torstai 31. tammikuuta 2013

Antti Leikas: Huopaaminen

Antti Leikas: Huopaaminen 
Kansi: Elina Warsta 
Siltala 2013 
Sivuja: 179 

Melomisesta - Leikkaan esikoiskirjasta - jäi mieleen lähinnä se, miten se kuvasi hauskasti toimiston palaverihelvettiä. Huopaamisessa seikkailee kuvauksen mukaan kaksi patentti-insinööriä, jotka ehtivät vilahtaa myös edellisessä, minun mieleeni e eivät ole jääneet. Insinöörit ovat työmatkalla epämääräisessä Itä-Euroopan maassa, ja niin kännykät kuin kannettavat tietokoneetkin ovat kadonneet jonnekin. Eikä kaupunkikaan ole ihan tarkkaan selvillä.

Yllä olevan perusteella ei ole perusteetonta odottaa Leikkaan jatkavan samanlaista teemaa kuin esikoisessaan, mutta kohdistavan vain fokuksen työmatkoihin tavallisen toimistoelämän sijaan. Odotuksiin ei kuitenkaan vastata, sillä työmatka tuntuu olevan aivan sivuosassa. Insinöörit Tikkari ja Hyvönen päätyvät pieneen Hrabeslavin kaupunkiin, ja pääosaan näyttää nousevan kaupunki itse. Paikassa on jotain kummallista, eikä päähenkilöilläkään ole mitään kiirettä sieltä pois, vaan he jäävät sinne asumaan kuin huomaamattaan. Eikä siellä oikein edes tapahdu mitään.

Toimistomaisuutta tulee kuvaan kirjan toisessa osassa, jossa käsitellään ensimmäisen osan tapahtumia palautekeskustelumaisesti. Siinä palataan jälleen pilkkaamaan työelämän erikoisuuksia, ja Leikas onnistuukin hyvin osoittamaan miten itsetarkoituksellista toimintaa annetun raportin käsittely voi olla. Raportin sisällöllä ei ole lopulta mitään merkitystä, vaan sen käsittelytapa nousee kohteensa yläpuolelle ja alkaa elä omaa elämäänsä.

Tämä oli vaikeampi kirja kuin Melominen, ja minulle jäi tunne etten kunnolla ymmärtänyt kirjan sanomaa. Myönnän kyllä, että koko kirja tulee jäämään mieleeni lähinnä siitä että luin sitä Itävallan Ischglissä lasketellen ensin joka päivä 7-8 tuntia, joten ajatukseni eivät taatusti olleet aivan kirkkaimmillaan (toisin kuin auringonpaiste mielikuvissani :) Jos tämänkin oli määrä olla hauska, niin se meni minulta kokonaan ohi samoin kuin sekin, jos tarinaan kätkeytyi jokin viisaus. Tai ehkä se ydin olikin jo tuossa edellä, tavassa miten firma käsittelee "työmatkaa".

Minä en tähän oikein ihastunut. En kuitenkaan osaa olle pelkästään negatiivinen, vaan jotain piilevää viehätystä tässä oli. Ehkä se on toivo siitä, että kokisin vielä jälkeenpäin jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

4 kommenttia:

  1. Minusta kirjoituksesi kuvasti hyvin sitä, miten koin Melomisen. Kirjassa oli paljon hyvää, mutta jotenkin en vain oikein tajunnut sitä. Tästä syystä en ole tuntenut poltetta lukea tätä. Harmillista, koska Leikas on sympaattinen tyyppi, haluaisin fanittaa häntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on samanlainen tunne; tämä vaikuttaa sellaiselta, mistä haluaisi tykätä.

      Poista
  2. Minulle jäi myös samanlainen tunne Melomisesta kuin Ammalle siitä ja sinulle tästä. Olin pettynyt, koska se odottamani "suuri suomalainen toimistoromaani" ei sitten ollutkaan sitä. Tämän osan jätän suosiolla väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toimistoromaania vielä odotellaan...

      Poista