Ian McEvan: Polte
Otava 2010, 377 sivua.
Polte ei liiemmin kaipaa esittelyjä kirjablogimaailmassa, ja samasta syystä on turha kuvailla sitäkään, mistä kirja löysi tiensä lukemistooni. Minulle McEvan oli uusi kirjailijatuttavuus, mutta odotellessani tämä kirjan lukemista olin ehtinyt jo kiinnostua kovasti. Aihepiiriltään Polte on kiinnostava, sillä en muista fyysikoiden pahemmin päässeen kaunokirjallisuudessa näin suureen rooliin, jos scifi jätetään pois laskuista. Ilmastonmuutos on mainittu myöskin keskeiseksi teemaksi, mutta esiintyy eri tavalla kuin ennalta odotin. Sen sijaan että ilmastonmuutosta tutkittaisiin tai kauhisteltaisiin, sitä pidetään selvänä faktana ja siirrytään seuraavaan vaiheeseen, eli yrittämään ratkaista sen mukana tuomia ongelmia, toisin sanoen löytämään ratkaisua energiantuotannolle.
Päähenkilö Michael Beard on fysiikan Nobel-voittaja, joka on tehnyt merkittävimmät tieteelliset saavutuksensa jo vuosikymmeniä sitten, ja sen jälkeen tyytynyt lähinnä ratsastamaan maineensa mainingeilla. Nobel-voittajan nimi on kysyttyä tavaraa eri puolilla, ja siten ilmaisen lounaan tarjoajista ei olekaan pulaa. Henkilökohtaisessa elämässään ei menestys ole ollut aivan samalla tasolla fysiikan kanssa, sillä hänen viides avioliittonsa on henkitoreissaan, lapsia ei ole, eikä terveyskään ole aivan kunnossa. Selvästikään hänen nerokkuutensa ei ylety kaikille elämän osa-alueille.
On kiinnostavaa tehdä vertaus Beardin ja koko maailman välillä. Maailma on pullollaan edistynyttä tieteellistä tietoa, eli mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Siinä missä Beard laiminlyö omaa terveyttään, käy vieraissa, jatkaa viinanjuontia ja ylensyöntiä tehden seuraavana päivänä vakaita päätöksiä paremmista elintavoista, toimii ihmiskunta aivan samoin. Laaditaan ilmastosopimuksia ja säädetään ympäristölakeja, mutta samaan aikaan mässäillään fossiilisilla polttoaineilla saasteista säästämättä, ja vältetään ryhtymästä dieetille ja raahautumasta kuntosalille. Energiansäästöstä puhutaan kauniisti, mutta toimet jäävät sille tasolle, että vessasta sammutetaan valot ja työpaikan tietokone suljetaan yöksi. Ollaan valmiita ihan mihin tahansa, kunhan se ei maksa mitään eikä laske MINUN elintasoani.
Tykästyin McEwaniin kirjoittajana. Tekstiä oli mukava lukea, vaikka asian puolesta sitä pystyisikin vaivatta lyhentämään. Selvästi huonoin piirre lukijan kannalta oli se, että koko kirja on jaettu ainoastaan kolmeen osaan. Siinä ei ole mitään kummallista, mutta kun näitä osia ei ole jaettu minkäänlaisiin lukuihin lainkaan. Perinteisessä mielessä kirjassa olisi siis vain kolme lukua. Tällaiselle lukijalle, jonka kaikki lukeminen tapahtuu melko lyhyissä pätkissä, ei tämä rakenne ole hyvä. Jouduin monta kertaa lopettamaan lukemisen noin vain, kesken ei mitään. Varmaankin kirjailija on kirjansa kirjoittanut sellaiseksi kuin hyväksi kokee, mutta koska kohteena yleensä ovat lukijat, niin heidät voisi ottaa paremmin huomioon. Muuta pahaa sanottavaa minulla ei sitten Poltteesta olekaan, joten voin suositella, jos tämä vielä joltain bloggaajalta on lukematta :)
Minulta on edelleen Polte lukematta. Kiinnostavalta kyllä kuulostaa ja tässä kuussa vedänkin pienen McEwan-putken, mutta Polte ei siihen ainakaan näin alustavasti pääse mukaan. Mutta onhan tässä elämä aikaa..
VastaaPoistaMinultakin on vielä Polte lukematta, mutta kiinnostuin tästä jutustasi taas vähän lisää.
VastaaPoistaLukemattomia kirjoja on lukemattomia. Ensimmäisen McEwanini luin vastikään. Kunnon asiaa tuntuu Polte olevan.
VastaaPoistaMinua tämä sekä riemastutti että kauhistutti :)
VastaaPoistaMinä olen McEwan-fani, mutta Polte aiheensa puolesta kiinnostaa vähemmän kuin hänen muut teoksensa, joita minulla on vielä tosi paljon lukematta. Varmasti tähänkin kuitenkin joskus vielä pääsen!
VastaaPoistaMinuakin häiritsee, jos kirjassa on tosi pitkiä lukuja, tai ei lukuja lainkaan. Muistan ainakin Siri Hustvedtin muuten upeassa Kaikki mitä rakastin -romaanissa tuskastuneeni tähän.
Täällä ilmoittaautuu Ian McEwan palvoja, jolla oli ensimmäisen kerran hiukan vaikeutta pysyä mukana. Ilmeisesti neurokirurgia on helpompaa kuin fysiikka meikäläiselle, sillä McEwanin Lauantaissa ei mitään ongelmaa.
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa siinä, että jo rakenne teki sen, että tätä ei olisi voinut lukea pätkissä. Sekin siis tuli minulle fysiikan päälle ja olen siis ehdottomasti maailman epämatemaattisin ihminen.
Kun tein viime vuoden parhaat kirjat listaani taphtui sitten se ihme, että Paul Austerin loistava Näkymätön kiilasi ohitse rakkaan McEwanini.
Ymmärrän oikein hyvin, että sinulle tämä oli helpompi kirja kuin minulle. Toisaalta uskon, että palaan tähän Poltteeseen vielä ajalla, sillä kukaan ei voi väittää tätä kirjaa huonoksi. Eihän McEwan edes kykene huonoon.
Minä en ollut ennen törmännyt tällaiseen luvuttomuuteen, ja voisi sanoa että hyvä niin. Toivon mukaan se ei ole McEwanin tavaramerkki, sillä ajattelin lukea jossain vaiheessa häneltä jotain muutakin.
VastaaPoistaAinakin McEwanin Ikuinen rakkaus, Vieraan turva ja Lauantai ovat selvillä luvuilla. Rannalla ei ole lukja, mutta sehän on melkein yhdeltä makuulta luettava kirja.
VastaaPoistaSovitus minulla on vain pokkarina ja juuri sen takia en sitä tähän nyt heti löytänyt, joten en voi vastata oliko siinä luvut.
Amsterdamia en omista. Olen lukenut, mutta en vielä tehnyt blogiini. Olen sitä tilaamassa.