvattu kuolema tullut jo, kovin tylsällä tavalla. Onneksi huoleni osoittautui turhaksi, ja odotus palkittiin Ravilolle tyypillisellä tavalla, hyvä niin!

Tässä oli muutenkin Ravilolle tyypillisiä elementtejä: keskeinen henkilö kärsii vääryyttä ja pahantekijä saa palkkansa tavalla, joka ei kestäisi päivänvaloa lain edessä, mutta on lukijan mielestä ihan oikein. Sankari on myöskin sympaattinen ihminen, joka ei edes havittele kuuta taivaalta, vaan on tyytyväinen pärjätessään ihan tavallisen ihmisen mittakaavassa. Olkoon vain toistoa, jos joku niin haluaa ajatella, mutta minuun Ravilon tyyli uppoaa edelleen hyvin. Tämä ei kuitenkaan ole aivan hänen parhaimmistoaan, vaan enemmänkin sellainen rutiinisuoritus. Paikoitellen tarina tuntuu vähän tasapaksulta eikä oikein etenevän minnekään, mutta toisaalta silloin juuri rakennetaankin tunnetta turvallisesta ja tavallisesta arjesta, joka ei kestäkään häiriöttä loppuun asti.

Lopuksi on vielä mainittava murrevaroitus. Puhuttuna en pidä lounaissuomalaisesta murteesta, mutta jostain syystä se ei haitannut lainkaan, kun sain muodostaa äänen pelkästään omassa mielessäni. Kaikki siitä eivät varmasti pidä kirjoitettunakaan.

Nimeltään Eerikan kohdalla mainitsin, että Ravilofanit lukevat sen joka tapauksessa. Niin he varmasti lukevat Terhinkin, mutta muille olisin taipuvainen antamaan varovaisen neuvon aloittaa jostain toisesta kirjasta. Sitten kun ovat jääneet koukkuun, on tämäkin kirja väistämättä vuorossa aikanaan.