Maarit Verronen: Varjonainen

Maarit Verronen: Varjonainen 

Kansi: Markko Taina 

Tammi 2013 

Sivuja: 219 

Aiemmin olen lukenut Verroselta kaksi novellikokoelmaa ja kaksi romaania, ja kaikki ovat olleet hyviä. Senpä vuoksi tuorein kirja meni minulla heti kirjastossa varaukseen, kun siihen mahdollisuus avautui.

Kirja alkaa päähenkilö Ainon hypätessä Tallinnassa jäniksenä autolautan kyytiin. Vaikka sitä ei kerrotakaan, niin laivan nimi on mitä ilmeisimmin Estonia ja ajankohtana syyskuun 27. päivä vuonna 1994. Ainolla ei ole passia tai kelvollista henkilöllisyyttä, mutta hänellä on halu päästä Suomeen tai Ruotsiin ja jonkinlainen suunnitelmakin on tullut laadittua. Suunnitelmaan ei kuulu laivan uppoaminen, mutta ei se loppujen lopuksi paljon haittaakaan, sillä merestä toiselle matkustajalaivalle pelastuttuaan hän on pääsemässä näppärästi Suomen kamaralle.

Sitä ei helposti tule ajatelleeksikaan, miten hankalaa voi olla ilman henkilöllisyyttä. Moni ovi on silloin suljettuna. Kelvollisen henkilöllisyyden hankkiminen ei myöskään ole aivan mutkatonta, etenkin jos haluaa pitää taustansa pelkästään omana tietonaan.

Kirjan juonena on siis se, miten asiat voivat mennä jos joutuu aloittamaan aivan tyhjästä. Mukana on vain yllä olevat vaatteet ja se mitä pään sisältä löytyy. Minä ainakin olen joskus mietiskellyt, millaista tuollainen aivan tyhjästä aloittaminen voisi olla, ja siihen Verronen kertoo oman näkemyksensä. Mielenkiintoisia kysymyksiä nousee esiin sen myötä, kun elämässään on päässyt alkuun ja se mitä on ehtinyt saavuttaa, onkin yhtäkkiä uhattuna. Tavallaan voisi ajatella, että silloin on vaarassa menettää kaiken, sillä jäljelle ei enää jäisi kuin terveys ja vapaus, joka sekin olisi jatkuvasti uhattuna. Pienetkin asiat tulevat silloin suhteellisesti arvokkaammiksi. Toisaalta tässä nähdään myös yksi merkitys sille vanhalle tokaisulle, että on lottovoitto syntyä Suomeen.

Minä pidin tästä kirjasta kovasti. Aihe on niin kiinnostava, että voisin empimättä lukea toisen ja kolmannenkin näkemyksen siitä. Verrosen versio on uskottavuuden puolesta kunnossa. Ainolla on välillä onneakin, mutta niinhän joillekin aina käy. Huonolla tuurilla hänen tarinansa olisikin päättynyt jo ennen sivua 11.

Viime aikoina on tullut vastaan niin useita hyviä kirjoja, että alkaa tuntua jo lattealta todeta haluavansa lukea lisääkin saman kirjailijan tuotantoa. Mutta ei voi mitään, niin se vain on!