Vuoden 2013 top 10

Edellisten vuosien tapaan valitsen viime vuoden aikana lukemistani kirjoista kärkikymmenikön. Kirjat on siis voitu julkaista milloin hyvänsä; ainoa niitä yhdistävä ominaisuus on, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2013 kuluessa. 

En ole yrittänyt arvioida kirjojen paremmuutta sinänsä, vaan mielikuvaani lukukokemuksen hyvyydestä. 2013 lukemistooni kuului suurempi osuus asiatekstejä kuin aiemmin, ja se näkyy myös tällä listalla. Se on toki luontevaa: koska asiatekstit ovat kiinnostaneet aiempaa enemmän, ovat myös kokemukset niistä olleet hyviä - ja toisin päin. 

Kirjat ovat paremmuusjärjestyksessä ainoastaan kahden parhaan osalta.

1. Cormac McCarthy:  Tie. Musertavan vahva kuvaus katastrofin jälkeisestä maailmasta pakottaa ajattelemaan elämää yleensäkin samoin kuin sitä, miten pienistä asioista onkaan mahdollista olla onnellinen.

2. Antti Nylén: Halun ja epäluulon esseet. Ryhdyin lukemaan tätä epäluuloisena tai jopa vihamielisenä, mutta teksti oli niin hyvää, etten voinut muuta kuin pyörtää pääni ja ihastua. Esseitä parhaimmillaan!

Jari Tervo: Esikoinen. Tämän valinnan selittää pitkälti Tervo-faniuteni. Ei ole niinkään sitä tyyliä, johon aikanaan ihastuin, mutta toisaalta kertoo mukavasti myös kirjailijan kyvystä uusiutua.

Timo Hännikäinen: Ilman. Esseitä arasta aiheesta. Jokaisella ei ole munaa kirjoittaa kirjaa siitä, että on runkkari. Hännikäinen pistää itsensä reilusti likoon ja antaa äänen niille, joita kukaan ei viitsi edes sääliä.

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Olen itsekin yllättynyt siitä, miten paljon tähän kirjaan tykästyinkään. Omalta kohdaltani pidän tätä osoituksena siitä, miten hyvin tehty kuvaus voi itsessään riittää tekemään kirjasta hyvän.

Teemu Keskisarja: Kyynelten kallio. Erinomaisella tyylillä kirjoitettu kirja historiasta. Aihetta ei liiemmin ole tältä kantilta käsitelty, ja se onkin omiaan inhimillistämään entisaikojen ihmisiä korostamalla sitä, että samanlaiset halut heilläkin ovat olleet, vaikkei siitä koulussa olekaan kerrottu.

Tommi Uschanov: Miksi Suomi on Suomi. Suomalaisilla - kuten varmasti muillakin kansakunnilla - on itsestään sellainen käsitys, että he ovat jollain tapaa aivan erityisiä. Uschanov ruotii aihetta eri kanteilta kumoten harhaluuloja ja löytäen todellisia erityispiirteitä.

Kari Enqvist: Olemisen porteilla. Ei top10-listaa minulta ilman Enqvistiä, siltä alkaa hiljalleen tuntua. Mutta minkäs teet, kun mies kirjoittaa niin kiinnostavista aiheista ja niin hyvin, että sai tästäkin aikanaan Tieto-Finlandian.

Antti Tuomainen: Tappaja, toivoakseni. Olen näköjään tykännyt Tuomaisen alkupään tuotannosta enemmän kuin myöhemmistä, sillä myös Veljeni vartijan valitsin aikanaan top kymppiin, mutta sen jälkeen tulleista en ole niinkään syttynyt. Tämän kirjan aiheena on kosto ja sen mielekkyys - tai mielettömyys, miten vain.

Mikael Niemi: Veden viemää. Luonnonkatastrofi Ruotsissa. Mikä heitä muka uhkaisi? Ei ehkä tsunamit tai maanjäristykset, mutta pato voisi sortua samankaltaisin seurauksin. Niemen tarinat veden armoille joutuvista ihmisistä toimii armottoman hienosti.