Kolme vuotta ja varttitonni

Eilen tuli täyteen kolme vuotta ensimmäisestä blogipostauksestani. Edellinen kirja-arvioni puolestaan oli numero 250, mikäli olen osannut merkitä jokaisen arvion kirjat-tunnisteella, kuten on ollut tarkoitus.

Edellisen tämänkaltaisen postauksen taisin tehdä puolen vuoden kohdalla, jolloin saldokin näytti 50:ä. Silloin taisi olla kyseessä alkuinnostus, sillä aivan samalla tahdilla en näköjään ole jaksanut jatkaa. Aika pitkään pidin kiinni periaatteesta, että kirjoitan arvion aina heti samana päivänä kun olen kirjan lukenut loppuun. Toisinaan se johti jopa tilanteisiin, joissa lykkäsin kirjan loppuun lukemista seuraavaan päivään, jotta pääsin nukkumaan järkevään aikaan. Sittemmin olen oppinut tinkimään tuosta vaatimuksesta jopa niin paljon, että yleisimmin kirjoitan vasta seuraavana päivänä, vaikka kirja sattuisi loppumaan jo aamupäivällä.

Toinen periaate on ollut, että kirjoitan ihan jokaisesta lukemastani kirjasta (sarjakuvia lukuun ottamatta). Siitä olen saanut pidettyä kiinni, ja itseni tuntien on myös pakko: muuten koko bloggaaminen mitä luultavimmin lopahtaa, ja siihen en suinkaan ole valmis.

Muistaakseni päätin jo ensimmäisen blogivuoden aikana, etten ryhdy kosiskelemaan lukijoita tai yrittämäänkään heidän määränsä maksimointia. Sen vuoksi näitä muuhun kuin kirjoihin liittyviä postauksia onkin tullut kovin harvoin, mutta se on myös auttanut pitämään innostusta yllä, pakkopullalta on tuntunut ainoastaan niissä harvinaisissa tapauksissa, jolloin kirja ei ole hetkauttanut mihinkään suuntaan. En haluaisi leimata mitään kirjaa aivan turhaksi, ja toisaalta minun pitäisi pystyä sekin näkemykseni perustelemaan hieman perusteellisemmin kuin lyhyellä ja tiukalla huomautuksella.

Lukijana olen kolmessa vuodessa mielestäni muuttunut pikkuisen vaativammaksi, mutta tosiaan vain pikkuisen. Alkuvaiheessa varmaankin "ihan hyvä" riitti pidemmälle, oli tarpeeksi, jos kirja jaksoi viihdyttää lukemisen ajan. Varttitonniin taas on mahtunut niin mahtavia elämyksiä, että tietenkin niitä kaipaisi lisää, ja "ihan kivat" menevätkin enemmän pettymyksen puolelle, kun sitä kaivattua upeaa kokemusta ei tullutkaan.

Tuoreimpana löytönä ovat esseekokoelmat. Niihin tutustuin ensimmäistä kertaa vasta alkukesästä. Nyttemmin olen jo joutunut pikkuisen jarruttelemaan, etten ahmisi pelkästään niitä, vaan lukisin myös romaaneja. Esseiden hienona puolena on niiden kantaaottavuus. Tietokirjoissa tekijöiden on pyrittävä pysymään objektiivisuudessa, mutta esseissä saa asettua ajamansa asian puolelle juuri niin tiukasti kuin suinkin tykkää, ja vieläpä käsitellä aihettaan siinä laajuudessa kuin hyvältä tuntuu.

Tuskin olisin jaksanut tätä pelkästään lukupäiväkirjana kirjoitella näinkään pitkään, vaan ilman muuta te lukijat olette tärkeitä, vaikken jatkossakaan aio teitä kosiskella. Kiitoksia siitä, että olette mukana!