Elina Lappalainen: Syötäväksi kasvatetut
Kansi: Timo Mänttäri
Atena 2012
Sivuja: 347
Olen aiemmin lukenut Jonathan Safran Foerin kirjan Eläinten syömisestä, joka keskittyi lähinnä amerikkalaiseen tehotuotantoon. Sen maalaama kuva yleensäkin eläinperäisestä elintarviketuotannosta oli kovin negatiivinen, eikä kuulostanut millään tavalla kestävältä. Tämän kirjan lähtökohta on toisenlainen. Kirjoittaja on kotoisin maalaistalosta ja toi alusta asti ilmi sen, että hän on edelleenkin lihansyöjä. Ilmeisesti vastaan ei ole tullut mitään aivan ylitsepääsemätöntä, tai muussa tapauksessa toimittajan täytyisi olla täysin paatunut ihminen.
Kirjan alussa käsitellään lyhyesti eläinten kasvattamista syötäväksi eettiseltä kannalta ja filosofisesti. Lukijalle ei tarjota suoraa vastausta tai ratkaisua suuntaan tai toiseen, vaikka filosofoinnilla onkin ainoastaan yksi selkeä lopputulos: tuntevien olentojen kasvattaminen ruoaksi ei ole oikein. Kunkin on itse päätettävä, miten pahasti tekee väärin, ja miten tulee toimeen oman omatuntonsa kanssa. Useimmat oikeuttavat tekonsa sillä, että tekevät vain sitä mitä muutkin, mutta tosiasia on, ettei se tee siitä yhtään vähempää väärin. Tähän voisi esittää vaikkapa natsivertauksen, jollei se olisi ilmiselvää muutenkin.
Seuraavaksi käydäänkin läpi kanan, broilerin, sian ja lehmän kasvatusta Suomessa. Jokaisen elämänkaari tarkastellaan alusta loppuun, ja matkalla tuodaan esiin niin niitä seikkoja jotka ovat hyvin kuin niitäkin, jotka eivät ole. Esimerkkitilat näyttävät olevan sellaisia, joilla asiat ovat hyvin, ja sen vuoksi välittyykin kuva, että oikeastaan tuotantoeläinten olot Suomessa ovat aika hyvät. Toki parannettavaakin on, mutta ilmeisesti eläintenkin kannattaa syntyä tai kuoriutua suomalaisella tilalla ennemmin kuin jossain muualla.
Sitten jäljellä on vielä kaksi osiota, joissa tarkastellaan suomalaista maataloutta ja maatilaa sekä niiden valvontaa ja yritysvastuuta. Tiesin kyllä maatalouden saavan tukia, mutta sitä en ollut tiennyt, että ilman niitä maatalous elinkeinona olisi täällä täysin mahdotonta. Näiden osien sävy ei ole yhtä myönteinen kuin aiempien, johtuen mm. siitä, että valvontaa käsitellessä näkökulma väistämättä siirtyy negatiivisempiin tapauksiin. Kun kirjailija on vieraillut maatiloilla, niin on luonnollista, että hänet ovat ottaneet vastaan sellaiset tilalliset, jotka eivät pane pahakseen sitä, että heistä kirjoitetaan julkisesti. Heillä ei tietenkään ole mitään salailtavaa, toisin kuin ehkä monilla muilla.
Yritysvastuun osa oli tavallaan kovin karua luettavaa. Vaikka kaupat pyrkivätkin myymään sitä, mitä asiakkaat haluavat, niin tosiasia on se, että asiakkaat osaavat haluta vain sitä, mitä heille tarjotaan. Esimerkiksi kuluttajaa voisi kiinnostaa ajatus vapaan lehmän maidosta tai vapaan sian lihasta, mutta jos ei sellaisia kaupassa ole myytävänä, niin on helppo perustella, ettei niille ole kysyntääkään. Luomutuotteet kuulostavat pääsääntöisesti oikein hyviltä, mutta niihin sisältyy rajoitus, että myös eläinten rehun on täytynyt olla luomua. Se on ihan kiva, mutta ei ehkä liikuta kuluttajaa, joka on enemmän huolestunut eläinten hyvinvoinnista.
Ennakko-odotukseni tästä kirjasta olivat kaksijakoiset. Toisaalta odotin suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, mutta toisaalta pelkäsin osoittautuisiko eläintuotannon todellisuus sellaiseksi, että tuntisin syyllisyyttä kaikenlaisesta lihansyönnistä. Lukemisen jälkeen olen etupäässä tyytyväinen siitä, miten hyvältä tuotantoeläinten asema Suomessa kuulostaa. En siis koe tarvetta jättää jotain suomessa kasvatettua eläintä syömättä, vaan siltä osin päinvastoin, että nimenomaan kotimaista kannattaisi suosia, jotta voisi varmistua eläinten hyvinvoinnista. Jos siitä pitäisi poiketa, niin Ruotsi ja Norja kuulostivat ihan hyviltä, mutta kuinkahan todennäköisesti ulkomailta tuotu liha mahtaa olla niistä peräisin?
Edit 14.1.2013: Tuo yllä oleva kappale kuulostaa tarpeettoman positiiviselta. Tarkoitukseni oli sanoa, että verrattuna lihaan, jonka alkuperä on kokonaan tuntematon, on kotimaisen lihan valinta samalla valinta eläinten hyvinvoinnin puolesta. Sen sijaan tarkoitus ei ollut sanoa, että suomalainen eläintuotanto olisi kunnossa sellaisenaan, vaan ilman muuta siinä on olemassa edelleen epäkohtia, jotka kaipaavat korjausta. Mielessäni oli myös ajatus siitä, että jos halutaan parantaa tuotantoeläinten hyvinvointia, niin kuluttajan tehokkain valinta ei välttämättä ole lopettaa lihansyöntiä kokonaan, vaan nimenomaan aktiivisesti suunnata kulutustaan sellaiseen suuntaan, joka kannustaa panostamaan eläinten hyvinvointiin. Jos lihansa jättää ostamatta, niin antaa sellaisen signaalin, että "aha, kulutus on laskenut, yritetäänpä paikata sitä laskemalla hintaa ja tehdään se eläinten hyvinvoinnista tinkimällä". Jos taas valittaa kauppiaalle, ettei tältä löydy lainkaan hyvinvoinenden eläinten lihaa, niin se viesti ainakin on selvä.
Kirja oli erittäin kiinnostavaa luettavaa, ja voin suositella sitä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, millaisen elämän heidän syömänsä lounas onkaan elänyt. Lihansyönnin eettinen puoli on kokonaan oma lukunsa, jota täytyy etsiä muista teoksista.
Kirjan alussa käsitellään lyhyesti eläinten kasvattamista syötäväksi eettiseltä kannalta ja filosofisesti. Lukijalle ei tarjota suoraa vastausta tai ratkaisua suuntaan tai toiseen, vaikka filosofoinnilla onkin ainoastaan yksi selkeä lopputulos: tuntevien olentojen kasvattaminen ruoaksi ei ole oikein. Kunkin on itse päätettävä, miten pahasti tekee väärin, ja miten tulee toimeen oman omatuntonsa kanssa. Useimmat oikeuttavat tekonsa sillä, että tekevät vain sitä mitä muutkin, mutta tosiasia on, ettei se tee siitä yhtään vähempää väärin. Tähän voisi esittää vaikkapa natsivertauksen, jollei se olisi ilmiselvää muutenkin.
Seuraavaksi käydäänkin läpi kanan, broilerin, sian ja lehmän kasvatusta Suomessa. Jokaisen elämänkaari tarkastellaan alusta loppuun, ja matkalla tuodaan esiin niin niitä seikkoja jotka ovat hyvin kuin niitäkin, jotka eivät ole. Esimerkkitilat näyttävät olevan sellaisia, joilla asiat ovat hyvin, ja sen vuoksi välittyykin kuva, että oikeastaan tuotantoeläinten olot Suomessa ovat aika hyvät. Toki parannettavaakin on, mutta ilmeisesti eläintenkin kannattaa syntyä tai kuoriutua suomalaisella tilalla ennemmin kuin jossain muualla.
Sitten jäljellä on vielä kaksi osiota, joissa tarkastellaan suomalaista maataloutta ja maatilaa sekä niiden valvontaa ja yritysvastuuta. Tiesin kyllä maatalouden saavan tukia, mutta sitä en ollut tiennyt, että ilman niitä maatalous elinkeinona olisi täällä täysin mahdotonta. Näiden osien sävy ei ole yhtä myönteinen kuin aiempien, johtuen mm. siitä, että valvontaa käsitellessä näkökulma väistämättä siirtyy negatiivisempiin tapauksiin. Kun kirjailija on vieraillut maatiloilla, niin on luonnollista, että hänet ovat ottaneet vastaan sellaiset tilalliset, jotka eivät pane pahakseen sitä, että heistä kirjoitetaan julkisesti. Heillä ei tietenkään ole mitään salailtavaa, toisin kuin ehkä monilla muilla.
Yritysvastuun osa oli tavallaan kovin karua luettavaa. Vaikka kaupat pyrkivätkin myymään sitä, mitä asiakkaat haluavat, niin tosiasia on se, että asiakkaat osaavat haluta vain sitä, mitä heille tarjotaan. Esimerkiksi kuluttajaa voisi kiinnostaa ajatus vapaan lehmän maidosta tai vapaan sian lihasta, mutta jos ei sellaisia kaupassa ole myytävänä, niin on helppo perustella, ettei niille ole kysyntääkään. Luomutuotteet kuulostavat pääsääntöisesti oikein hyviltä, mutta niihin sisältyy rajoitus, että myös eläinten rehun on täytynyt olla luomua. Se on ihan kiva, mutta ei ehkä liikuta kuluttajaa, joka on enemmän huolestunut eläinten hyvinvoinnista.
Ennakko-odotukseni tästä kirjasta olivat kaksijakoiset. Toisaalta odotin suurella mielenkiinnolla, mitä tuleman pitää, mutta toisaalta pelkäsin osoittautuisiko eläintuotannon todellisuus sellaiseksi, että tuntisin syyllisyyttä kaikenlaisesta lihansyönnistä. Lukemisen jälkeen olen etupäässä tyytyväinen siitä, miten hyvältä tuotantoeläinten asema Suomessa kuulostaa. En siis koe tarvetta jättää jotain suomessa kasvatettua eläintä syömättä, vaan siltä osin päinvastoin, että nimenomaan kotimaista kannattaisi suosia, jotta voisi varmistua eläinten hyvinvoinnista. Jos siitä pitäisi poiketa, niin Ruotsi ja Norja kuulostivat ihan hyviltä, mutta kuinkahan todennäköisesti ulkomailta tuotu liha mahtaa olla niistä peräisin?
Edit 14.1.2013: Tuo yllä oleva kappale kuulostaa tarpeettoman positiiviselta. Tarkoitukseni oli sanoa, että verrattuna lihaan, jonka alkuperä on kokonaan tuntematon, on kotimaisen lihan valinta samalla valinta eläinten hyvinvoinnin puolesta. Sen sijaan tarkoitus ei ollut sanoa, että suomalainen eläintuotanto olisi kunnossa sellaisenaan, vaan ilman muuta siinä on olemassa edelleen epäkohtia, jotka kaipaavat korjausta. Mielessäni oli myös ajatus siitä, että jos halutaan parantaa tuotantoeläinten hyvinvointia, niin kuluttajan tehokkain valinta ei välttämättä ole lopettaa lihansyöntiä kokonaan, vaan nimenomaan aktiivisesti suunnata kulutustaan sellaiseen suuntaan, joka kannustaa panostamaan eläinten hyvinvointiin. Jos lihansa jättää ostamatta, niin antaa sellaisen signaalin, että "aha, kulutus on laskenut, yritetäänpä paikata sitä laskemalla hintaa ja tehdään se eläinten hyvinvoinnista tinkimällä". Jos taas valittaa kauppiaalle, ettei tältä löydy lainkaan hyvinvoinenden eläinten lihaa, niin se viesti ainakin on selvä.
Kirja oli erittäin kiinnostavaa luettavaa, ja voin suositella sitä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita siitä, millaisen elämän heidän syömänsä lounas onkaan elänyt. Lihansyönnin eettinen puoli on kokonaan oma lukunsa, jota täytyy etsiä muista teoksista.
Hieno kirjoitus kirjasta, joka minua kiinnostaa mutta jota tuskin luen. Arvostan kovasti kriittistä ja kyseenalaistavaan asennettasi etenkin sen suhteen, että ilmeisesti kirjoittaja kokee että Suomessa kaikki on mallillaan. Rohkenit kyseenalaistaa kirjoittajan tutkimuskohteiden laaja-alaisuuden. En kiellä, etteikö kaikki voisi olla hienosti, mutta joo... sinä toit myös omaa pohdintaa ja asiaan. Kiitos tästä.
VastaaPoistaTäytyy tarkentaa, ettei kirjoittajakaan todennut kaiken Suomessa olevan mallillaan, vaan verrattuna muihin maihin oli tilanne paljon parempi. Samoin hän toi itsekin esiin sen, miten parhailla tiloilla eläinten on tosiaan hyvä olla, ja ne ylittävätkin lainsäädännön vaatiman tason reilusti. Kaikki tilat eivät kuitenkaan yllä edes siihen lain vaatimaan tasoon, joten sitä kuvaa, joka piirtyi hänen vierailukäyntinsä perusteella, ei voi yleistää.
PoistaHei Jori, kiva että kirjani kiinnosti, kiitos blogitekstistä!
VastaaPoistaHaluaisin kuitenkkin todeta, että vaikka syön edelleen lihaa, syön vain luomua tai sellaisilta tiloilta tulevaa lihaa, jotka täyttävät hyvin tiukat kriteerini. Lihansyöntini on kaikkiaan vähentynyt merkittävästi. En syö enää lainkaan tavallista broileria tai possua sillä niiden tuotanto-olosuhteissa on mielestäni täysin kestämättömiä ongelmia. Ehkä omat näkemykseni ovat vielä kirjan kirjoittamisen jälkeen kehittyneet. Harmillista kuitenkin jos sinulle jäi kirjan luettuasi sellainen kuva, että suomalainen eläintuotanto olisi kokonaisuudessaan mielestäni jotenkin hyväksyttävällä tolalla. Vaikka moni asia on paremmin kuin muualla, se ei tarkoita että normaalituotannon taso olisi vielä läheskään riittävä tai takaisi eläimille hyvinvoinnin!
En saanut sellaista kuvaa, että eläintuotanto olisi kokonaisuudessaan kunnossa, mutta odotuksiini ja eritoten tuohon Jonathan Safran Foerin kirjaan verraten tilanne kuulosti paljon paremmalta. Tämän kommenttisi sävy on selvästi negatiivisempi kuin se yleisfiilis, joka minulle kirjasta jäi.
PoistaMinusta juuri sinun johtopäätöksesi ovat kiinnostavia, olethan perehtyntyt aiheeseen huomattavasti meitä lukijoita paremmin. Sen vuoksi sinun omaa valintaasi lihan syönnistä voi ajatella tavallaan ohjeena ja johtopäätöksenä, joka ilmi tulleista seikoista on vedettävä.
Nyt kun luen tuota omaa tekstiäni uudestaan, niin kuulostan kyllä positiivisemmalta kuin oli tarkoitus, pieni muokkaus voisi olla paikallaan.
Joka tapauksessa oli oikein mukavaa nähdä sinut täällä kommenttiosiossa, kiitoksia siitä!
Tällaisen muokkauksen tein korjaamaan/paikkaamaan alkuperäistä tekstiäni:
Poista"Tuo yllä oleva kappale kuulostaa tarpeettoman positiiviselta. Tarkoitukseni oli sanoa, että verrattuna lihaan, jonka alkuperä on kokonaan tuntematon, on kotimaisen lihan valinta samalla valinta eläinten hyvinvoinnin puolesta. Sen sijaan tarkoitus ei ollut sanoa, että suomalainen eläintuotanto olisi kunnossa sellaisenaan, vaan ilman muuta siinä on olemassa edelleen epäkohtia, jotka kaipaavat korjausta. Mielessäni oli myös ajatus siitä, että jos halutaan parantaa tuotantoeläinten hyvinvointia, niin kuluttajan tehokkain valinta ei välttämättä ole lopettaa lihansyöntiä kokonaan, vaan nimenomaan aktiivisesti suunnata kulutustaan sellaiseen suuntaan, joka kannustaa panostamaan eläinten hyvinvointiin. Jos lihansa jättää ostamatta, niin antaa sellaisen signaalin, että "aha, kulutus on laskenut, yritetäänpä paikata sitä laskemalla hintaa ja tehdään se eläinten hyvinvoinnista tinkimällä". Jos taas valittaa kauppiaalle, ettei tältä löydy lainkaan hyvinvoinenden eläinten lihaa, niin se viesti ainakin on selvä."