Davide Enia: Maan päällä

Davide Enia: Maan päällä 

Suomennos: Leena Taavitsainen-Petäjä 

Siltala 2013 

Sivuja: 343 

Nyrkkeilyä kolmessa polvessa. Jos tämän kirjan tiivistäisi kolmeen sanaan, niin tuossa voisi olla osuva yritys, joka kattaisi paljon. Niin paljon, että jättämällä nyrkkeilyn pois, ei jäljelle jäisi enää kirjaa, vaan sen joutuisi totisesti kirjoittamaan aivan uuteen uskoon.

Isoeno Umberto vie yhdeksänvuotiaan Daviden nyrkkeilysalilleen ja pistää saman tien pojan kehään saamaan köniinsä. Daviden isä, isän isä ja äidin eno Umberto olivat kaikki kovan luokan nyrkkeilijöitä, mutta eivät koskaan riittävän hyviä voittaakseen Italian mestaruutta. Luonnollisesti poikaan kohdistuu kovia odotuksia, erityisesti kun nähdään, miten hyvä hän onkaan heti alusta alkaen.

Ympäristönä on 80-luvun Palermo, joka jostain syystä kirjan takakannessa mainitaan oikein mafian keskuspaikaksi. Maininnan todenmukaisuutta en yhtään epäile, mutta tapahtumien kulkuun - ja ihme kyllä myöskään miljööseen - sillä ei ole oikeastaan mitään vaikutusta. Yhdessä vaiheessa kyllä mainitaan ihmisten varovaisuudesta pommien suhteen, mutta lopulta koko ilmiö jää niin mitättömän tuntuiseksi, että yhtä hyvin ulkona olisi voinut vaikkapa vain haista tunkkaiselta iltaisin. Mielikuvani "kohtalokkaasta taistelusta mafiaa vastaan" eroaa tästä huomattavasti.

Kirja ei suinkaan keskity kuvaamaan pelkästään Daviden varttumista 80-luvulla, vaan käsitelty ajanjakso alkaa jo 40-luvulta, jolloin Daviden isän isä Rosario on sotimassa ja sotavankina Afrikassa. Hänen nyrkkeilyuransa jää sivuseikaksi, mutta sotaretki onkin paljon kiinnostavampi, ja voin joka tapauksessa luvata, ettei kukaan voi tuntea puutetta nyrkkeilystä tämän luettuaan. Rosarion lisäksi isoeno Umberton ja Daviden isän Francescon urat käydään läpi vähän kerrassaan.

Enian kerrontatapa on varsin poukkoileva. Ajanjaksot ja kerronnan kohteena olevat henkilöt vaihtelevat tiheään tahtiin, mutta yllättävän toimivalla tavalla, sillä lukijan on helppo pysyä vaihdosten perässä. En tiedä kuuluuko kunnia suomentajalle vai kirjailijalle, mutta toisinaan vihjeet ovat todella hienoja kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Ihmiskuva on läpi koko kirjan suorastaan hävyttömän yksioikoinen. Miehiä mitataan ainoastaan yhdellä tavalla: he ovat joko heikkoja tai vahvoja, mitään muuta ulottuvuutta ei ole. Vahvuus on kunnioitettavaa, ja heikkoja kuuluu halveksia ja he ovat ansainneet kaiken epäonnen, joka heitä ikinä kohtaakaan. Lasten keskuudessa tämä korostuu vieläkin, jos mahdollista: kukaan ei puolusta kiusattua. Kirjan alkupuolen kohtauksessa Davide tekee niin, mutta hänenkin motiivinsa on aivan muu kuin vääryyteen puuttuminen; kiusatun kohtalo ei voisi häntä vähempää hetkauttaa. Tarvitseeko sanoakaan, että naisille on varattu vain sivuosa. He ovat olemassa ainoastaan tehdäkseen lisää miehiä ja toimiakseen näiden halujen kohteena.

Kun yllä kirjoittamaani lisätään vielä se, että pidän nyrkkeilyä vastenmielisenä urheilulajina, niin on todella hämmästyttävää, miten kiehtovaa luettavaa tämä oikein olikaan! Loppua kohti kirja piti minua tiukasti otteessaan, ja vaati oikeasti mielenlujuutta jättää illalla lukeminen sikseen ja ryhtyä paikkaamaan pienoista univajetta. Totta puhuakseni kirjan tarina ei edes ole kiinnostava kuten ei valtaosa henkilöistäkään, mutta se on vain kirjoitettu niin taitavasti, että mielenkiinto pysyy yllä ja nousee nousemistaan. Miltä tämä mahtaisikaan tuntua, jos vielä tykkäisi siitä nyrkkeilystäkin...?

Minun lukukokemukseni jäi reilusti plussan puolelle, kiitos kirjoittajan taidokkuuden. Koska viehätys ei ole aihepiirin varassa, uskaltaa tätä suositella kokeiltavaksi niillekin, jotka eivät vielä kolmen sanan tiivistelmästä syttyneet.