Inna Patrakova: Naapurit
Suomennos: Eero Balk
Helsinki-kirjat 2011, 190 sivua.
Leppäsillä on mökki Saimaan rannalla. Naapureiden suhteen ei ole oikein ollut tuuria, sillä rauhaa ja hiljaisuutta kaipaava pariskunta on saanut kuunnella mm. teinilaumaa ja kollegojensa kanssa ryypiskelevää kirjailijaa. Seuraavaksi pihaan ajaa niin iso katumaasturi, ettei se edes mahdu autokatokseen, ja rekisterikilpi on venäläinen.
Asetelma tarjoaa tilannekomiikkaa, joka perustuu niin suomalaisten kuin uusrikkaiden venäläistenkin stereotyyppiin piirteisiin. Suomalaiset ovat hiljaisia, harmaita ja pidättyviä, ja venäläiset taas eivät. Yhteisen kielen puuttuminen ja Leena Leppäsen ennakkoluuloisuus johtavat tilanteisiin, joihin ei voi suhtautua kuin hymy naamalla, kun vastapuolenkin hyväntahtoisuus on tiedossa.
Naapurit on hauska pieni kirja, ja Patrakova osaa kirjoittaa sen sortumatta epäuskottavuuksiin tai ylilyönteihinkään, vaikka niille olisi kosolti tilaisuuksia. Kirjailija on näppärästi hyödyntänyt asiantuntemustaan suomalaisten ja venäläisten välisistä eroista. Kirja etenee puhtaasti huumorin pohjalta, mutta valittu tie on turhankin lyhyt, sillä helposti tilanteilla olisi pystynyt retostelemaan pidempäänkin. Nyt kyseessä on lähinnä pienoisromaani.
Tämä on hyväntuulinen pieni kirja, ja takakannessa mainittu toteamus "tarinan kasvamisesta paasilinnamaisiin mittoihin" kertoo samalla sen, kenelle tämä on kohdistettu. Jos siis Arto Paasilinna kolahtaa, niin tästä on hyvä etsiä lisää luettavaa.
Naapurisovusta ovat bloganneet myös Tessa, Sanna, Anni.M, Norkku, Maija ja Susa P.
Haa, tuttu kirja, piti tulla heti kurkkimaan. Minua vaivaa vieläkin vähän se, että tarina ei kasvanut ihan niihin mittoihin kuin olisi voinut, mielestäni päätös meni vähän sellaiseksi... Karnivaaliksi. Toinen asia, mikä minua vaivaa, on se, että tuntuu, että Patrakova kirjoitti vähän niistä "vanhoista venäläisistä", siitä ajasta, kun ehkä itse oli puhtaasti venäläinen ja ensimmäiset venäläiset ryntäsivät suomeen ostamaan mökkejä. Ok, tietysti helppoa tarttua stereotypiaan, mutta mielestäni Patrakova oli vähän menettänyt tässä sen mitä moni venäläinen nykyisin tulee Suomesta sen mökkinsä kautta etsimään.
VastaaPoistaToisaalta kirja oli kyllä hyvä kuten sanoitkin: Mielestäni sitä oli jotenkin tosi helppo, vaivaton ja kiva lukea. En ole lukenut Patrakovan edellistä kirjaa (Tulkki?) mutta itse asiassa voisin kyllä tarttua siihenkin noista "puutteista" tai mutkien suoristuksista huolimatta.
Tuo pienoisromaani -huomio oli hyvä, samoin kuin se että tilanteiden annettiin vilahtaa vähän turhankin nopeasti ohi. Niin ja vielä se on pakko sanoa, että toisaalta tosi kiva, että kirjailija kirjoittaa semmoisesta itseään lähellä olevasta aiheesta (kulttuurierot) joista ihan jokainen ei tiedä.
Huh, nyt tuli kyllä kilometrikommentti.
Minusta tätä ei pidä ottaa liian vakavasti, vaan samalla ilmeellä mikä kirjassakin on. Sen vuoksi jätin arvostelustanikin pohdiskelut pääosin väliin, sitä varten ovat ihan muut kirjat.
VastaaPoista