Seppo Heikkinen: Mansikkakarnevaalit
Kansi: Saku Heinänen
Tammi 2011
Sivuja: 159
Heikkisen kirjassa eletään viikonloppua kesällä 1978, tarkemmin sanottuna juuri Suonenjoen Mansikkakarnevaalien aikaan. Neljä iisalmelaista teinipoikaa lähtee karnevaaleille perjantai-iltapäivänä Liimataisen isän pakettiautolla. Luvassa on tietojen mukaan oikein rokkifestarimeininkiä, kun heti illalla on määrä kuumimman suomalaisyhtyeen Kontran olla lavalla. Ja on siellä tietysti "muitakin kovia nimiä".
Festaritunnelmaan ei voi päästä ilman kaljaa, mutta sen hankkiminen ei olekaan niin suoraviivaista, vaikka rahaa ja ikääkin löytyy. Huoltoasemat toimivat nimensä mukaisesti ja automarketteja ei matkan varrelta löydy. Kun viimein tulee vastaan auki oleva kauppa, onkin koko kunta kuiva.
Perillekin lopulta päästään, mutta kuka nyt raaskisi maksaa sisäänpääsystä leirintäalueelle, kun pakettiauton voi parkkeerata hiekkakuopallekin? Nykyajan vanhemmalle (vaikka lapset ovatkin alle 10-vuotiaita) tulee mieleen, että miten ketään on voitu tuollaisin eväin päästää viikonlopuksi minnekään? Liimataisellakin on mukanaan ainoastaan vaihtopaita sekä lompsassa vähän rahaa ja kaksi vuotta sitten ostettu kondomi. Eivätkä kaverit juuri sen paremmin ole varustautuneet.
Kaikki ei reissun aikana suju aivan suunnitelmien mukaan, minkä toki arvata saattaa. Esimerkiksi festivaalin ohjelma selviäisi nykypäivänä tuossa tuokiossa älyluurista, mutta kun sellaisia ei ollut eikä tapahtuma kuulunut Soundissakaan mainostettujen joukkoon, niin mistäs sitä olisi enää reissun päällä saanut selville?
Heikkinen onnistuu eleettömästi tuomaan esiin juuri niitä piirteitä, jotka ovat kuuluneet tuohon aikaan. Hänen ei tarvitse olla alleviivaava, riittää kun kertoo niistä luontevaan tapaan ja antaa lukijan itse ajatella, että ovatpa ajat muuttuneet. Korostukseksi riittävät asiat itse; se, että niistä ylipäätään mainitaan. Vaikkapa sota on ollut asia, joka on tuolloin ollut huomattavasti näkyvämpi, kun veteraanit ovat olleet jokaisen arjessa mukana eikä välissä ole ollut ylimääräisen sukupolven mittaista kuilua.
Minä olen syntynyt liian myöhään voidakseni jakaa tämän karnevaalin muistoja omakohtaisesti, mutta asiat ovat silti tuttuja muista lähteistä. Minä viihdyin tämän parissa hyvin, joskaan en kovin pitkään kun en pahemmin malttanut säästellä. Kuvittelisin tämän olevan vielä kertaluokkaa hauskempaa luettavaa niille, jotka ovat olleet itse samanikäisiä tuohon aikaan, eli nykyisille viisikymppisille.
Mansikkakarnevaaleilla ovat käyneet myös Katja, Amma, rva Kepponen ja Kirjavinkkien Irja.
Totta, kirja antaa varmasti eniten niille, jotka ovat eläneet nuoruuttaan 1970-luvun lopussa. Itse suonenjokelaissyntyisenä (ja mansikkakarnevaaleista gradun kirjoittaneena :)) sain kirjalta paljon, koska Heikkisen romaanissa on niin paljon itselleni tuttuja paikkoja sekä toki myös Suonenjoen maisemista jo poistuneita paikkoja.
VastaaPoistaRomaaninakin kirja on hyvä: se alkaa vetävästi ja lukija odottaa hyvätunnelmaista nuorisokuvausta. Loppu vie toisenlaisiin tunnelmiin.
Kyllä, karnevaali on tuttu ja kirja myös, en vain ole saanut siitä blogattua vielä, mutta tykkäsin - olen juuri tuota kohderyhmää, vieläpä tosiaan Pohjois-Savossa teininä asuneena 70-luvulla ja kyseisissä pippaloissa käyneenä. Mainio ajankuva ja kirja, vaikkei olisi itse siellä käynytkään.
VastaaPoistaTeillähän omakohtaisuus nousee vielä korkeammalle tasolle. Minusta tämä toimi erinomaisesti ilmankin. Tämä on muuten sellainen kirja, josta tehty elokuva olisi hauska nähdä.
VastaaPoista