maanantai 2. syyskuuta 2013

Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä

Timo Hännikäinen: Ihmisen viheliäisyydestä ja muita esseitä 
Savukeidas 2011 
Sivuja: 271 

Tämä on toinen lukemani esseekokoelma Timo Hännikäiseltä. Ensimmäinen oli Ilman, joka keskittyi pelkästään seksuaaliseen syrjäytymiseen. Tämä kokoelma on aihepiiriltään selvästi hajanaisempi, vaikka takakannessa mainitaankin sen keskittyvän "typeryyden lajiin, johon kykenee vain korkeasti koulutettu ja älykäs ihminen".

Ensimmäinen essee on nimeltään Tiedostajat, jossa Hännikäinen ruotii armottomaan tapaan ihmisiä, jotka tiedostavat moninaisia asioita ja paheksuvat niitä, mutteivät kuitenkaan tee niiden korjaamiseksi mitään. Riittää, kunhan saa päteä ja tuntea ylemmyydentunnetta niitä muita kohtaan, jotka ovat liian typeriä ja sivistymättömiä edes tiedostaakseen. Itsensä hän lukee tiedostajiin, ja panee siten heti alusta pitäen itsensä peliin. Todennäköisesti hän samalla kertaa vetää myös lukijansa mukaan, sillä oletan esseekirjallisuuden kiinnostavan juuri tämän ryhmän ihmisiä. Itseni luen samaan ryhmään, ja korvat kuumottaen jäin kiinni juuri niistä seikoista, jotka Hännikäinen tähän ryhmään yleistää.

Impivaaralaisuuden kunnianpalautuksessa Hännikäinen vastustaa monikulttuurisuutta, ja kieltämättä tekee sen hyvin järkeenkäyvästi. Siinä sivussa nostetaan esiin myös maahanmuuttokriittisyyttä, tai -vastaisuutta, ihan miten vain, samalla kun yritetään kohottaa kansallista identiteettiäkin.

Yhdessä lyhyehkössä esseessä saamme varsinaisen aiheen lisäksi kuulla siitä, millainen vaikutus Ilman-kirjalla oli Hännikäisen menestykseen naisten keskuudessa. Se kieltämättä jäikin kiinnostamaan.

Järkiavioliitto koneiden kanssa käsittelee tekniikan kehittymistä. Sen on luvattu mullistavan maailmaa ja tekevän elämästä autuasta, mutta Hännikäisen mielestä lupaukset ovat vahvasti ylimitoitettuja. 1950-luvun lopulta hänen mukaansa tekniikka on lähinnä monimutkaistunut, esim. kännykät ja internet olivat olemassa jo 1980-luvulla, ne vain tunnettiin eri nimillä. On totta, että monien nykypäivän teknisten sovellusten perusta on keksitty jo vuosikymmeniä sitten. On kuitenkin vahvasti eri asia keksiä joku ilmiö tai muotoilla teoria sen takana, kuin päästä hyödyntämään sitä arkipäiväisessä tekniikassa. On ihmeellistä vähättelyä rinnastaa 80-luvun ARPAnettiä ja liikuteltavia puhelimia 2000-luvun webiin ja kännyköihin. Vaikka valtaosa netin liikenteestä onkin pornoa, some-höttöä ja videoita söpöistä kissoista, ei tiedonvälityksen mullistusta ole mahdollista sivuuttaa. Tämä on yksityiskohta, mutta nakertaa valtavasti koko esseen uskottavuutta.

Kolmas valtakunta ja Dorian Gray käsittelee natsismia esteettiseltä kannalta. Ihan vain esimerkkinä voi mainita vaikkapa sen, että jossain vaiheessa tulevaisuudessa hakaristejä voi painaa t-paitoihin ilman, että kukaan pitää sitä millään tavalla loukkaavana tai erikoisenakaan. Miksi kukaan haluaisi tehdä niin, miksei niin voi tehdä ja milloin voisi ajatella, siinä osa tästä esseestä.

Näiden lisäksi kirjassa on vielä kolme esseetä, jotka käsittelevät mm. maanpuolustusta ja kirjan nimessäkin mainittua ihmisen pahuutta - ei kun siis viheliäisyyttä.

Pidän edelleen kovasti Hännikäisen kirjoitustavasta, sillä hän panee edelleen itsensä vahvasti likoon, vaikkei tässä keskitykään itseensä enää yhtä paljon kuin Ilman-kokoelmassa. Teksti on ymmärrettävää ja sujuvaa, takaisinpäin ei joudu palaamaan tajutakseen mistä juuri tulikaan lukeneeksi.

Enpä osaa lisätä oikein muuta kuin sen, että onneksi minulla on vielä Hännikäisen esseitä lukemattakin!

5 kommenttia:

  1. Törmäsin kyseiseen teokseen kun lueskelin juuri Juri Nummelinin Misantropian historia -teosta (blogissa juttua). Siinä Nummelin luokitteli Hännikäisen tähän Viheliäisyys-teokseen viitaten jonkinlaiseksi moderniksi kevytihmisvihaajaksi: "Kun kerran ihminen on mitätön ja hänellä on vain taipumus yrittää selviytyä, hänen on luotava itselleen pahuus, jota voi palvoa."

    Avautuneeko tuo lainaus paremmin ko. kirjan lukeneelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahuus viittaa kirjan nimiesseehen, ei koko kirjaan. En uskalla ryhtyä selittämään kokonaan, mitä kuvittelen tuon lainauksen tarkoittavan, vaan annan pienen katkelman esseestä itsestään:

      "Mutta me haluamme kuulla ja lukea sarjamurhaajista, hulluista diktaattoreista ja muista pahuuden ruumiillistumista. Kenties tämä johtuu halusta ulkoistaa oma pahuutemme, katsella sitä liioiteltuna, poikkeusyksilöihin sijoitettuna ja turvallisen välimatkan päästä. Mutta tärkeämpi syy on luultavasti halu nähdä tunkkaisen ja mitäänsanomattoman pahuutemme ympärillä kauhuromanttinen hohde. Edes pahuuttamme emme suostu katsomaan sellaisena kuin se on, vaan ylevöitämme senkin itseihailun rakennusaineeksi. Tässä on ihmisen viheliäisyys pähkinänkuoressa."

      Poista
    2. Kiitos, pitänee tutustua tekstiin joskus jos kirja sattuu osumaan käteen.

      Poista
  2. Mainio harmaasävyjen oppitunti! Selkeämpää kuin Nylén, vaka(v)ampaa kuin oma esseistisuosikkini Turo Kuningas.

    En ole varmaan koskaan ollut enemmän samaa mieltä eri mieltä olevan ihmisen kanssa kuin tätä kirjaa lukiessa. Hännikäinen ojensi minulle peilin, johon katsoin mielelläni. Moinen on hyvän esseistin merkki. Suosittelen lämpimästi, olletikin, kun nykypäivänä on mielestäni hyvin tärkeää erottaa toisistaan kolumnit ja esseet. Pikkukivaa kävintänäänkaupassa-kolumnihöttöä osaa suoltaa kuka tahansa, mutta hyvää esseistiikkaa ei. Hännikäisen kyniikka on premiumia sorttia, lähes realismia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolumneissa on nähdäkseni kaksi puutetta: ne pakotetaan määrämittaisiksi ja niitä on saatava tehtyä silloin kun julkaisija haluaa. Essee taas on juuri sen pituinen kuin on tarve, kirjoittaja kirjoittaa aiheesta sanottavansa ja lopettaa sitten, ja tekee sen silloin kun on sanottavaa, eikä julkaisijan deadlinen painaessa päälle.

      Poista