maanantai 17. tammikuuta 2011

Antti Hyry: Uuni

Antti Hyry: Uuni
Otava 2009, 400 sivua.



Nyt voin sanoa Finlandia-haasteeni todella aloitetuksi, kun ensimmäinen kirja on sitä varten luettu. Hyry oli minulle entuudestaan tuntematon kirjailija, olin ainoastaan kuullut tämän palkintokirjan nimeltä. Katsoessani aiemmin mitä Antti Tuurista sanottiin Wikipediassa, sain tietooni myös Hyryn olevan diplomi-insinööri. Oli kiinnostavaa nähdä, millainen kirja tällaisella koulutuksella oikein päätyy palkittavaksi.

Kirjan kantava idea on siinä, että kirjailijan ikäinen Pietari rakentaa kesäasuntoonsa uunia. Ei mitään tavallista sähköhellaa, vaan muuraa reilua leivinuunia; kooltaan sellaista että aikuinen mies mahtuisi helposti sen sisään pitkäkseen, jos vain luukku antaisi myöten. Kirjailija on työn kuvauksessa varsin tarkka, teksti kuulostaa usein siltä kuin radioselostaja katselisi vierestä ja kertoisi mitä kulloinkin tapahtuu. Ensimmäisten sadan sivun jälkeen mieleeni tuli ajatus, että onko kirjailija mahtanut olla aivan tosissaan. Jospa hän onkin lyönyt kavereidensa kanssa vetoa siitä, millaisesta aiheesta voi kirjoittaa kirjan niin että se otetaan yleisesti vielä tosissaan. Lukekaa vaikka itse sivulta 101:

"Ensiksi ruuveilla kiinni suikaleitten päät lautoihin, akkuporakone, sopivia pieniä ruuveja ja ruuvauskärki ja pieni poranterä jolla saa reijät vaneriin. Sai syntymään kaksi asetelmaa, kummassakin kaksi keltaista vanerisuikaletta syrjällään ja päästä kiinni kahdeksan tuuman laudanpätkässä. Kun hän oli saanut ne tiilipinoilla tuetuksi ja taivutetuksi oikeisiin asentoihin, ne lepäsivät siinä kuin hevosen länget ruomista alaspäin, hevosen länkien alaosat, ruomien kohdalta katkaistut. Panen nyt reikien kohdalle styroksisuikaleet ja sitten valu."

Jos ei suurin osa, niin joka tapauksessa suuri osa kirjasta on tällaista kuvausta, missä lukija sitten joko yrittää pysyä ajatuksissaan mukana tai luovuttaa. Joku ennemmin, joku myöhemmin. Jos ei luovuta, niin todennäköisesti leivinuuneja on tullut tapitettua joko valmiina tai kesken valmistuksen. Kertoja, tai pikemminkin ajattelija, kertoo työn vaiheista sitä mukaan kun suunnittelee ja tekee. Onneksi sentään kirjassa on muutakin, mm. dialogia kertojan ja hänen vaimonsa välillä. Tyyliltään se on huvittavan pelkistettyä, on helppo uskoa, että sellaisen ajatustenvaihdon takana on kymmenittäin yhdessä elettyjä vuosia.

Välillä Pietari käy ostamassa lisää rakennustarvikkeita. Kirjailija muistaa mainita mm. sähköjohdon liittämisen kiinnitettäessä peräkärryä auton perään samoin kuin kärryn kannen sitomisen pyykkinarulla. Selvää top 100- kiinnostavuuslistan tarinaa siis, ei vain ihan sieltä kärkipäästä. Myös hillasuolla käydään ihmettelemässä marjojen väriä ja auttamassa poikaa omakotitalon sähkötöissä pitkän matkan päässä.

Kirjan selkeä kohokohta on ikäihmisten bussiretki Pohjois-Ruotsiin. Matka kestää yli yön, ja sen varrella tutustutaan useisiin kirkkoihin sekä erityisesti niiden urkuihin. Lukijalle esitellään erityyppisten urkujen erityispiirteitä ja kuvaillaanpa näkymää jonkinlaisen kannen sisällekin. Siellä on koukkua ja tappia ja abstraktia ja ties mitä. Kuulemme myös urkupillien valutekniikasta. Henkilökohtaisesti olen usein ihmetellyt miksi juuri kirkot ovat jokaisessa paikassa niitä itsestään selviä nähtävyyksiä. Turistioppaissa mainitaan aina paikallinen kirkko, sen rakentamis- ja palamisvuodet. Miksi juuri kirkot, eivätkä vaikkapa kirjastot, jotka juuri minua kiinnostavat enemmän?

Huolimatta edellä olevasta negatiivisesta sävystä on Uunissa jotain salaperäistä viehätystä. Vaikka kiitänkin onnea siitä ettei Hyry ruvennut rakentamaan urkuja ja päätyi "pelkkään" uuniin, niin kirjan jaksaa lukea loppuun eikä keskeyttäminen käy mielessä kuin ehkä siinä vaiheessa, kun antaa periksi muuraustyön etenemisen kuvittelussaan. Selvästikin kirjailijalla on tuollaisesta työstä kokemusta, sillä hän osaa ottaa esiin lukemattomia huomioitavia yksityiskohtia ja mainita niiden perustelun. Se kaikki on kokemuksen tuomaa tietoa, yrityksen ja erehdyksen kautta opittua, ja sen eteen on takuulla ehditty rakentaa lukemattomia uuneja ja muitakin rakennelmia.

Uuni on kuvaus käsityöläistaidosta. Sellainen käy väistämättä vieraaksi niille, joiden lähin kosketus aiheeseen on kirjahyllyn kokoaminen Ikean ohjeiden mukaan. En minä kuitenkaan elokuvaa tästä jaksaisi katsoa, vaikka kieltämättä olisikin kiinnostavaa nähdä miten se lopun pakollinen takaa-ajo-toimintakohtaus saadaan perusteltua.

16 kommenttia:

  1. Naurahdin lopussa. "En minä kuitenkaan elokuvaa tästä jaksaisi katsoa.." :D

    Seuraavaksi sinun kannattaa sitten tarttua Aittaan. ;)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä se reissu Ruotsiin oli kirjan huonoin osio. :D En tajunnut sen tarkoitusta tai merkitystä ollenkaan koko tarinalle.

    Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kirjassa on hiljaista viehätystä ja juuri sellaista varmuutta, joka tulee vain vuosien kokemuksesta. :)

    VastaaPoista
  3. En minäkään sitä Ruotsin retkeä ymmärtänyt, mutta siinä tavallaan sentään tapahtui jotain. Koko luku oli aivan yllättävä: kaikki muut ovat pituudeltaan siinä kymmenen sivun molemmin puolin, kunnes yhtäkkiä numero 36 onkin melkein 70-sivuinen.

    VastaaPoista
  4. Minustakin Ruotsi-osuus oli ihan outo ja asiaankuulumaton poikkeama, kun kirja muuten oli sellainen meditatiivinen sukellus "slow-life" -filosofiaan, perusasioiden äärelle. Rakentaa uunia, rakentaa uunia, rakentaa uunia... erittäin hyvä viesti yhdelle jos toiselle tämän päivän tehokkaalle ja kiireiselle ja erittäin tärkeälle henkilölle.

    VastaaPoista
  5. Apua! Kuulostaa vielä paljon pitkäveteisemmältä kuin olen kuvitellut/kuullut! Ehkä tosiaan jään odottamaan, että saan lisää kärsivällisyyttä ennen kuin uskallan tähän kirjaan tarttua:D

    Pakostikin surettaa kaikkien niiden satojen ellei tuhansien ihmisten puolesta, jotka jouluna 2009 saivat juuri tämän kirjan lahjaksi:D Itse olisin ainakin halunnut jotain hieman enenmmän mukaansa tempaavaa lomalukemiseksi:)

    VastaaPoista
  6. Hauska arvio kirjasta. Herättää kysymyksiä moneen suuntaan - onko kirjailija ollut iha tosissaan? Onko Finlandia annettu ihan tosissaan? Etkä sinä silti jättänyt kirjaa kesken, vaan siknä oli viehätyksensä. Itse en vaan jaksa luottaa että innostuisin ja tämä arvio kyllä vahvisti tuota käsitystä...

    VastaaPoista
  7. En voinut jättää kesken, sillä muuten olisi Finlandia-haasteenikin päättynyt aika nolosti. Eikä minulla edes ollut vaikeuksia tarttua kirjaan yhä uudestaan jatkaakseni lukemista, mutta ei se myöskään vetänyt puoleensa samoin kuin jotkut. Finlandia-palkinto tuntuu hämmentävältä, oliko se todella niin hyvä?

    VastaaPoista
  8. Ei kirja minusta ole huono, mutta sitä ei voi oikein lukea silleen suorittaen. Koska kieli on niin hidasta, siihen pitää olla aikaa paneutua.

    Mun mielestä on vaan epäreilua, että F-palkinnon voi voittaa monta kertaa. Siihen pitäis laitta raja, että jos joskus on jo sen voittanut, ei voi enää päästä ehdolle.

    VastaaPoista
  9. Salaperäistä viehätystä! : ) Minustakin se Ruotsin reissu oli kohokohta. Erikoinen Finlandia-palkittu, tai niinhän ne taitavat olla aika monetkin... Oikeastaan kuitenkin pidin Uunista!

    VastaaPoista
  10. Uuni on työn alla, sivulla 100 olen menossa. Tähän mennessä ollut ihan rauhoittavaa lomalukemista. Saa nähdä jaksanko painaa loppuun saakka, vai luovutanko kun en enää jaksa mielikuvitella uunin valmistumista. Kaipaisin kuvitettua versiota, jossa on valokuvia ja piirustuksia eri työvaiheista. Mutta taidanpa välillä laittaa kirjan pöydälle, juoda päiväkahvit ja ottaa päiväunet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valokuvat ja piirustukset olisivat tosiaan auttaneet asiaa. Jossain vaiheessa annoin itsekin periksi enkä yrittänytkään enää kuvitella mitä on tapahtumassa.

      Poista
  11. Nyt se on tehty! Uuni on luettu kannesta kanteen ja ajatuksen kanssa. Kirjan loppuvaiheessa aloin jo hykertelemään ajatukselle, miltä tähän kirjaan perustuva Dome Karukosken ohjaama elokuva näyttäisi? Pietaria näyttelisi Aku Hirviniemi ja Hannaa Iina Kuustonen. Tai sitten Kari Väänäsen käsikirjoittama 12-osainen tv-sarja, jossa Pietaria näyttelisi Kai Lehtinen ja Hannaa Outi Mäenpää...

    Tartunko seuraavaksi Aittaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en osaa sanoa Aitasta mitään, mutta ilmeisesti se kuuluu samaan trilogiaan, jonka viimeinen, vielä julkaisematon osa on nimeltään Palapeli. Siinä seurataan seikkaperäisesti, miten eläkeläismies kokoaa 10000 palan palapelin.

      Poista
    2. Huimaa! Milloinkahan tuo ilmestyy?

      Neljäs osa voisi olla 500-sivuinen romaani Maali. Siinä seurataan aikaisemmasta romaanista tutun aitan maalaamista ja maalin kuivumista.

      Taidan silti kokeilla tuota Aittaa.

      Poista
  12. Siis aivan loistava kirja! Hyryllä on vähän samanlainen filosofinen ote kuin Melvillellä Moby Dickissä, ihan totta, verratkaapa niitä toisiinsa. Tällä hetkellä itselläni on menossa tällainen kausi, että pidän sairaalloisuuteen asti menevästä yksityiskohtien kuvailusta jostakin sellaisesta aiheesta, josta itse en tiedä mitään. Kun lukee noita kuvailuja, se luo rakenteita päähän ja luo vaikutelman jostakin elämää suuremmasta, jostakin sellaisesta, että jos siihen tosissaan alkaisi perehtyä, niin menisi yksi ihmisikä sen hallitsemiseksi. Tulee siis sellainen olo, että tuossa on jotakin suurta pinnan alla, ja jonka osittaiseen hahmottamiseen yltää juurikin tämän kirjailijan avulla, hänen matkassaan, hänen opastamanaan kohti tuntemattomia syvyyksiä. Olen nyt muutaman kuukauden sisällä lukenut Hesekielin kirjan (Raamatusta), Moby Dickin ja Uunin, ja kaikki nämä kolme ovat tietyiltä piirteiltään samanlaisia. Hyry on päässyt klassiseen seuraan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kyllä usko, että kukaan saa tämän kirjan perusteella kunnollista käsitystä uunista, jollei jo etukäteen tiedä millainen siitä on tulossa.

      Poista