Olli Jalonen: Poikakirja
Otava 2010, 256 sivua.
Poikakirja on ehtinyt kerätä blogeissa hehkutusta sen verran, että odotin kovasti pääseväni siihen itsekin tutustumaan. Odottavan aika on pitkä, mutta kirjaston jono ei onneksi ole ikuinen. Minun kohdallani kirjailija ei tulisi pääsemään helpolla, sillä olin koko lukemisen ajan jonkinlaisen mahataudin kourissa. Ruoansulatuskanavan kummastakaan päästä ei onneksi syöksynyt mitään hallitsemattomasti, vaan kyse oli "pelkästä" mahakivusta. Sitä kuitenkin jatkui lähestulkoon tauotta, ainoastaan kivun voimakkuus vaihteli.
Kirja kuuluu juonettomien teosten osastoon. Kertojana on alle 10-vuotias koulupoika, joka kertoo elämästään lapsen silmin. Franzenin Tumman veden päällä -kirjassa lähtökohta oli hieman samanlainen, mutta siinä oli selkeänä teemana perheväkivalta, kun Poikakirja on silkkaa aikakauden kuvausta. Jälkimmäinen on haastavampi tapa, sillä juoni ei luo jännitystä tai kannattele tarinaa, vaan kaikki on pelkän kerronnan varassa. Minusta Jalonen onnistuu tehtävässään loistavasti, sillä huomasin kirjan loppupuolella, ettei minulle ole tullut kertaakaan mieleeni, että kertoja voisi olla mitään muuta kuin se koulupoika.
Tapahtumat sijoittuvat 60-luvun alkuun parin-kolmen vuoden ajanjaksolle. Itse olen syntynyt vasta reilut 10 vuotta myöhemmin, joten kaikki tietoni ajasta on tullut joko historiantunneilta samalla tavalla toisen käden tietona kuin tässä kirjassakin. Ainoa omakohtainen kosketuspinta rajoittuu musiikkiin ja Aku Ankka -lehtiin. Elokuviin ei kirjassa viitata, se olisi voinut olla vielä yksi mahdollisuus.
Kirjan tapahtumien valinta ansaitsee erityiskiitoksen. Ei ole sattumaa, ettei juonen puolesta päähenkilö Ollille tapahdu "mitään". Elo ei tietenkään ole pelkkää arkea, vaan hän törmää asioihin, jotka ovat tuttuja nykypäivänkin ihmiselle, mutta ne ilmenevät toisella tapaa. Juuri siinä onkin tämä ajankuvauksen rikkaus: vaikka lukija ei olisikaan elänyt tapahtumien aikaan, osaa hän silti vaivatta peilata niitä omaan arkeensa ja havaitsee sitä kautta aikojen ja tapojen muuttumisen. Esimerkkinä vaikkapa koulukiusaaminen; miten siihen on kunakin aikana suhtauduttu.
Blogeissa on ihmetelty, eikö tässä olisi ollut ainesta edes Finlandia-ehdokkuuteen. Sikäli minulla ei ole edellytyksiä ottaa kantaa, etten ole kaikkiin ehdokkaisiin tutustunut, mutta koska tämä on minun blogini, niin otanpa kuitenkin. Minun mielestäni olisi. En tiedä onko vastaavia ajankuvauksia jo tehty ennenkin, mutta jos on niin ei niitä liikaa ole. TV-sarja Mad Men on ansiokkaalla tavalla näyttänyt, miltä 60-luvun elämä näytti mainostoimistossa. Olli Jalonen tekee nyt saman suomalaisen koulupojan kohdalla, eikä jää mainosmiesten jalkoihin. Jos Mad Men on saanut palkintoja omassa sarjassaan, niin vastaavat tunnustukset kuuluisivat Poikakirjallekin.
Hmm, ehdit ensin. Minäkin jonottelen tätä kirjastosta - kiva kuulla että kannattaa odotella!
VastaaPoistaMad Men on loistava, tykkäisinköhän tästäkin?:D Kiitos Jori hyvästä arviosta, täytyy kyllä laittaa Poikakirja varaukseen:)
VastaaPoistaSääntöihin näyttää kuuluvan, että näistä myös ilmoitetaan... tiedoksesi siis, että laitoin sinulle tunnustuspalkinnot kiertoon :-) Kiitos hienosta blogista!
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaAika samoissa tunnelmissa mennään! Franzén minullakin oli vertailukohtana, samoin voisi varmaan olla Väisänen, mutta häntä en ole ehtinyt lukea. Jalonen pesee Franzénin mennen tullen. Minusta Franzénin Tumman veden päällä oli turhan hajanainen juonellisuudestaan huolimatta. Esimerkiksi äidin kanssa tehty Israelin-matka oli aivan ylimääräinen koukkaus aiheesta sivuun.
Jalosella ei ole mitään turhaa, vaan kaikki on tarkoin punnittua. Minusta kirjassa on kyllä juontakin, ainakin sen verran, että tärkeä henkilö eli opettaja piirtää jonkinlaisen kaaren lapsuudesta aikuisten maailman kynnykselle kertojan elämässä. Sodan vaikutukset näkyvät 1960-luvun arjessa vielä kovin selvinä. Hieno kirja, joka olisi ehdottomasti ansainnut enemmän huomiota myös palkintorintamalla.
Olen edelleen kirjaston varausjonossa tämän kanssa. Olen sijalla 125/181. Odotan innolla, kiitos kivasta arviosta.
VastaaPoistaTämä kyllä blogihehkutusten ansiosta kiinnostaa minuakin. Tekisi lisäksi mieli ostaa kirja isille, joka on ollut koululainen 1960-luvun alussa.
VastaaPoistaKaroliina
Ai niin, se Franzen.. Koskahan sen ehtisi lukea. Mutta kiva kuulla, että tykkäsit, musta ehdottomasti viime vuoden parhaita kirjoja!
VastaaPoistaPs. Jori: sulle on haaste. ;)
VastaaPoistaKaroliina: Uskon tämän kirjan olevan täsmälahja jokaiselle miehelle, joka on ollut koululainen 60-luvun alussa.
VastaaPoistaBooksy ja Ina: kiitoksia molemmille tunnustuksesta! Mahatautini seurauksena minulla on mm. kauheasti blogitekstejä luettavana. Nyt kun tauti tuntuu taittuneen (kop kop), lupaan reagoida haasteeseenkin alkavalla viikolla.
Tämä on upea kirja.
VastaaPoistaIhastelen Jori täällä luonasi sitä, miten teet aivan yllättäviä siltoja asioiden välille. Tämä ei ole ensi kerta. Mutta että Poikakirja ja Mad Men?!? :). Franzeniakaan en ajatellut, mutta Väisästä kyllä.
Onnea tunnustuksesta! Jäin miettimään, millä kirjahyllysi on täytetty! :)
Jos minun siltani ovat yllättäviä, niin mahdollisesti kiinnitän huomiota eri seikkoihin kuin yllättyjä. Eniten minua on Mad Menissä viehättänyt juuri se, kuinka erilaiselta kaikki näyttää. Ei niinkään ulkonäön puolesta, vaan muuten: tupakointi joka paikassa, kopiokoneiden puuttumisesta johtuvat konekirjoittajien armeijat konttoreissa jne. Tavallaan siis itse sarjan tapahtumat ovat toissijaisia, ne tarjoavat vain syyn esitellä niitä vanhoja ilmiöitä eri kanteilta. Siltä osin rinnastus Poikakirjaan toimii minusta hyvin.
VastaaPoistaKirjahyllyni sisältöä en voi vielä paljastaa, sillä täytyyhän minun jättää jokin syy, millä toivon lukijoiden palaavan blogiini jatkossakin :)