Antti Leikas: Melominen
Siltala 2011, 190 sivua.
Melominen oli kuulemma Pienen Esikoiskirjakerhon ensimmäinen kirja. Minä en siihen kuulu, koska en katso esikoiskirjoja sen tarpeellisemmiksi omistaa kuin muitakaan. Blogistanissa tämä on ehtinyt jo tulla esiin pariin otteeseen, ja sieltä minäkin innostukseni sain.
Melominen on yhden päivän romaani, eli tapahtumat ylettyvät juuri yhden vuorokauden ajalle. Esitystapa on päiväkirjamainen (vai olisiko minuuttikirja parempi ilmaus). Lähestulkoon koko kirja on jaettu kymmenen minuutin mittaisiin pätkiin, joissa kerrotaan tapahtumista yhden henkilön näkökulmasta. Kirjan ensimmäisessä osassa, pituudeltaan 130 sivua, merkintöjen välillä on päähenkilön ajatuksenjuoksua. Se liittyy enemmän tai vähemmän etäisesti senhetkisiin tapahtumiin, ja tarkoituksena on ilmeisesti tuoda esiin sitä, miten löyhästi ihmisten ajatukset saattavatkaan liittyä todellisuuteen ja siihen hetkeen, jossa kulloinkin ollaan. Jälkimmäisessä osassa minuuttikirjamerkinnätkin muuttuvat hieman ja niiden joukossa on sellaisia, joihin ei liity ihmisiä lainkaan vaan ne tarjoavat tirkistelymahdollisuuden Jaakkoloiden kotiin. Henkilöt ovat siis molemmissa osissa samoja samoin kuin vuorokausikin, mutta tarkastelutapa on hieman erilainen, eikä nyt ole mukana enää ajatuksenjuoksua.
Tapahtumapaikkana on Jaakkolan kodin lisäksi perheen pään työpaikka. Toimisto, jossa työskentelee ainakin firman myyntiorganisaation johto sekä tuotekehityspäällikkö. Suuri osa päivästä kuluu palaverissa, ja se tarjoaa oletettavasti hauskan samaistumiskohdan suurelle osalle lukijoista. Jos toimistotyö ja palaverit eivät kuulu kokemuspiiriin, niin koko kirja saattaa jäädä hieman etäisemmäksi. Jälkimmäinen osa puolestaan keskittyy viisilapsisen perheen arkeen, joten siinä on toinen tarttumapinta.
Melominen on selvästi tehty viihteeksi. Sen voi sanoa onnistuvan tarkoituksessaan ihan kohtalaisesti, mutta mitenkään riemukkaaksi en sitä kokenut. Jaakkolan ajatusjuoksu keskeyttää turhan usein tapahtumien kulun, joka sen johdosta tahtoo jäädä liian katkonaiseksi. Vastoin ennakko-odotuksiani lopulta kaikkein kiinnostavinta oli juuri se perhe-elämän tirkistely. Vaikka kyseessä lieneekin fiktion tuote, on tuollaisessa kaikista arkisimman arjen peittelemättömässä kuvauksessa jotain kiinnostavaa. Se on jotain, mitä on mahdotonta päästä ulkopuolisena ikinä näkemään, sillä tieto tarkkailijasta pilaa aitouden poikkeuksetta. Luultavasti Big Brotherissakin on alun perin ajettu takaa juuri tällaista kiinnostusta, mutta kameroiden läsnäolo estää sen toteutumisen.
Jälkimaku kirjasta on melko ristiriitainen. Toisaalta siinä oli monta hyvää ja kiinnostavaa kohtaa, mutta toisaalta sitten myös tyystin turhan tuntuisia osuuksia. Ne eivät luultavasti ole täysin turhia, mikäli tarkoitus oli päästä tirkistämään Jaakkoloiden perhe-elämän lisäksi päähenkilön päänkin sisään, mutta silloin puolestaan herää kysymys siitä, onko tavallisen ihmisen elämä niin kiinnostava että sitä jaksaa seurata edes yhden päivän ajan. Lisäksi kirja tuntui loppuvan hieman kesken. Yksi vuorokausi on kyllä sopivan pyöreä ajanjakso, mutta sellainen tunne jäi leijumaan, että siitä olisi voinut saada enemmänkin irti.
Hauskana sattumuksena kerrottakoon, että lukiessani päähenkilön valvomisesta ja pahasta univajeesta pienen lapsen valvottaessa tuli itselleni kova tarve ottaa nokoset heti paikalla, aivan kuin olisin voinut huilata kirjan henkilön puolesta :)
Minäkään en hirveästi innostunut tästä, vaikka on kirjalla toki ansionsa etenkin tietynlaisen tuoreuden vuoksi.
VastaaPoistaJa minulle tuli ihan sama olo kuin Jorille; piti mennä heti nokosille... Mietin että ehkä katkonaisuuden juuri on tarkoitus kuvata univajeisen olemista, sellaistahan se on, ei ihan hereillä koko ajan. Eikös jossain sanottu, että kirjailija kirjoitti tämän juuri tuossa päähenkilönsä elämäntilanteessa ja univajeessa, vai mahtaako tämä väite olla vain mainoskikka.
VastaaPoistaKatkonaisuutta voi perustella univajeella, mutta vaikka se kuinka kuvastaisi todellisuutta, niin antaako lukijalle mitään?
VastaaPoistaMinä pidin kirjasta valtavasti. Jotenkin tuli Havukka-ahon ajattelija ja Juoksuhaudantie mieleen, mutta jotenkin taas lempeämmin. Taidan pitää pehmomiehistä!
VastaaPoistaLoppuratkaisu oli aika ovela. Oliko kirjan tapahtumat pelkkää kuvitelmaa??? Minä väitän, että oli. Jonkin sortin univaje oli saanut aikaiseksi aikamoisia hallusinaatioita, voi että! Riemastuttava juttu!
Joana, ajattelin aivan samaa loppuun päästyäni! Kalssinen se olikin vain unta -ratkaisu :)
VastaaPoistaMie koin lopun eri tavalla kuin Kirsi ja Joana, ajattelisin että toinen osa oli kuitenkin eka osan alku. :)
VastaaPoistaHöh, tuo Hannan vaihtoehto ei tullut edes mieleeni. Siinä se univajeen jatkuminen ei ehkä haittaisi niin paljon, ei olisi pakko ottaa nokosia :)
VastaaPoistaTai valvotun yön jälkeen, tulee näkyville että mitä univaje voi aiheuttaa. Siihen tuntuisi olevan monta vihjettä, että osien järjestys on päinvastainen. Esimerkiksi rikkinäinen kännykkä tukisi tätä ajatusta.
VastaaPoista