sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan

Hilkka Ravilo: Yö yllä viljan
Atena 2001, 301 sivua.

Aivan ensimmäiseksi esitän hämmästykseni siitä, ettei tästä kirjasta löytynyt googlen kuvahaulla kuvaa. Hakutuloksissa on toki heti ensimmäisenä pari itse otettua kuvaa, mutta eihän sellaisia voi käyttää. Kirja on kylläkin julkaistu jo kymmenen vuotta sitten, mutta kaiken järjen mukaan tästä pitäisi olla jo uusintapainos menossa.

Koska kuvaa ei löytynyt, otin sitten sellaisen itse. En panostanut pahemmin kuvausjärjestelyihin, sillä liikkumiseni on viimeiset pari päivää ollut melkoisen takkuista ja tapahtunut kyynärsauvojen tukevalla avustuksella. Aiemmin päivällä kamera taltioi pari kuvaa oikean koipeni nilkasta eri puolilta, eivätkä ne ole järin kaunista katsottavaa. Onneksi vamma näyttää paljon pahemmalta kuin tuntuu, enkä katso syyllistyväni edes perusteettomaan optimismiin arvellessani ettei tuttavuus keppien kanssa tule kestämään enää pitkään. Vammautumiseen johtaneesta tapahtumasta ei lentopalloa harrastaneille tarvitse sanoa muuta kuin "torjunta", "nilkka" ja "meni"; kaikki tietävät mistä on kyse, joskin minä ehdin välttyä siltä melkein  25 vuotta.

Nilkkaa on syyttäminen myös siitä, että kirjan lukemiseen meni näinkin monta päivää. Periaatteessa lukuaikaa olisi kyllä ollut, mutta ajatukset tahtoivat olla muualla ja toisaalta kaikki toiminta mihin suinkin liittyy liikkumista on monin verroin tavallista hitaampaa. Yö yllä viljan on hyvä kirja. Se on juuri sellainen, johon toivoo tärmäävänsä aina avatessaan uuden kannen. Se on niitä, jotka vetävät puoleensa ja houkuttelevat lukemaan vielä yhden luvun. Tässä yhteydessä onkin paikallaan esittää kiitokset Booksylle siitä, että toi tämän kirjan ja Ravilon tietoisuuteeni. Seuraava kirja on jo valmiina puhelimessa odottamassa sitä, että raaskisin sen aloittaa. Minusta tuntuu suorastaan siltä, kuin edessä olisi toinen Tervo. Sanankäyttäjänä Ravilo ei toki sille tasolle yllä, mutta samanlaista vetovoimaa kirjassa oli aistittavissa.

Päähenkilö Vappu on kuusikymppinen työläisnainen, seikka jonka mainitaan erikseen kirjan takakannessa olevan harvinainen aihe kirjallisuudessamme. Alusta saakka tiedämme sen verran, että Vapun poika on kuollut parikymmentä vuotta sitten, ja että he ovat asuneet silloin Verivirralla sijaitsevassa maatalossa. Kirjan nykyhetki alkaa siitä, kun Vappu saa kutsun Heikin - kyseisen maatalon isännän - hautajaisiin. Juonesta on vaikeaa kertoa juurikaan siten, että siitä olisi arvostelun lukijalle jotain hyötyä siten, ettei samalla tulisi paljastamatta liikaa. Vuosien takaiset tapahtumat paljastetaan kyllä aikanaan, mutta juuri sopivan hitaasti. Kirjan loppupuolella vasta käy ilmi se, että tämähän lähentelee jännityskirjallisuutta. En ehkä sijoittaisi tätä kirjakaupassa "jännitys"-osaston alle, mutta se on selvästi oma osansa tarinaa ja tuo oman hienon lisämakunsa keitokseen.

Jos tuolla ylimmässä kappaleessa ihmettelin sitä, etten löytänyt kirjasta kuvaa googlesta, niin tässä alimmassa kappaleessa ihmettelen sitä, miksen ole kuullut tästä kirjasta ja kirjailijasta sen enempää. Mikäli hänen muu tuotantonsa on yhtään samaa maata kuin Yö yllä viljan, niin Hilkka Ravilon nimi tulee löytymään tästä blogista vielä monta kertaa. Booksyn lisäksi kirjasta ovat tykänneet minua ennen Salla ja Magica de Spell. Kipin kapin kirjastoon siitä, tässä on herkkupala jota ei tarvitse jonottaa!

9 kommenttia:

  1. Kiitos kiitoksista :-) Herkkua on hauska hehkuttaa.

    (Ja syvää myötätuntoa huokuvaa osanottoa nilkan johdosta... )

    VastaaPoista
  2. Voih, akillesjännekö napsahti? Paranemisia!!

    VastaaPoista
  3. Lentopalloilijoiden yleisin kohde ovat ymmärrettävästi sormet ja toisena tulevat nilkat ja nimenomaan niiden nivelsiteet. Hypitään verkon tuntumassa ja välillä käy niin onnettomasti ettei laskeudutakaan suoraan lattialle vaan toisen pelaajan jalan päälle, jolloin nilkka huonolla tuurilla vääntyy sellaiseen asentoon jota nivelsiteet eivät enää kestäkään. Onneksi tämä vamma on huomattavasti vähäisempi kuin tuo akillesjänteen katkeaminen. Minä kuvittelen pelaavani seuraavan kerran jo tulevana kesänä, kun akilleen tapauksessa tähtäimen saisi varmaankin asettaa huoletta selvästi pidemmälle.

    VastaaPoista
  4. Ravilo on niitä tuttavuuksia, joihin olen törmännyt täällä blogimaailmassa ja kummastellut, miksi hänestä(kään) ei puhuta muualla! Olen lukenut nyt kaksi, Mesimarajani, pulmuni, pääskyni (joka, by the way, on ollut Finlandia-ehdokas!) ja uusimman Muovikassimies (molemmista olen kirjoittanut blogiini). Mesimarja on tyrmäävä, Muovikassi ei ihan yhtä hyvä, enemmän sitä "keitos"-osastoa, mutta Ravilo kirjoittaa juuri niistä asioista kuin haluaa, ja se on aika vaikuttavaa. Pitää tämäkin pitää mielessä, kiitos! Ja paranemista!

    VastaaPoista
  5. Onpa mukavaa että Ravilo-innostus leviää!

    Kirjailija on julkaissut kolmen eri kustantamon kautta, esikoisen Sahlgreniltä (joka lie tehnyt jo konkurssin), kolme Atenalta ja loput Myllylahdelta. Atenan kausi on sikäli paras, että siellä on ollut kunnon kustannustoimittaja. Ei Myllylahden kausikaan huono ole, mutta kirjojen välillä näkyy mielestäni kustannustoimituksen merkitys, sellainen viime silaus ja loppuhionta tulee kustannustoimittajan kautta.

    VastaaPoista
  6. Voi nilkkaasi! Lentopalloilijan vaimona uskon tietäväni, mistä on kyse. Oikeastaan tulin kertomaan, että sinua odottaa palkinto viime viikon keskusteluun osallistumisestasi. Aion toukokuussa lähteä pienelle aikamatkalle loistavan ehdotuksesi innoittamana. Laitahan postiin ammanblogi@gmail.com yhteystietojasi, niin laitan palkinnon tulemaan!

    VastaaPoista
  7. Salla: tuo selittää sen, miksei kustantaja ole ottanut tehtäväkseen nostaa Raviloa kirjallisuusmaailmankartalle. Mikähän on mahtanut johtaa siirtymiseen pois Atenalta? Myllylahdessa on ainakin se hyvää, että Helmetin e-kaunokirjallisuus näyttää olevan järjestäen sen kustantamaa, jolloin niitä saa lainaan helposti :)

    VastaaPoista
  8. Ilmeisesti siellä järjesteltiin kaunokirjallisuusasioita uusiksi ja "dekkarit" siivottiin silloin pois. Tosin vaikka Ravilon kirjoista käytetäänkin rikosromaanin nimitystä, eivät ne dekkareita ole. Kirjailija itse on myös arvellut, että ikärasismi vaivaa kustannusalaakin: liian vanha kirjailija ei välttämättä kiinnosta kustantamoita, vaikka hänellä olisi hyvääkin tuotantoa takanaan. Jos näin on, niin onhan se harmillista.

    VastaaPoista
  9. Minusta tuo ikärasismi kuulostaa lähinnä typerältä.

    VastaaPoista