maanantai 10. tammikuuta 2011

Finlandia-haaste



Liityin innokkaana mukaan Jennin blogissa olleeseen Finlandia-haasteeseen. Haaste on selvitetty siinä vaiheessa kun on luettu kaikki siihen mennessä Finlandia-palkinnon voittaneet kirjat. Tällä hetkellä mukana on siis 27 kirjaa, mutta jos ja kun joskus haasteesta selviän, on niitä varmaankin jo enemmän. Jottei tavoite pääsisi unohtumaan, laadin tämänhetkisestä tilanteesta ihan oman sivunsa ja laitoin linkin killittämään tuohon yläpuolelle. Toistaiseksi se edustaakin suurinta ponnistusta jonka olen haasteen eteen tehnyt, muttei sentään ihan ainoaa: poimin nimittäin lauantaina kirjastosta Antti Hyryn Uunin mukaani, ja odotan jo innolla että pääsisin siihen käsiksi.

Kuten näkyy, on urakka vielä täysin alkutekijöissään:

2010 - Mikko Rimminen: Nenäpäivä
2009 - Antti Hyry: Uuni
2008 - Sofi Oksanen: Puhdistus
2007 - Hannu Väisänen: Toiset kengät
2006 - Kjell Westö: Där vi en gång gått/ Missä kuljimme kerran
2005 - Bo Carpelan: Kesän varjot
2004 - Helena Sinervo: Runoilijan talossa
2003 - Pirkko Saisio: Punainen erokirja
2002 - Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie
2001 - Hannu Raittila: Canal Grande
2000 - Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
1999 - Kristina Carlson: Maan ääreen
1998 - Pentti Holappa: Ystävän muotokuva
1997 - Antti Tuuri: Lakeuden kutsu
1996 - Irja Rane: Naurava neitsyt
1995 - Hannu Mäkelä: Mestari
1994 - Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies
1993 - Bo Carpelan: Urwind/Alkutuuli
1992 - Leena Krohn: Matemaattisia olioita tai jaettuja unia
1991 - Arto Melleri: Elävien kirjoissa
1990 - Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi
1989 - Markku Envall: Samurai nukkuu
1988 - Gösta Ågren: Jär
1987 - Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta
1986 - Sirkka Turkka: Tule takaisin, pikku sheba
1985 - Jörn Donner: Far och son (Isä ja poika)
1984 - Erno Paasilinna: Yksinäisyys ja uhma

7 kommenttia:

  1. tää on kyl hyvä, pitäisi itsekin kokeilla. Minäkään en ole kauhean montaa lukenut: Ennen päivän laskua ei voi oli huippu kuten myös Ystävän muotokuva. Puhdistus tietysti myös. Olen tosi yllättynyt että Mestari on tuolla listalla, hyvä (elämänkerta)kirjahan se on, mutta Finlandia? Canal grande oli minusta aivan kamalan huono ja Westön missä kuljimme kerran alkoi nukuttaa minua välittömästi vaikka olen pitänyt muista hänen kirjoistaan. No joo, mutta onhan tuossa monta mitä on lukematta. Jänniä valintoja tosiaan.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa mukaan! Kivaa, että niin moni on innostunut haasteesta.

    Heheh, pohdin juuri, onko kirjoja, joissa yhdistyisivät kaksi lukuhaastettani, aakkoslukeminen ja Finlandia-haaste. Ehkä se olisi kuitenkin fuskausta. :)

    VastaaPoista
  3. Anni.m. on kommentoinut tähän väliin. Minusta Westö on hieno, mutta Canal Grande... Hohhoijaa, kesken jäi!

    VastaaPoista
  4. Onpas Finlandia-innostus vallannut bloggarit! Täytyy sanoa, että itseäni ei kiinnosta vähääkään. ;) Finlandia-palkinto on jotenkin niin ärsyttävän... snobistininen? Muutaman olen lukenut ja pari aion lukea, mutta se ei liity tosiaan palkintoon mitenkään.

    VastaaPoista
  5. Minulla on pitkä matka oman haasteeni kanssa. :)

    VastaaPoista
  6. Minun mielessäni Finlandia-palkinnolla ei ole oikeastaan mitään arvolatauksia suuntaan tai toiseen, vaan etupäässä toivon haasteen myötä saavani luettavaksi hyviä kirjoja.

    Koska luettavaa on maailmassa älyttömän monta kertaa enemmän kuin kukaan ikinä ehtii lukea, niin on hauskaa kuvitella saavansa edes jotain kokonaisuuksia valmiiksi.

    VastaaPoista
  7. Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -kirjasta on hyvä jatkaa. Mielenkiintoinen ja erilainen lukukokemus! Enpä tiedä, olisiko minusta tähän haasteeseen. Laitan idean mietintämyssyyn.

    VastaaPoista