tiistai 14. helmikuuta 2012

Maarit Verronen: Vanhat kuviot

Maarit Verronen: Vanhat kuviot
Tammi 2012, 184 sivua.

Vähän reilu vuosi sitten luin Verrosen edellisen novellikokoelman Normaalia elämää. Silloin innostuin kirjailijasta niin paljon, että uhosin hänen teoksiaan löytyvän blogistani jatkossakin. En kaavaillut aivan näin pitkää väliaikaa, mutta tässäpä onkin sitten  Vanhat kuviot ihan tuoreeltaan.

Kyseessä on jälleen novellikokoelma. Tällä kertaa tarinoilla ei ole yhtä yhteistä teemaa, vaan ne on jaettu kolmeen osaan: piiloutujiin, vastustajiin, ja lähtijöihin. Kahdessa ensimmäisessä osassa on kaksi novellia kummassakin ja viimeisessä vain kolme, mutta nimitarina on pituudeltaan melkein 60 sivun mittainen. Kunkin osan tarinat osuvat selvästi otsikkonsa alle, niin että yksioikoinenkin lukija tajuaa niiden olevan paikallaan.

Tarinoissa on hauskoja pieniä ideoita, jotka jaksavat hyvin kannatella juuri novellin verran tekstiä. Esimerkiksi piiloutujissa nainen huomaa seinällä vanhan tutun nimen, ja saa päähänsä löytää tämän ihmisen, vaikkei mitään asiaa olekaan. Tai vastustajissa useiden vuosien mittainen tarina huoltoaseman myyjästä, joka saa elämäänsä sisältöä huijaamalla asiakkailta mitättömiä pikkurahoja.

Lähtijöissä oleva nimitarina on itseoikeutetusti kokoelman kruunu. Paitsi pituudeltaan, erottuu se myös sisällöltään. Toki noin pitkään novelliin mahtuukin jo paljon enemmän kuin muihin, mutta se nousee esiin myös paljon voimakkaammalla tunnelmallaan. Samalla se on pienimuotoinen dystopiakuvaus, joskin yhteisön järjestys tai järjestymättömyys johtuu etupäässä maantieteellisestä eristymisestä.

Minua ilahdutti tässä kokoelmassa se, ettei mukana ollut ainuttakaan novellia, joka olisi mennyt yli hilseen. Kaikissa oli oma jujunsa, johon pääsi käsiksi ihan suoraviivaisella lukemisella ilman vertauskuvia tai pohdintoja. Tällaisen kokoelman voi luettuaan sulkea tyytyväisenä eikä tarvitse jäädä murehtimaan rajoittuneisuuttaan luetunymmärtämisen suhteen.

16 kommenttia:

  1. Tämän luen ehdottomasti. Kiitos muistutuksesta, olin jo ehtinyt unohtaa, että Verroselta on uusi kokoelma tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään uutuuksia mitenkään väijy. Tämä osui sattumalta silmään jossain ja tulin laittaneeksi oikein kalenteriinkin muistutuksen.

      Poista
    2. Kas niin, nyt on luettu... palaan kommentoimaan lähinnä sanoakseni, että tykkäsin minäkin, tosin nimitarina ei ollut niin kovasti mieleeni, ei ainakaan näin suorilta ilman sulattelua.

      Poista
    3. En yritä ylipuhua sinua tykkäämään nimitarinastakin :) Tällaiset kokoelmat kyllä puolustavat olemassaoloaan, tuovat mukavaa vaihtelua romaaneille.

      Poista
  2. Sama täällä, Verronen on aina luettava, sen verran omaperäinen ja kiehtova tyyli hänellä on. Karsintavaihe etenkin oli järisyttävä. Kiva kuulla ettei mene liian kummalliseksi, alkupään tuotannossa oli aika hurjia juttuja, hän on siirtynyt enemmän arjen tasolle koko ajan. Siis hänen mittapuullaan, ei arkiseksi kuitenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä satuin ostamaan(!) Karsintavaiheen jostain löytölaarista viime syksynä. Tuon luonnehdinnan perusteella se pitäisi varmaan lukeakin :)

      Poista
  3. Mä harkitsin myös tämän lukemista, koska olen aiemmin tykännyt Verrosen novelleista (nimenomaan niistä uran alkupään...). Sitten luin kustantajan esittelyn, ja päätin, ettei minua varmaankaan kiinnosta, koska esittely oli niin maailmojasyleilevä. Mitä luulet, pitäisikö sittenkin yrittää, vai pitivätkö kansitekstit hyvin paikkansa sisällön suhteen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosiaan lukenut Verroselta aiemmin vain Normaalia elämää, joten en voi verrata kuin siihen, ja novellien kohdalla muistini tuntuu kovin hataralta... muistan vain, että tykkäsin siitä.

      Kustantajan esittely ei minusta ollut erityisen osuva, mutta vaikea tällaista on lyhyesti kuvatakaan, kun yhteisiä tekijöitä tarinoilla on niin vähän. Jos häilyt kahden vaiheilla niin uskallan kyllä sysäistä sinut lukemaan :)

      Poista
  4. Haluaisin lukea tämän! Minäkin pidin Normaalia elämää -kokoelmasta ja monesta muustakin Verrosesta, vaikka niiden lukemisesta onkin jo aikaa. Yli hilseen sen sijaan meni Saari kaupungissa, siitä en saanut tolkkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä. Varsinkin se nimitarina jää mieleen, koska erottuu niin selvästi. Tällaisia pitkiä (kotimaisia) novelleja ei liikaa ole tullut vastaan.

      Poista
  5. Nyt kun luin ekan Verroseni vasta äskettäin, sen Normaalia elämää, niin tämä uusi odottaa jo lukupinossa, sillä halusin lukea sen pian ilmestyttyään. Varmaan jo ensi viikolla pääsen tämän pariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kiinnostava nähdä mitä sinä pidät!

      Poista
  6. Booksy johdatteli minut tänne, kun luin juuri Verrosen novellikokoelman Löytöretkeilijä ja muita eksyneitä (1999). Pidin kokoelmasta enemmän kuin olisin uskonut, sillä minulla oli ennakkoasenne, ettei Verronen ole minua varten kirjojaan kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Toivottavasti saan vakuutettua sinut siitä, että häneltä kannattaa lukea muutakin!

      Poista
  7. Verroselta kannattaa ehdottomasti lukea myös romaani Karsintavaihe (2008). Pidän sitä kirjailijan parhaimpana. Verrosen hieman kalsea kerrontatyyli istuu hyvin dystopiakuvaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin syksyllä Karsintavaiheen alehyllystä kolmella eurolla. Hinta-laatusuhteen pitäisi siis olla kohdallaan :)

      Poista