Vuoden 2012 top 10

Kuten aiempinakin vuosina valitsen viime vuoden aikana lukemistani kirjoista kärkikymmenikön. Kirjat on siis voitu julkaista milloin hyvänsä; ainoa niitä yhdistävä ominaisuus on, että olen lukenut ne loppuun vuoden 2012 kuluessa. Yhteensä kilpailijoita on mukana 75; romaaneja, novellikokoelmia ja tietokirjoja. Sarjakuvia en ole vieläkään laskenut mukaan, koska en ole niitä oppinut arvostelemaan.

Kirjat eivät ole paremmuusjärjestyksessä kahta ensimmäistä lukuunottamatta.

1. Katja Kettu: Kätilö. Tämä tuntuu vähän tylsältä valinnalta, kun kirja oli jo aiemmin muiden bloggaajien niin suuressa suosiossa, että se voitti Blogistanian Finlandiankin. Mutta totuuden nimissä minun on todettava, että valinta oli erinomainen, ja olisi todennäköisesti saanut minultakin äänen (ääniä), jos olisin sen ajoissa lukenut.

2. Aki Ollikainen: Nälkävuosi. Tässä vaiheessa en vielä tiedä tämän vuoden Blogistanian Finlandian lopullista kohtaloa, mutta tylsien valintojen linja näyttää jatkuvan, sillä ilmeisesti tässä on kyseessä Kätilön seuraaja. Lyhyt kirja, mutta täyttäkin täydempää tavaraa. 

Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan. Tietokirjoista tämä oli vuoden ykkönen, vaikka haastajatkin olivat kovia. Enqvistin kolahtamisesta kielii sekin, että luin syksyn aikana kolme hänen kirjaansa, mikä on pääasiassa kaunokirjallisuuteen keskittyvässä blogissa varsin suuri määrä.

Antti Tuuri: Kylmien kyytimies. Tästä pidin kovasti. Jos se olisi julkaistu tänä vuonna, olisin todennäköisesti antanut jopa yhden äänen Blogistanian Finlandiaan. Mieleen jäi erityisesti päähenkilön käytännöllinen pasifismi, hiljainen aseistakieltäytyminen. Sekin kertonee jotain, että innostuin tästä niin paljon, että luin heti perään samaisen Äitini suku -sarjan ensimmäisen osan Eerikinpojat.

Cormac McCarthy: Veren ääriin. Vaikuttavan realistinen kuvaus villistä lännestä kaikessa raakuudessaankin. Kirja on painunut mieleen, vaikka veriset, julmat kohtaukset ovatkin jo pikkuisen painuneet unholaan. Tunnelman luojana McCarthy on mestari.

Maarit Verronen: Karsintavaihe. Verrosen mainio dystopiakuvaus. Hyvin uskottava dystopia, joka nimenomaan kritisoi sitä, mitä voisi tapahtua jos ei kelkkaa riittävän aikaisin käännetä. Ei luonnonkatastrofeja tai mitään, vaan ainoastaan yhteiskunnan kehittymistä huonoon suuntaan.

Hilkka Ravilo: Nimeltään Eerika. Raviloa voisi pitää suorastaan pakollisena tällä listalla. Hänen kirjansa jäivät vuoden mittaan turhankin vähälle huomiolle, mutta osittain tämä selittyy säästelyllä: ei ahmita kaikkia herkkuja heti! 

Antti Tuomainen: Veljeni vartija. Mainio kirja, joka edustaa juuri sellaista kerrontatapaa joka kolahtaa minuun: useampi kuin yksi kertoja ja aikataso, ja langat punotaan lopussa yhteen. Näitä jaksaisi lukea vaikka kuinka.

Päivi Alasalmi: Tuo tumma nainen. Tämä on mukana pitkälti vetovoimansa vuoksi. Minä luen kirjani pätkissä, mutta tähän en malttanut olla palaamatta miltei koko ajan, kunnes huomasin kirjan jo loppuneen. Jospa vain voisikin tietää jo etukäteen, että on tällainen kirja kyseessä...

John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen. Ei-pakollinen kauhun ja tiiliskivien edustaja. Tämä veti puoleensa samaan tapaan kuin edellinen Alasalmikin (ja sattumalta luin ne peräjälkeen), mutta luettavaa riitti paljon pidemmäksi aikaa. Ei aivan perinteinen vampyyritarina, mutta toimi mainiosti. Lindqvist on vahvasti mukana TBR-listallani.

Jälkihuomioita:
Jos arvioisin jokaista kirjaa erikseen, nostaisin mahdollisesti Enqvistiltä esiin myös Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat ja toisaalta ottaisin mukaan Arto Salmisen Kalavaleen. Ajattelen kuitenkin tällä listalla enemmänkin kirjailijan kaikkia lukemiani kirjoja, ja Salmisen nostin ansaitsemalleen paikalle jo viime kerralla. En halunnut tehdä tästä top15:ttä, mutten malta olla antamatta vielä "kunniamainintoja" Kafkan Oikeusjutulle ja Marja Björkin Prolelle. Molemmat olivat hyviä ja painuivat mieleen, mutta jäivät tällä kertaa varsinaisen listan ulkopuolelle. Asko Jaakonahon Onnemme tiellä tulikin jo mainittua Blogistanian Finlandia -äänestyksessä.